Vaihtoon Japaniin

I have arrived!

2009-08-03T15:22:00.006+03:00

Aamulla perjantaina heräsin Oulussa jo neljältä seuraavan yön lentomatkan aikaisten unien toivossa. Maaria ja Hannu tulivat hakemaan kahdeksalta ja heittivät lentokentälle. Nopea pyrähdys Helsinkiin, ja sateisissa tunnelmissa lounastusta tyttöjen: Riitan, Annan ja Tuulin kera. Osakan lennon lähtiessä alkoi Helsingissä sataa oikein kaatamalla, ja koneeseen juostiin bussista kapsäkit kampausten suojana. Lentoemäntä kyseli ovella penkkini kirjainta: A, B, C…? Ihmettelin itse siinä vaiheessa omaa paikkani 6L. No, selvisi, että paikkani oli business-puolella eka rivissä. Oijoi sitä luksusta. Penkki taipui nappia painamalla aivan vaaka-asentoon, sain oikean peiton ja tyynyn, edessäni oli oma näyttöruutu, josta saattoi katsella elokuvia, pelata pelejä penkistä irrotettavalla ohjaimella, tehdä ostoksia ja kuunnella musiikkia. NRJ:n ja Suomi-hitit kaikuivatkin korviini läpi yön kuulokkeista, joilla yritin blokata koneen melua. No, sain siis nukuttua jonkin verran. Perillä Osakassa olikin jo aamu, ja Jaakko oli minua heti turvatarkastusten ja sikainflunessatiedotusten jälkeen odottamassa. Tippa saattoi tulla vähän linssiin kahden kuukauden eron jälkeen meikäläisellä.

Lähdimme sitten junalla kotia kohti. Kaikki oli niin tuttua, että ei siinä paljoa ihmetelty. Ilman lämpötila oli noin 27 astetta ja kosteus tyypillinen japanilainen. Hikeä pukkaa, mutta siihen on jo totuttu. Asuntokin on kovin tutun oloinen. Samanlainen kuin aiempi kolmen vuoden takainen, mutta uudempi ja toimivampi. Makuuhuone on hieman suurempi tatamihuone, jossa on liukuovilla varustetut vaate- ja patjakaapit. Olo-/ruokailuhuoneessa on muutamat vitriinikaapit, työpöytä (jossa tietokone ja Jaakon hommaama telkkari) ja ruokapöytä, joka on nyt täynnään Jaakolle tuotuja tuliaisia: sinappia, ruisleipää, hapankorppuja, masariinejä, meksikon- ja italianpataa. Jääkaapissa lisäksi metwurstia ja juustoa. Asunnossa on pieni keittiö, kylppärissä tuttuun tapaan amme ja koko asunnon pituinen parveke, jolla Jasse näemmä tykkää istuskella iltaisin.

Melkein samoin tein lähdimme tekemään mm. ruokaostoksia läheiseen AEONin kauppakeskukseen, kuten juuri lennolta tulleita vieraita on ollut tapana muutenkin ulkoiluttaa ennen unen tuloa. Muutama uusi kauppa oli tullut, mutta sama vanha moolli se oli kuin ennenkin. Söimme siellä pikkuravintolassa raamenit, jotka olivat kyllä yllättävän hyvät. Illalla kotona Jaakkoa pyydettiin katsomaan ilotulitusta Ikomaan. Jaakko lähti poikien kanssa sinne ja minä jäin kotiin lepäilemään. Näin sitten kuitenkin ilotulitukset parvekkeelta. Oli muuten hienoja tulitteita, mm. Doraemonin muotoinen ilotulitus, ja Jaakko oli nähnyt myös HelloKittyn.

Seuraavana aamuna Jaakko kipaisi ”lähi”leipomosta leivokset sekä sushiannokset minun vielä nukkuessa. Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Osakaa. Mietimme raamenmuseoon menemistä, mutta tällä kertaa tyydyimme vain kuljeskelemaan Osakan kaduilla ja käymän pienellä jokiristeilyllä Dotomborilla. Vanhoilla hoodeilla oli kiva pyöriä. Söimme yakinikua, eli grillasimme pieniä lihan paloja pöydässä olevalla grillillä. Lisäkkeenä oli korealaista kimchia, josta on tullut aivan ehdoton suosikkini viime kesän Japanin reissun jälkeen, jolloin korealais-japanilainen Eiko tämän herkun varsinaisesti meille esitteli. Osakasta ostin erilaisa kylpysuoloja. Niitä on täällä yhden käyttökerran pusseissa mitä erilaisempia variaatioita. Ja kaikkia pitää testata!

Tänään maanantaina löhöilin kotona ja luin esitteitä ja karttoja ja suunnittelin tulevia reissuja, kun Jasse tulikin aiemmin töistä kotiin ja lähdimme Naraan katsomaan Jukan suosittelemaa Sagi-ike -lampea. Oli siellä kyllä ihania puistoja ja maisemia. Ja tietysti Naran kauriit juoksivat edes takaisin puistossa (ja autoteillä). Ilmat ovat olleet mahtavat, mutta välillä on tullut yhtäkkisiä sadekuuroja. Huomen aamulla päätän sitten viekö tieni Nishikinohamaan rannalle vai kenties johonkin museoon. Tällä alueella on kyllä tosi monet jutut jo niin tuttuja, että täytyy oikein suunnitella päivän kohteita, että mielenkiintoista näkemistä vielä löytyisi. Joudun myöskin kulkemaan nyt aika paljon yksikseni, sillä Jaakon aika menee ainakin viikonpäivänä labrassa kirjojen parissa. Perjantaina edessä on Osakan SummerSonic-festarit, joihin menemme Arin kera. Japan, watch out!

Kate saapui Japaniin

Kuvia Osakasta ja Narasta

-Kate

Taivaallinen joki

2009-07-19T07:26:00.004+03:00

Perjantaina koetin pistää parastani, koska olin kutsunut labrasta muutaman vieraan kotiini syömään ihka aitoa, suomalaista pastaa jauhelihasoosilla. Tekaisin semmoiset reippaan kilon soosia ja pastaa soppelisti rinnalle. Ihan hyvä annos, mutta mausteita jäi vähän laittamatta, joten santsikierros oli maittavamman makuinen. Tuntuivat vieraat silti annoksista pitävän.

Jälkiruokien aikana opeteltiin suomenkieltä ja keskusteltiin henkeviä oluen parissa. Myös minttukaakaot tuntuivat vieraille maistuvan, joten ilta oli suhteellisen onnistunut. Silti hommat jäivät vähän kesken koska aamulla oli aikainen herätys.

Matkasimme noin kuuden maissa kohti Tengawaa (天川), paikka on noin pari tuntia etelään täältä yliopistolta Naran läänin alueella, ja koostuu vuoristoisista maisemista, missä myös kirjaimellisesti nimetty "taivaallinen joki" virtaa. Paikka on oivallinen paitkointialue, mutta tällä kertaa keskityimme siihen toiseen mahdollisuuteen eli uimiseen joessa. Terävillä ja suurilla kivillä varustettu joki tarjosi kuitenkin useita mahdollisia paikkoja pulahtaa suhteellisen kylmään veteen, mutta ei se Suomen kesään tottuneelle niin kovin kylmää ollut. Pidin kuitenkin t-paidan päällä ja vaellussandaalit jalassa kylmyyttä ja naarmuja vastaan. Myös auringonpaisteen puutteen takia oli parempi edes vähän varata lämpöä paidan avulla.

Pulikoimme kahdessa paikkaan, joista jälkimmäinen tarjosi mukavammat uintipaikat, mutta sen vesi oli niin kylmää että oksat pois. Hengen haukkomisen jälkeen päätimme siirtyä läheiseen kylpylään, jossa riutuneita jäseniä sai lilluttaa kuumassa vedessä pitkän tovin. Kuulin ohimennen myös paikallisen kielen avulla hämmästelyä siitä että "minkä takia ulkomaalainen on tänne haahuillut?" Kummasti se jupiseminen loppuu kun mulkaisee pahasti. Kotimatkalla oli niin raukea olo että nukahtelin tuon tuosta etupenkille. Ensimmäinen pysähdys huoltoasemalla paljasti, että uintireissun päätteeksi ilmestynyt aurinko porotti uskomattoman lämpimästi, elohopean noustessa reippaasti 30 asteen paremmalle puolelle. Oi kun olisi sama ilma ollut siellä uinnin aikana, niin olisin viihtynyt paljon pidempään. Matka ei ole pitkä, joten jos auto löytyy ja kiinnostusta maisemiin ja eksoottiseen jokireissuun on, niin ehdottomasti matkatkaa Tengawan maisemiin.

-Jaakko

Kyotossa musiikkia jo aikaa sitten

2009-07-14T17:10:00.003+03:00

Muutamia viikkoja takaperin kävin keikalla katsomassa kaverin bändiä paikallisella klubilla jonka nimi on MUSE, mutta en ikinä laittanut kuvia mihinkään tarjolle niiden surkean laadun takia. Tänään jaksoin viimein säätää niistä vähän asetuksia kohdalleen, että niistä tuli katsottavia. Tässä linkki albumiin.

Kyoto-Muse - Mineshaft Spirit Boots

Kaverini bändi on Mineshaft Spirit Boots ja jälkimmäinen bändeistä oli Origami Girls, joka soitti samaisessa bändiryppäässä illan aikana. Olisikohan ollut kaikkiaan viisi bändiä samana iltana.

-Jaakko

Ola! Tacos!

2009-07-12T10:01:00.005+03:00

Erikoisessa maassa on erikoiset tavat, kielessä varsinkin. Tako taipuu suussa täälläpäin mustekalaksi, joten meksikolaista ruokaa pitää haluta monikossa. Mikäpä sen mukavampaa kuin suhteellisen isohkossa seurueessa suunnata viikonloppuna Shinsaibashille ja nauttia tulista ruokaa ainaisen riisin sijaan. Tortillaa, fajitaksia, salsaa, guacamolea ja muuta härpäkettä pöytä täyteen. Tietty myös vähän margaritoja ja muuta paikallista juominkia.

Syy tähän pieneen poikkeukseen perinteissä oli Damien, labran entinen apulaisproffa, joka saapui Tokion läheisyydesta Kansaihin haistelemaan tuttuja tuulia ja maistelemaan suosikkiruokaansa. Mies kutsui labran väkeä paikalle ja meitä lähtikin täältä kolme kappaletta illanviettoon. Damien nähtiin jo aiemmin lomareissulla, eikä ollut muuttunut sen kummemmin tässä puolen vuoden sisällä. Ilmeisesti asiat Tsukubassa ovat hyvin ja vain tyttökaveri puuttuu. Sitähän se meidän Damien on täällä jo nelisen vuotta etsinyt, mutta onnea ei ole mukana. Mietin että millähän ilveellä Damienista saisi salonkikelpoisen kavaljeerin, mutta eihän siinä ole mitään järkeä että mies muutettaisiin joksikin muuksi mitä se ei ole. Lopputuloksenahan olisi onneton ihminen joka ei saisi olla oma itsensä. Tai sitten se tekisi belgialaiselle vain hyvää löytää jotain muutakin kuin tietotekninen maailma.

Ilta meni hyvinkin mukavasti. Paikalle saapui jopa NAIST:ssa töissä ollut proffa, jota en myöskään ollut nähnyt pitkään aikaan. Suoraan töistä, suorat housut jalassa ja kauluspaita päällä. Puhuttiin kielillä, ihmeteltiin suomalaisten sinisiä ja belgialaisen vihreitä silmiä ja kummasteltiin hiusten eri koostumuksia. Katen silkkinen hiusrakenne olisi varmaan suuri ihmetyksen aihe, jos joku sitä pääsisi kokeilemaan. Vähän kalliin puoleinen on tämä meidän tacos-mesta ja hitaanpuoleisesti saa ruokaa, mutta suosittelen jos ei aina maistu sushit, raamenit tai muut herkut.

Paluumatkalla kotiin pysähdyttiin Ikomaan karaokeen. Paikka oli vähän vanha kalusteiltaan, mutta musiikkitarjonta oli kunnossa. Paljon ulkomaisia kappaleita ja tietty ne hitit, kuten New York, New York. Pitää alkaa etsimään jokin muu yhtä helposti laulettava kappale, koska saman jankkaaminen kerta toisensa jälkeen uudellekin yleisölle käy jo vähän itsetunnon päälle. Enkö minä tosiaan osaa mitään muuta kappaletta hyvin? Lopulta kotiin piti mennä taksilla, koska viimeiset junat ehtivät mennä jo aikaa sitten. 3500 jeniä Ikomasta yliopiston portille eli noin 28 euroa. Jaettuna ihmisten määrällä eli ei kovin paha.

Muuten labrassa tulee nykyään enemmän mallinnettua 3D:tä kuin tehtyä tutkimusta. Mallinnus on kivaa, koska siinä näkee jo heti konkreettista tulosta kirjojen pänttäämisen sijaan. Työn alla on tehdä malli uudesta temppelistä, jota ei vielä ole rakennettu, mutta erittäin hyvä pohjapiirrustukset on olemassa joka suunnalta mittoineen. Katelta tämäkin veisi varmaan pari päivää tehdä, mutta itsellä vielä menee aikaa muistiinpalauttelussa kun tuo mallinnusohjelma on päässyt ruostumaan aivojen perukoilla.

Tässä kaikki tällä kertaa. Isken lopuksi linkin Picasa-albumiin, johon lisäilen kuvia ihan mistä sattuu. Onpahan teillä jotain katseltavaa.

Kuvia asunnon ympäriltä.

PÄIVITYS: Oli niin erikoinen tapahtuma että piti lisätä tähän tekstin oheen sivuhuomiona.
- Mikä on laiskuuden huipentuma?
- Kun ajat ryömien eteenpäin kalliilla autolla samalla kun hätävilkut ovat päällä ja "ulkoilutat" koiria. Toisella kädellä pidät kiinni kahden puudelin hihnasta ja koetat olla ajamatta niiden päälle pää sivuikkunasta ulkona.

Mies varmaan toivoi niiden tekevän tarpeensa pian tien poskeen, kun hymyillen kävelin ohi. Kuvaa en sentään kehdannut ottaa...

-Jaakko

Olipa kerran, kauan kauan sitten pieni ruokailuväline...

2009-07-07T05:48:00.003+03:00

Jos jotain voin suositella ei tehtäväksi, niin ehkä sitä että älkää ostako sadan jenin kaupasta veitsiä. Haarukoita sekä lusikoita toki, mutta veitsiä ei missään nimessä. Niiden avulla voi tökkiä tai painella ruokaa ja levittää voita, mutta leikkaaminen on sula mahdottomuus. On siinä kuoppaisa sahalaita ja oikea veitsen muoto, mutta terävän leikkauksen sijaan liukuhihnalta suolletaan noin millin paksuisilla, tylpillä leikkauspinnoilla varustettuja malleja. Ilmeisesti halpatuontipajoissa ei ole teroittimia tai siihen menisi liikaa sähköä, kun tehdään hieno sahalaitakolotus. Todennäköisesti jos kävisi niin että veitsi unohtuisi käsimatkatavaroihin ja menisit turvatarkastukseen, niin kukaan ei sanoisi veitsestä yhtään mitään. Nauraisivat vaan että ulkomaalainen on ostanut veitsen Sadan jenin kaupasta. Kaikkihan sen tietävät että niin ei kannata tehdä. Japanilainen perinne on olla ostamatta sieltä veitsiä. Terroristeilla olisi muutenkin suuria vaikeuksia kaapata konetta näillä, koska teroittamiseen kynsiviilalla menisi koneen vessassa noin kolme viikkoa.

Pitää hankkia uusia. Jos sitä huomenna vaikka. Nääemmie.

Viikonlopun aikana ehdin nähdä myös labran vanhoja opiskelijoita, niitä joiden kanssa tuli vietettyä aikaa silloin kolme vuotta sitten. Tulivat tapaamaan minua pariksi päivää Tokiosta käsin ja asuivat yliopiston vierasasuntolassa. Myöhemmin reippaasti yhdessä Osakassa lyömässä hieman baseballia Batting Centerissä, josta muistoksi jäi taas kipeä olkapää. Jos lyön huti niin käsi revähtää. Pitää reenata tuota hommaa enemmän. Ehkä myös jokin isompi lihas kädessä auttaisi. Lihas on heikko, linnunluinen.
Mutta, mukaan tarttui myös parit t-paidat Umedalta, niin ei tarvitse samat kuteet päällä aina liikkua. Liikkeen nimi taisi olla Graniph, jokin t-paitoihin erikoistunut liike. Apina polkupyörällä ja kameran kuva. Siinäpä uudet hyllyntäytekuvakepaidat.
Loppuillasta Kushitaron kautta kotiin. Tämä kanaruokala on tuttu aiemmilta vuosilta, olisiko heinäkuun korvilta 2006, ja ruoka oli yhtä hyvää kuin ennen. Masayuki on työskennellyt siellä joskus aikanaan nelisen vuotta ja sen vuoksi ateriasta tulikin reipas alennus. Lupasin palata myöhemmin uudestaan, ja sen teenkin koska ruoka on siellä ollut aina erinomaista ja pienessä kuppilassa on hyvä tunnelma.

Muuten elämä soljuu täällä jo niin tutuissa uomissaan, että aina ei paljoa kerrottavaa ole. Asunto on suht sama kuin aiemmin, ihmiset edelleen ystävällisiä ja ilmat kivoja. Sateet ovat puuskaisia ja pikaisia suihkuja. Välillä sataa aivan käsittämättömän paljon ja puolen tunnin päästä aurinko taas paistaa. Eilen ostin kotiin ruokaa ja pikkutarvikkeita ja kaupasta lähteissä piti ottaa taksi, kun ei kävelemään pystynyt ilman sateenvarjoa. Tosin varjonkin kanssa olisi luultavimmin kastunut, kun sen verran antaumuksella pudottivat pilvet painoaan.

Ai niin, olihan mulla pieni muutos tulevaan elämään. Labran kesäreissu elokuun lopulle on päätetty. Se on pikainen kolmen päivän reissu Taipeihin, Taiwaniin. Piti päättää heti että lähdenkö, koska varaus menisi muuten umpeen, joten sanoin juu. 30 000 jeniä koko summa eli 75 euroa per päivä. Samalla tässä pitää muistaa anoa poistumislupaa maasta Japanin viisumin takia. Täällä kun ei suvaita lepsuja käytäntöjä maan ulkopuolella käyskentelyyn, jos on anonut lupaa olla täällä pidemmän aikaa. Ei sen kuitenkaan pitäisi olla vaikea prosessi, mutta voi viedä vähän aikaa.

Nyt takaisin tutkimuksen pariin, nokka kirjaan ja jääkahvia vatsaan.

-Jaakko

Ninjat ja sumot jäi näkemättä, mutta ei se mittään!

2009-07-01T07:08:00.012+03:00

Ja sitten sitä tekstiä, mitä on vissiin jo liianki kauan uhkailtu laitella. Tässäpä se, miten tulin, mitä näin, mitä voitin... Tulin koneella, joka meinas laskeutua vetten päälle, mutta kyllähän sieltä keinotekoinen saari lopulta alta paljastui. Näin? Vaikka mitä, unenomaista kauneutta temppelien puistoissa, vauhdikasta ihmisvilinää ja futuristista valoshouta miljoonakaupungissa sekä äärimmäistä kohteliaisuutta. Pokka kyllä meinas pettää, kun campuksen vartijapolliisilla sattu oleen punanen vilkkuva jeditikari kädessä ja punasella vilkkuvat henkselit.

Mitä voitin? En arpajaisissa ainakaan, mutta ihmeellisten kokemusten onnenpyörässä ei satuttu rosvosektorille kertaakaan. Joo, ei niitä rosvojakaan kyllä näkyny missään, kai ne josaki oli... Mutta kyllä täällä vaan on uskomatonta tuo turvallisuus, jota harmoniaa rikkomattomat paikalliset pitävät yllä, niin kaikenlaiset virkailijat, vartijat kuin ketkä tahansa tavalliset kaduntallaajat, salariimanit, ofisuleidit ja niin edelleen. Niin niitä voittoja.

Parhaat burgerit saa Mossilta, varma valinta! Erikoisuuksistakaan ei tingitty. Jaskan labran porukan mukana pääsi maisteleen vaikka mitä. Ekana taidettiin testata keitettyä mustekalan lonkeroa soijassa uitettuna, palat oli pikkasen liian isoja kokemattomalle ja tuntu, että suussa olisi ollut useampikin pala Hubbabubbaa. Maku? Maista ite. No ny tuli sitten viimesenä iltana makusteltua raakaa jauhelihhaa, hyvin maustettuna, raakaa maksaa erittäin suolaisessa liemessä uitettuna ja lehmän sisäelimiä. Kyllä! Suolta suoleen ja mahalaukkua mahalaukkuun. Aikamoista! Parhautta oli kuitenkin misoraameni (kuvassa), aijaijaijai. Ja se Mos Burgerin salsatomaattijuustoburgeri, jonka pihvi liukeni kuin itsestään kurkusta alas, ahh.

Tietty myös Osakan yöelämää tuli nähtyä, karaoket laatikossa, yöpyminen laatikossa... Sainpa karaoken jopa kotipakettiin, kun hommasin mikrofonin Wiille. Wii-härpäkkeet kun maksoivat kolmasosan mitä Suomessa. Noh, lopulta vähän venähtäneen iltaman päätteeksi päädyttiin siis kapselihotelli-majoitukseen. Meininki hieman poikkesi toivomastani Gibsonilta saamasta mielikuvasta. Ei ollu ehkä niin kyberpunkkia, mutta riittävästi kyllä!

En osannut odottaa, että luvassa oli myös kunnon kylpylä ennen ja jälkeen yöpymisen. Tämähän oli erikoista ja niin täydellistä varsinkin reippaan illanvieton jälestä. Hupaisaa oli myös pakollinen pukeutumiskoodi, kun kaikkien oli pakko vetää päälle pyjamat, jotka oli jostain keskitysleiri- ja sairaalavaatetuksen välimaastosta. Se on kai sitä harmonian vaalimista se. Jooh, pittää jättää joku juttu vielä suullisesti kerrottavaksikin.

Mutta pistetään vielä jotain fiiliksiä. Kanjeja on loputtomasti erilaisia. Salainen toive olikin, että yhtäkkiä naksahtais päässä ja tajuais mitä niiden takana on! Ehottomasti myös jokaisen insinöörin pitäis viettää jonki aikaa täällä ja tajuta, miten ne laitteet voi oikeasti toimia. Siis ihan yksinkertaisetkin laitteet, kuten voirasian kansi tai vessapaperirullan pidike. Joo, kyllä siellä paperiakin käytettiin... Kohteliaasta käyttäytymisestäkin myös joku vois jotain oppia. Joskus taas on ollu tunne, että sitä on joutunu keskelle jotain tasohyppelypeliä ja luulee päässeensä uudelle tasolle tai voittaneensa loppupahiksen, mutta huomaakin sen olleen juna, joka saapui laiturille tai rekka-auto joka meinaa peruuttaa päällesi. Pimptusten ja limputusten lisäksi autot juttelivat mulle, kuten myös suihku. Mitähä ne sanois toisille, jos sattuisivat törmäämään...

Osakassa oli yllättävän kätevä liikkua, ihan soolonakin kun vähän tutustu liikennevälineitten kulkukaavioihin. Valomainokset oli valtavia ja nättejä, rakennukset isoja ja korkeita, välillä saatto fiilistellä olevansa mukana jossain skifileffassa, kunnes havahtu erikoiseen piippaukseen, nimittäin oman kännykän viestiin, eli 3G toimii.

Virkamiehiä näky paljon, niitä oli juna-asemien porteilla, parkkipaikoilla oli sisäänheittäjät, bussissa oli kuskin lisäksi laukunkantaja. Näitä ja muita huvittavia tehtäviä oli paljon ja vaikuttikin siltä, että heidän ainoa tehtävä oli seisoa, nyökytellä jokaiselle ohikulkijalle ja toivottaa hyvvää päivää. Ei ihme, jos täällä on alhainen työttömyysprosentti. Mitä lie ittekullekin täälä maksetaankaan. Ihmisvilinä ei yllättäen tuntunu missään, sitä oli vaan mielenkiintoista katsella ja vyöryä mukana. Englannin kielen taito yleensä oli melko heikkoa, mistähä sekin johtuu.

Harmonia. Metrossa, maanalaisessa tai junassa vierivieressä hiljaisuudessa. Ei tyhjänpäiväistä small talkia, lähinnä katseita kännykkään, mangaan tai tyhjyyteen, puhumattakaan luomien sisäpinnoista, jotka tuntuivat kiinnostavan suurinta osaa matkustajista. Kait niillä on sellaset silmälappuvideot omasta takaa... Itse en onnistunut nukahtamaan välillä nytkivässä ja kolisevassa junassa.

Suuret kiitokset Jaakolle kaikesta! Kiitokset myös Arille ja Jaakon labratovereille mahdollisuuksista nähdä, kokea ja maistaa tätä kaikkea. Ja kiitos vaimolle, että pääsin menemään.

-Vieraileva kirjailija Jukka, paikallisin merkinnöin 結花

Ps. Eli nuo merkinnät oli ny niitä kanjeja, jokkainen pojan nimi kääntyy täälä tytön nimeksi vissiin, eli oonpa sitten joku Kukansolmija...

Yukka 由佳 saapui idän pikajunalla

2009-06-26T05:00:00.004+03:00

Vettä satoi kaatamalla kun piti raapaista juna-asemalle kotoa käsin. Sateenvarjo tietenkin jäi labraan, mutta collegepaita hoiti pahimmat roiskeet. Junaankin ehdin ajallani ja reippahasti alle kahden tunnin olin jo lentokentällä. Tuloaulasta ilmestyi suomalaisen näköinen mies. Vaalea tukka ja vaalea parta. Puhuikin suomea sujuvasti, tosin sanoi konnichiwat heti alkuun. Kantamuksia pari laukkua, joissa herkullisia tuliaisia nesteiden muodossa. Minttua ei täältä saakkaan.

Saapumispäiväksi en pahemmin ohjelmaa suunnitelutkaan, koska ajattelin että kohta se nukahtaa ja on väsynyt, mutta mitä vielä. Jukkahan painoi eteenpäin härän voimalla ja Ikoma-vuoren temppelivisiitti oli lasten leikkiä. Kuuden maissa jätin miehen kotio lepäämään silmät muurautuneena umpeen, mutta seitsemän maissa se jo nousi ylös parinkymmen minsan torkkujen jälkeen ja nukahti vasta kahdentoista maissa yöllä. Ennenkuulumattoman tarmokas mies.

Koska täällä pitää tehdä töitäkin, niin lapoin Jukalle parit kartat kouraan ja ohjasin sen yksikseen Naraan katsomaan Todaijia ja muita maisemia. Ilmeisesti pärjäsi hyvin. Itse olin aivan sekaisin labrassa koko päivän. Ilmeisesti sain hieman liikaa aurinkoa eilen ja päätä jomotti ja kehoa kuumotti iltaan saakka. Labrassa on muuten hyvät ne uudet nukkumatilat. Sielläpä se päivä meni torkkuessa pahaa olo pois. Ensi kerralla otan lakin mukaan.

Tänään mennään myöhemmin päivällä Osakaan. En kerro Jukalle mihin mennään, niin on mukavampi yllättää se vain eri paikoilla. Tekemistä siellä ainakin riittää ja ruokapaikkoja ihan liikaa. Elektroniikkaahan riittää ostettavaksi, joten se on yksi asia minkä vieras tietää kuuluvan ohjelmaan tänään. Saattaa myös olla, että jos Jukalla riittää kiinnostusta niin näemme myös vierailevan kirjoittajan ensi blogissa, tai ainakin lähtöä edeltävinä päivinä.

Tällä kertaa. Roger, roger ja kuulemisiin, kirjoittelemisiin.

-Jaakko

Moon Soon

2009-06-23T05:26:00.002+03:00

Pitääpäs heti pyörtää puheet monsuunikauden kuivuudesta, nimittäin, vettä on tullut toisinaan kuin sangosta kaatamalla lyhyissä pätkissä. Yliopiston alueella tuulee ja salamoi, mutta sitäkin vain hetken. Kirosanoja meinasti päästä, kun olin pessyt käsin pyykkiä ammeessa ja sain ne narulle kuivumaan, kun välittömästi alkoi hillitön rankkasade. Kuivailin paitoja siis toistamiseen puolen tunnin päästä, kun sade lakkasi. Tuli jostain kumman syystä halu hankkia pesukone...

Lauantai sujui iloisissa merkeissä. Arin bändi aloitti Kyoto-MUSE:n lavalla noin kuuden aikaan illalla. Paikka ei ollut kovin iso, eikä se ollut ammuttu täyteen katsojia, mutta meno oli maireaa ja kameralle taltioitui muutama ihan ok kuva. Matalat äänet takoivat rintaa voimakkaasti, ja lavalla letti heilui. Yksi kappale meni osittain jopa suomenkielisenä mikä oli positiivista kuultavaa. Tosin öriseminen hattivateista huvitti, koska tuskin kukaan muu tiesi mistä suomalainen basistimme lavalla lauloi. Yleisö oli osittain suhteellisen sekalaista seuruetta, sillä ensimmäisen bändin aikana katselin äitinsä sylissä nukkuvaa lasta yleisön joukossa. Hyvät oli unen lahjat, taisi olla liian hauskat hipat.

Keikan jälkeen katselimme myös muita bändejä porukalla, joista suurin osa oli ulkomaalaisia. Tunisialaisia, hollantilaisia, suomalaisia, brittejä, etelä-amerikkalaisia ja mitä lie. Liian paljon ihmisiä ja liian paljon nimiä, joista en muista puoliakaan. Sama seurue repesi kahtia jossain vaiheessa, mutta kokoontui yhteen isompaan Izakayaan, jossa sai karaokeilla ja syödä omassa tilassa. Punakkaat kasvoni voi bongata Facebookista, sillä omalla kamerallani otin kuvia vain keikasta. Ilmeisesti kasvoni vihaavat kameraa, koska onnistumisprosentti kohdallani on noin 0,1%. Kotijunaan ei ikinä ehdi illanvietosta, jos ei lähde todella aikaisin, joten nukuin lopulta rumpalin lattialla seuraavaan päiväjunaan. Ilmainen majoitus voittaa aina kapselihotellin etsimisen.

Tänne saapuu huomenna seuraa Suomesta käsin. Pitää singahtaa aamubussiin tai ottaa juna aikaisin aamulla. Ensimmäisen päivän ohjelma lienee ruokkia ja juottaa, sekä odotella milloin se sammahtaa istualleen.

Juhannus? Ai mikä se on?

2009-06-19T05:26:00.002+03:00

Ei ole juhla- tahi lomapäivä tämä perjantai, mutta lauantaina ohjelmassa on visiitti katsomaan bändejä Kiotoon. Yhden artistin jopa tunnen hyvin, koska basisti on suomalainen, ja vilahti omalla nimellään myös tässä blogissa. Arin bändin tarjonnasta kiinnostuneet voivat suunnata juutubeen katsomaan ja kuuntelemaan videoita aiemmalta keikalta samassa osoitteessa. Musiikki menee tuonne vähän raskaamman puolelle, joten ei innosta varmaan kaikkia lukijoita. Itse odotan innolla, koska se rikkoo päivärutiinia ja samalla näen useammankin bändin kertalipun hinnalla. Koetin myös kysellä keikalle mukaan muita labran tyyppejä, mutta osa on töissä, siis viikonloppuna töissä ja muilla oli muuta ohjelmaa, koska kysäisin todella myöhään. Harmi, mutta ei seurasta silti puutetta tule. Olisin vain halunnut ilmata tätä opiskelijaporukaa, niin että he eivät aina olisi vain labrassa istumassa. Sama ongelma toistui jo 2006.

Joo, ja eilen tuli sitten oikeasti raahauduttua sinne salille. Tämähän menee jo ihan mahdottomaksi. Meikä, joka ei lenkkeile, eikä pumppaa rautaa, kääntää täällä rattiaan ja tekee juuri päinvastoin. Mitähän tässä vielä keksiikään? Kohta alan varmaan harjoittamaan laskovarjohyppelyä, surffausta, pilatesta, spinningiä ja body combattia. Sen lisäksi että toimettomuudessani olen urheillut, niin olen myös siivonnut. Hinkannut rasvatahroja keittiön seinistä, tiskialtaasta ja laatikoista. Pikasilmäyksellä läsmää ei huomaa, mutta heti jos koskee johonkin, niin käsi tahmaantuu kiinni. Pitää hankkia lisää kunnon luutuja. Varsinainen kotiäiti minusta on tullut, mutta eipä tuo Kate tunnu olevan yhtään erilainen. Siivoa Oulun asuntoa samaan tahtiin.

Labrassa vieraili eilisen aikana myös aiemmin täällä ollut professori Imura, joka toimii jonkinlaisessa yhteistyössä tämän labran kanssa. Nykyään hän hoitaa virkaa Osakan yliopistossa. Vieraili täällä vaimonsa ja 7kk poikansa kanssa, joista se nuorempi ei yllättäen outoa ulkomaalaista pelännyt, vaan lähinnä kuolasi paidalle ja koetti syödä kaiken irtonaisen. Sehän se vauvojen tapa on. Nomihoodai - Syön niin paljon kuin jaksat. Otettiin perhepotretti, mutta unohdin pyytää sen itselle, joten pahoittelen koska olisin muuten tähän sen lykännyt. Toisaalta kukapa ei aasialaisjuurista lasta olisi jo aiemmin nähnyt. Vai?

Eilen kait satoi mutta satuin olemaan siellä salilla. Asfaltti oli märkää, joten Knatterton päätelmällä vedän johtopäätöksen 32 asteen kulmassa että on monuunisateiden kausi. Televisiossa lupailtiin sateita myös 23. päivä kulmille, joten ensimmäinen Suomesta saapuva vieras saapi ehkä vähän enemmän sateita niskaan. Ei täältä kuitenkaan tekeminen lopu vaikka sataisi, ainoastaan pitää poistua yliopiston alueelta, jos haluaa nähdä, kokea ja kuulla vähän enemmän.

Oppitunt...ööö...no, hauskoja videoita:
Japanese Tradition - Sushi
Anteeksipyytäminen

-Jaakko

Kahta en vaihda. Toinen oli Turun sinappi ja toinen on...

2009-06-17T04:10:00.006+03:00

Maanantai, oli poikkeuksellisesti mukava päivä aloittaa viikko verrattuna sunnuntain tyhjään arkeen. Kaupat ovat auki, ympärillä hyörii ihmisiä ja muutenkin tuntui että yliopisto herää eloon. Sain Manabe-senseiltä ison läjän HCI-kirjoja joista voin etsiä artikkeleita käyttöliittymätutkimusta varten. Eipä käy aika pitkäksi, koska jokaisessa näistä viidestä kirjasta on noin 1500 sivua. Järjestelin enimmäkseen omia asioita kuntoon ja odottelin illalle luvattua ohjelmaa. Asuntoon kannettiin mikro, jääkaappi ja jossain vaiheessa ehdittiin käydä myös ostamassa tilpehööriä siivoukseen ja ruoanlaittoa varten.

Illasta koko labran väki lähti tuttuun tapaan pitämään tervetuliasjuhlia ja niitä Daisuken läksiäisiä Kuimonoya-ravintolaan. Nimi itsessään viittaa suoraan "ruokaravintolaan", ja vaikutti minusta hienolta kunnes kysyin mitä se käytännössä merkitsee. Ruoka oli erinomaista ja alkupalaksi saatu seesaminsiemenkastikesalaatti oli aivan älyttömän hyvää. Pitää muistaa ostaa kaupasta, jos se vain edes etäisesti maittavaa. Tietenkin jossain vaiheessa pidettiin puheita, toivotettiin tervetuloa ja tervemenoa kullekin. Röhönaurut irtosivat kun Tanaka koetti vääntää englantia heikolla menestyksellä ja toivotteli painostuksesta vaivaantuneena minut tervetulleeksi Jaakkoon. I introduce, welcome to Jaakko. Pidin oman puheeni lyhyenä, koska se piti pitää japaniksi. Puolet jäi pois mitä piti sanomani, mutta meni jakeluun. Se öinen pähkäily ei pahemmin auttanut kuin ehkä yhden lauseen osalta, mutta lennosta keksii melkein mitä vain jos sanavarasto riittää. Meni se siksi ihan jees ja koko ruokailun ajan piti sitten puhua paikallista. Jopa labran pomo joka istui vieressä opetti paikallista murretta, miten esimerkiksi hashi, hashi ja hashi tarkoittavat painotuksella sekä siltaa, syömäpuikkoja että reunaa.

Eihän siitä mitään silti tajunnut. Samalta kuulostivat ja papukaijamainen toistelu kuulosti muista ruokailijoista varmaan kohtuu kummalliselta.

Labraan palattiin joskus kymmenen jälkeen ja kahdeltatoista nukahdin jo futonille.

On täällä tullut muitakin kivoja asioita saatua, joista yksi on ainakin HDTV. Telkkarissa näkyy sekä analogikanavat että nippu HD-digikanavia. Kuvanlaadussa on selkeä ero ja toivottavasti sama saadaan pian Suomeen ihan normipalveluna. Mieluummin jalkapalloakin tulisi katsottua kunnon kuvalla kuin epämääräisenä mössönä ruudulta. Mielenhäiriössä iltatoimettomuus saa tekemään ihan kummia. Siivosin kämppää ja kävin lenkillä. Viimeksi olen käynyt lenkillä ööö joskus kauan sitten. Vielä kun pääsisi uimaan niin se olisi normaalia, mutta että lenkillä. Siivosin muuten hiestä märkänä, koska en huomannut pestä ammetta ennen kuin menin lenkille. Piti ensin varmistaa että edellisen asukin jäänteet ovat varmasti poistettu ennen kuin astun vieraaseen ammeeseen. Musiikki auttoi juoksemista kummasti kun ei kuule omaa läähätystä. Pitääpä ensi kerralla muistaa. Urheiluhousuissa ei ole vetoketjua, joten avaimet ja iPod pitää kantaa sitten kädessä. Kylpykin oli lopulta erinomainen. Verhot ripustin ikkunaan aivan lopuksi. Maksoivat noin 7 euroa ja hoitivat ensimmäisen tirkistelijä-aamuauringonpoiston kunniakkaasti.

Kävin myös tänään viimein hakemassa kaupasta ihka uuden puhelimen. Mitään järkeä ei ole käyttää vanhaan 1 jenin puhelinta koska palvelusopimus takaa aina uuden luurin taskuun. Ostin sitten Casio CA100 -kännyn, jotta ei soittaminen Japanissa mene ihan älyttömyyksiin kalliilla suomiliittymillä. 3G:hän täällä toimii ihan normaalisti ja hätätapauksissa olen käyttänyt Nokia luuria. Tosin vain kerran. Matka puhelinkauppaan hoitui moottoripyörän kyydissä mikä oli kokemuksena erikoinen kun mietiskelin jo muutamaan otteeseen, että kohta ollaan minkäkin auton kyljessä. Hiuskarvan varassa, mutta varmoin ottein tuntui kuski kulkevan. Kuuma päivä, joten labraan koukattiin jäätelön kautta. Pitää muistaa ostaa viileämmät housut, koska farkut ahdistavat välillä. Labrassa samalla kun olin kaupassa oli meneillään oppilaiden kokoustelua pomojen kanssa ja heidät määrättiin muuten puhumaan Jaakolle päivässä ainakin 10 minuuttia per oppilas. Saapi nähdä mitä tästä tulee, mutta kiitollinen olen huomiosta ja koetan parhaani mukaan kysellä ja auttaa ihmisiä. Saavatpahan kielikylvyn silloin kun samaan tilanteeseen eksyvät. Huomenna testaan kuntosalin, kun ei tässä parempaakaan tekemistä ole. =)

-Jaakko

Pyörä, ihmiskunnan kätevin keksintö

2009-06-15T03:21:00.005+03:00

En kertonut tarkemmin asiasta, mutta lauantaina mietiskelin kuinka Arin voisi yllättää. Sopisinko muka kaverini tulleen Japaniin ja tuovan tuliaisia puolestani vai koettaisinko löytää Arin jostain nurkista pyörimässä. Päädyin kuitenkin kyselemään suoraan Skypessä mitä mies tekee illalla. Sanoi menevänsä silloin tapamaan ranskalaisia kavereitaan oluen merkeissä. Ehdotin että jos on kovin yksinäistä, niin kelpaisiko seura. Ihmettelyn ja kysymysmerkkien jälkeen hyvin tuntui passaavan. On kuulemma tylsää kun ei voi puhua suomea ja kukaan ei ymmärrä miehen erikoista, kieroutunutta huumoria. Sovimme että nähdään Osakassa asunnon lähellä ja edetään siitä Benkein, tuon karvaisen tunisialaisen luo syömään couscousta.

Metro-aseman portailla jo tovin seisoskelleena näin tien toisella puolen iloisen keskisormen heiluttelijan. Olin kuulemma *sensuroitu* kun en ollut kertonut tulevani, mutta aika vekkuli jätkä kuitenkin. Samalla kun pikaiset kuulumiset vaihdettiin ja Ari toisteli vähän väliä jälleen kuinka olin vieläkin *sensuroitu*, päätimme ostaa myös polkupyörän tälle *sensuroitu*lle jätkälle läheisestä kaupasta. Sen hankkiminen ei ollut kovin kallista (7000 jeniä) ja maksaa itsensä varsin pian takaisin, jos Osakassa meinaa junilla tai metroilla ajella paikasta toiseen. Ainoa ongelma on, että pyörää ei mielellään saisi jättää ihan mihin tahansa, vaan siihen tulisi hankkia maksullinen tarra, jolla sen saa pysäköidä tarran oikeuttamalle alueelle. Onpahan suorituslistalla taas yksi asia lisää.

Niin ja palatakseni illanviettoon. Mehän poljimme samantien noin puolen tunnin päähän pyöräkaupasta Benkein luo. Aika vekkuli tämäkin, iso ja kalju mies, jonka ilmastoimattomassa asunnossa viihdyttiin vallan mainiosti. Couscous itsessään valmistettiin parin tunnin aikana ja samalla sain nauttia maailman parasta takoyakia lähikaupasta kannettuna ja Arin tarjoamana. Ne olivat sellaisia taikinapalloja, joiden sisällä on mustekalaa ja päällä kastiketta. Yleensä olen onnistunut ostamaan aina sitkeää mustekalaa ja omituista kastiketta sisältäviä versioita, mutta tällä kertaa minun on todettava että takoyaki voi olla oikeasti hurrrrrjan hyvää. Eipä silti että Benkeinkään couscousissa olisi ollut valittamista.

Yön laskeutuessa pyöräilimme lisäksi ympäri kaupunkia, vierailimme paikallisessa baarissa jossa join vain yhden sisäänpääsylipun hinnalla saadun paukun, jonka jälkeen sain nukkua ilmaisen yön Arin ja Eikon sohvalla. Parempi kuin kapselihotellin pieni peitto ja samalla sain nähdä miten se mies oikein täällä asustaa. Soppelin pitkulainen asunto, mikä oli jaettu kolmeen osaan väliseininä toimivien liukuovien avulla. Eikolle en yöllä paljoa ehtinyt sanoa ja aamulla neiti oli jo lähtenyt asioille, joten kiittäminen jäi väliin. Ari voikin kertoa kiitokset jos tämän täältä luet.

Sunnuntai oli puolestaan suhteellisen tylsä päivä tyhjässä asunnossa. Paikallinen kouluruokala ei ollut tavalliseen sunnuntaitapaan ollenkaan auki, joten söin "huoltoasema-aterian" Lawsonista, mikä piti sisällään kylmiä nuudeleita, lihaa, kananmunan ja vihanneksia. Ihan ok annos, mutta parempikin olisi kelvannut. Yöllä puolestaan uni ei tullut sitten millään kun mietin mitä tämän maanantaipäivän tervetuliasjuhlissa aion sanoa. Haluaisin puhua enimmäkseen japaniksi, mutta lauseiden rakentaminen on vielä suhteellisen työlästä sujuvan tekstin aikaan saamiseksi, siksi pyörittelin sanoja päässäni valehtelematta neljä tuntia. Ilmoitan miten puheen kanssa kävi sitten huomenna, mutta sain ainakin perusrakenteen valmiiksi. Eihän tämä nyt niin tärkeää ole, mutta haluan näyttää että osaan puhua niin arkipäivän asioista kuin tutkimuksestani muutenkin kuin englanninkielellä. Juhlat järjestetään Saidaijilla, joka ei kovin kaukana täältä yliopistolta ole. Vain muutaman pysäkin päässä. Samalla ne ovat tervemenoa-juhlat Daisukelle, joka lähtee täältä aamuviideltä Oulun yliopistoon vaihtoon. Sama mies antoi lainaan televisionsa ja hienon polkupyörän, joten kulkeminen on mallillaan minne ikinä pitää suunnata.

Puhuimme Katen kanssa ennen lähtöä että olisi mukava käydä myös Okinawalla tämän reissun aikana. Kyselin asiaa jo valmiiksi täältä labrasta ja vaikuttaa siltä että hinnat ovat siinä 200-250 euron nurkilla, mikä ei olisi paha summa matkalle. Voitaisiin vaikka sukeltaa, ja Kate saisi ottaa aurinkoa kun siitä niin paljon pitää. No, tämä asia saa odottaa elokuulle saakka. Sitä ennen pitää käydä testaamassa paikallinen uimahalli, josko siellä voisi Katen kanssa jatkaa uintiharrastusta. Tänne vamistui uusi juna-asema 2006, mutta tätä uimalaa ei vielä ollut sen ohessa. Saapi nähdä josko siellä olisi sauna, olisipa edes kylpylä samassa.

Eilen oloa ahdisti se seikka että olin innoissani täällä olosta, mutta samalla pohdin miten täältä on lähdettävä pois myöhemmin. Se on toisaalta täysin normaalia kun lueskelee vaihto-opiskelusta noin yleensä. Mitä tuntemuksia aluksi nousee pintaan ja miten asiat tasoittuvat ajan myötä. On se silti kohtuullisen omituista kun tuntuu että oli jokin patti rinnassa, kun vain maisemia katselee ja kuuntelee sirkkojen siritystä. Olo kuitenkin normalisoitui kunhan sain unen päästä kiinni ja takaisin normaaliin viikkorytmiin töiden parissa. Katen tulo helpottaa hommaa sitten lopulta, kun on joku jolle jutella, eikä tarvitse tyhjään asuntoon mennä.

Kommentteja luen mielelläni, joten kirjoittakaa jotain mistä haluatte tietää tai muuten vain kertokaa kuulumisianne, kuten osa on jo tehnyt. Ne ovat minulle se henkireikä takaisin Suomeen muun toiminnan ohessa.

Iloisin kuulumisin,
Jaakko

Japani 2 - Paluu

2009-06-13T06:32:00.002+03:00

Aikaa on taas tovi vierähtänyt kun tänne Japanin kamaralle on astuttu. Lomamatka edellisvuoden elokuussa maittoi sen verran että päätös palata tutkijaksi samaan laboratorioon, melkein samaan työpisteeseen istumaan oli vääjäämätöntä. Sovin Oulun yliopiston kanssa että kunhan rahaa maksetaan tarpeeksi, niin voin milloin tahansa palata tänne rakentamaan suhteita Japanin ja Suomen välille. Ja nyt se alkaa.

Saavuin Ikomaan toissapäivänä Amsterdamin kautta väsyneenä 18 tunnin KLM -lentoyhtiön kiertolentelyn seurauksena. Ensimmäinen päivä aloitettiin Finnairin lennoista poiketen jo kello 9 aamulla, joten väsymys iski suhteellisen pian. Finnairin lennot kun saapuvat iltapäivästä viiden jälkeen, joten väsymys kello kahdeksalta ei haittaa niin pahasti. Lentokentältä otin saman bussin kuin aiemmin, koska se vie suoraan lähelle yliopistoa, maksaa markan ja siinä ehtii torkahtaa vielä tunteroisen verran. Bussipysäkillä Yukin ja Masaen tutut kasvot odottivat minua ja Suomen lippukin oli kaivettu naftaliinista käteen heilumaan. Autoon nakattiin matkalaukut ja singahdettiin Toyotalla kohti yliopistoa kuulemma monsuunisateiden kauden alla. Satanut vain ei ole vielä yhtään. Kai se on täällä totuttua sanoa että on sadekausi vaikka mitään ei tapahdu. Suomessakin syksyllä sataa aina eikös juu...
Tällä kertaa olin aivan naatti jo kolmen maissa, mutta vastaanottavat, ystävälliset japanilaisoppilaat halusivat vain kierrättää minua kaupoissa. "Haetaanko mikro, ostetaanko käytetty pesukone? Entä televisio?" Kieltäydyin kohteliaasti ja kauppakärryyn päätyi lopulta vain nukkumatarpeita. Kaiken muun ehtii hoitaa ajallaan. Minulle on määrätty labran oppilaista yksi poika tutoriksi auttamaan virastoasioissa. Fujiki ei paljoa englantia puhu, mutta koetan opettaa, korjata ja sönkään puolestani enemmän japaniksi takaisin jos tulee kommunikaatio-ongelmia. Hämmästyksekseni kielen puhuminen on noin piljoona kertaa helpompaa kuin viimeksi. Labran väki muutenkin puhuu ennemmin japania kuin englantia tällä kertaa. Epävirallisen englanninkielen opettajan asema on kuitenkin jatkossa taas selviö, sillä labran pomo haluaa tehdä oppilaistaan vähän kansainvälisempiä ja kukapa muu täällä heille sitä tarkemmin opettaa kuin suomalainen vierailija. Vielä kun palkkaa saisi.

Ilmat ovat olleet lämpimiä näinä muutamana päivänä. Sirkat sirittävät normaaliin tapaansa ja kosteus painaa t-paidan selkää vasten. En valita. Tästähän minä juuri nautin. Virastoissa ilmastointi helpottaa kaavakkeiden täyttelyä, jota taas näin alkuvaiheessa riittää. On nettikaavaketta, ulkomaalaiskorttia ja puhelimen hankkimisen lomaketta. Kaikki on silti tuttua, ja asiat soljuvat omalla painollaan. Ei tarvitse kysyä missä on pankki, mistä saa rahaa, minne pitää mennä seuraavaksi. Todella helpottunut olo. Ovikamerakin labraan tunnisti vielä kolmen vuoden takaiset kasvot ja avasi lukon. Erinomaista.

Lopulta väsymys vei voiton ja torkahdin noin kello viiden aikaan illalla pariksi tunniksi, söin ruokalassa, heiluin labrassa houreisessa tilassa ja iltapuhteita suorittelin kymmeneltä vaihtelevalla menestyksellä. Nukun, en nuku, nukun, en nuku. Sama toistui myös viime yönä, vaikka päivä muuten meni paljon kepeämmin kuin aiempi.

Tänään en hoida virallisia asioita, enkä voikaan näin viikonloppuna. Ehkä sunnuntaina parit hyödykkeet ostan asunnon nurkkaan, joka on muuten aiempaa pienempi perheasunto, mutta uudempi. Kate varmasti pitää kunhan tänne elokuussa ehtii noin pariksi kuukaudeksi pitämään seuraa ja shoppailemaan luulen. Tänään menen tapaamaan vanhaan ystävää, sitä suomalaista joka oli täällä silloin parisen vuotta sitten samaan aikaan eli Aria Osakaan, joka ei tiennyt että saavun Japaniin. Ajattelin pitää sen yllätyksenä ja netin tietoa jakavista blogeista ja juoruilevista keskustelualueista huolimatta asia säilyi yllätyksenä loppuun saakka. Illalla varmaan nautitaan jonkin verran syömistä ja juomista näin yllätyksen kunniaksi. No, olisihan mies muutenkin illanviettoon mennyt, mutta olisi joutunut kuuntelemaan ranskankielistä jutustelua ainoana suomalaisena seurueessaan. Nyt tunkeilin joukkoon pieneen pitämään yllä suomenkieltä Osakassa.

Tekstiä piisaisi vielä tonneittain mutta joskus täytyy osata lopettaa ja sen aika tänään koitti juuri, nyt. Jahka saan muutaman valokuvan otettua, niin pistän blogin oheen taas muutaman rivin tekstiä.

Palaamisiin,
Jaakko

Sumoa lehdestä

2007-06-21T13:24:00.000+03:00

Pitkästä aikaa paluu blogin pariin. Japanista kotiutumisen jälkeen kirjoittelin jutun Veikkauksen X-asiakaslehteen. Aiheena Sumokulttuuri Japanissa ja lajin yksittäinen turnaus Osakassa. Jutun kirjoittajaksi päädyin kai, koska tämän blogin kautta X-lehden toimitukselta tuli sähköpostia ja he pyysivät minua kirjoittamaan jutun mikäli mahdollista. Tottakai tartuin tilaisuuteen käydä katsomassa lajia, sekä saamaan siitä vielä palkkion.

Teimme Damienin, tuon NAIST:n labran professorin, kanssa pikaisen yhteissuunnitelman aiheesta. Damien kuvaa superhienoilla kameroillaan turnauksen ja minä kirjoittelen jutun. En halunnut kertoa asiasta ennen lehden julkaisua, joten kirjoittelin sumojutusta vain muutamia seikkoja ja tarjosin teille pari kuvaa maistiaisiksi. Loput saatte lukea lehdestä, jos sen jostain fyysisessä muodossa löydätte.

Sumojuttu tulee löytymään myös ilmaiseksi netistä, mutta tällä hetkellä se on vain rekisteröityneille Veikkauksen asiakkaille tarjolla. Osoite on:
Veikkauksen X -asiakaslehti
Lehden numero on 8/2007. Kannessa iso ja pullea japanilaismies vähissä vaatteissa. Luulisi tunnistavan. Hyvää juhannusta ja kesää kaikille. Koetan vastedes kirjoittaa blogiin vähän lisää, koska Japanista on saapunut vaihtoon yksi tuttavani, joka viipyy ainakin marraskuulle täällä.

-Jaakko

Kansai - Palaillaan

2007-03-26T03:18:00.000+03:00

Jälleen koittaa aika tehdä viimeinen kirjoitelma Japanin kamaralta. Nukuin viime yönä yhden tunnin ja heräilin tekemään aamun siivous- ja pakkausaskareita. Nakkelin taas vähän lisää tavaraa roskiin ja sulloin lahjaksi saadut nuket ja muut uudet tavarat laukkuun. Ihmetyksekseni aamusella oli labrassa vielä porukkaa uneliaan näköisenä odottelemassa. Letkamme lähti siitä bussipysäkille, jonne muutama muu labran opiskelija aamuviideksi eksyi. Halusivat toivottaa vielä viimeisen kerran hyvää matkaa. Otin muutaman kuvan, mutta tähän hätään en niitä saa blogiin lisättyä, koska tarvittavaa johtoa ei ole mukana. Vilkuttelin ikkunasta väsyneelle väelle ja nukahdin hetkeä myöhemmin bussin perälle. Heräsin vasta lentokentän edessä ja harhailin täysin unenpöpperössä sisälle. Meni varmaan parikymmentä minuuttia, ennen kuin pää selvisi ja sain ostettua vähän kahvia ja purtavaa. Mystisesti halvempi "aamiaissetti" sisälsi sipsejä jugurtin ja leivän ohella. Parempaakaan ei ollut varaa, joten napostelin sitten sipsejä. Nyt tavarat on viety jo selvitykseen ja odottelen portin edessä koneeseen pääsyä. Se koittaa vasta tunnin päästä, mutta ei tässä koneen kera käy aika pitkäksi. Voisin kirjoitella sumosta kertovan jutun loppuun. Koneesta pyysin itselle vähän paremman jalkatilan paikan, jotta saan rauhassa istua ja tuijotella ikkunasta ulos.

Tänään on vähän parempi mieli, vaikka jotenkin haikean omituinen tyhjyys kolkuttaa rinnassa. Suomessa kun saa koulut loppuun, niin meillä on Katen kanssa mahdollisuus miettiä paluuta Japaniin. Ei sitä heti tarvitse palata, mutta sitä miettii vääjäämättä, koska lento lähtee minä hetkenä hyvänsä. Suosittelen vielä viimeisen kerran jokaiselle joka unelmoi jostain matkasta tai maasta, ottamaan itseään niskasta kiinni ja vain lähteä. Japani on ollut niin äärimmäisen hieno kokemus, että en kerta kaikkiaan pysty käsittämään miksi tänne ei tullut aiemmin lähdettyä. Yksi unelma ainakin toteutui.

-Yaakko Hyuryu

Lahjoja, ruokaa, puheita ja lisää ruokaa

2007-03-25T05:33:00.000+03:00

Toiseksi viimeinen päivä, joka alkoi sopivasti maan järinällä. Uutisten mukaan tärisyttely oli jossain kauempana, eikä täällä Naran prefektuurissa tuntunut kuin pidempikestoisena heilutteluna. Ainakin heräsin seuraamaan sen nousua ja laskua.

Perjantaina valmistui osa koulun vanhemmista oppilaista ja heidän juhlapäiväänsä kuului pojilla musta puku ja tytöillä joko kimono tai hakamoto. Tässä kuvassa kaikilla harvemmin puhuttu hakamoto.

Illemmalla menivät vaihtamaan vähän rennompaan juhla-asuiluun, vaikka minusta nuo japanilaiset asut ovat viljoona kertaa hienompia kuin yksikään iltapuku. Kaorilla kuvassa näkyvät mustat kengät ovat peruja Meiji-ajalta, jolloin oli länsimaalaisten kenkien pitämistä pidettiin hienona. Tossut kunniaan.
Omat läksiäiset olivat samojen juhlien ohessa ja samalla toivoteltiin myös muille ulkomaalaisille tervemenoa. Olin valmistellut vähän puheentynkää mielessäni, mutta sen varsinainen lausuminen oli eri asia. Siinä vaiheessa kun piti astella kaikkien eteen, ottaa vastaan lahjakassi ja kiittää läsnäolijoita, niin sydämmeni hakkasi reippaasti kahtasataa. Suomalainen mies ei itke, mutta kovin vaikea ilme ja heikko ääni siitä pääsi ulos. Puolet asioista jäi sanomatta, mutta kait se tuli selväksi että mukavaa on ollut. Labran pomomies, Chihara, tuli myöhemmin päivän aikana kiittelemään ja pyysi tulemaan ehdottomasti uudestaan käymään ja olemaan yhteyksissä sähköpostitse. Samalla totesi, että kun hän joskus taas tulee Suomeen niin pitää ottaa heti yhteyttä. Jäi siitä viimeisestä näkemisestä oikein positiivinen olo. Lahjapaketinkin lykkäsi käteen. Sisältä paljastui hiiri, pieni laserosoitin ja kynä, jossa näemmä pieni muistitikku varressa. Hienoa, mutta taas vähän lisää painoa ylipainavaan laukkuun. Muilta sain muutaman levyn, jossa on vuoden varrelta kuvia, sekä videoita. Lisäksi illan kuvat ja puheet olivat eri levyllä, jolloin sydäntäsärkevän puheeni voi ehkä nähdä jos eksyy kylään. Paras lahja oli kuitenkin plakaatti, jossa oli kaikkien lähtevien kuvat ja jokaisen omaan plakaattiin oli raapustettu terveisiä ja hyvän mielen toivotuksia. Itse kirjoittelin toivomuksia saada ihmiset Suomeen, joihin osa on jo puolittain vastannut myöntävästi. Päivä oli tosi kiireinen, enkä ehtinyt edes Katen kanssa jutella. Erittäin hauskaa, vaikka silmiä väsytti jo ennen juhlia.

Huomenna koittaa lähtö heti aamusta. Tänään vielä piipahdus Osakaan syömään korealaista ja sitten pakkailemaan laukut. Kirjoittelen varmaan lentokentältä jotain pientä. Nähdään kohta.

-Jaakko

Lähtölaskenta

2007-03-19T16:53:00.000+02:00

Katselen jo maisemia hieman haikealla mielellä ja lähestyvän lähdön tunne ei ota enää laantuakseen. Tekemistä on lisäksi työasioiden parissa niin paljon, että tuntuu etten ehdi tehdä loppuajalla ihan kaikkea haluamaani. Kotitalo Torniossa on paperien allekirjoitusta vaille valmis vaihtamaan omistajaa, joten heti kun pääsen Ouluun, on mentävä jo muuttamaan tavaroita. Samalla ehtii nähdä äitiä ja siskoa, jolloin matkan hyödyllisyys on heti enemmän plussan puolella, vaikka jetlagit voivat hieman painaa.

Kävimme tänään kylpylässä likoamassa, joten nyt on valtaisan puhdas olo. Sama "suomalainen" sauna odotti televisioruutuineen kylpijää, ja heti oven ulkopuolella pystyi pulahtamaan kylmäaltaaseen. Ihmeen hyvältä se tuntui. Kylpylän jälkeen kävimme syömässä jaetun ravinnon japanilaistyylisessä perheravintolassa. Daisuke ja Masa antoivat myös tuliaisia Okinawan jostain putiikista ostetun paidan muodossa. Kusogaki komeili kanjeilla rintamuksessa ja isolla selässä. Kielitaitoiset voivat kaivaa merkityksen jostain. Jos siitä jotain on mainittava, niin Japanissa sitä ei ehkä kehtaa pitää päällä.

Huomenissa suuntaan jälleen katsomaan sumoa Osakaan, joskin otan reissulle mukaan myös Peterin ja Merin lastenrattaineen. Damien menee edeltä ja napsii kuvia talteen. Katsotaan jos saadaan niistä osa myös teidän ihailtavaksenne.

-Jaakko

Sumoooo

2007-03-15T07:24:00.000+02:00

Aika vierii, hikeä pukkaa, nurkissa tavaraa ja villakoiria, sekä jääkaapin perukoilla syömätöntä pastaa. Ei näyttänyt kovin herkullisesta. Roskiin.
Huomenna käymme Damienin kanssa katsomassa vähän sumopainia, koska Osakassa on parin viikon kestävä turnaus meneillään. Odotettavissa siis ainakin 150 kiloisten nallekarhujen syleilyä yleisön edessä. Mukana menossa näemmä yksi eestiläinen. Vilkuilin eilen televisiosta otteluita ja vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Joku toinen päivä mennään porukalla katsomaan uudestaan, koska Meri ja Peter olivat myös kiinnostuneita. Saapi nähdä. Liput maksavat 3000 jenistä, aina 45 000 jenin loossiin, jossa saa oleilla neljä henkeä. Periaatteessa maksimi yhdeltä on noin 11 000. Aika tyyristä, mutta ei ehkä liian. Bentoo-ruokaloota kuului maksuun. Halvimmilla paikoilla ei saanut edes syödä. Köyhiä syrjitään.

Master´s kaksi -tason opiskelijat, ne jotka valmistuvat tästä laboratoriosta 23. päivä, lähtivät tänään Okinawalle. Luvassa lämmintä keliä, sekä sukeltelua kalojen katsellen. Olisi ollut mukava lähteä, mutta ei nyt sattumoisin ollut takataskussa seitsemääkymmentätuhatta jeniä. Joskus viime vuoden puolella jo kyseltiin haluaisinko lähteä, mutta ei meikäläisellä silloinkaan ollut rahaa. Nauttikoot sitten ilman minua. En ole kateellinen. Minä menen katsomaan sumoa. Sukellan tunnelmaan kalojen sijaan.

-Jaakko

Daisuke-be

2007-03-12T19:01:00.000+02:00

Daisuke, joka lähti joskus syksyn korvilla kohti Suomea, palasi maaliskuun alussa takaisin Japaniin. Ei ulkonäöllisesti tai henkisesti muuttuneena. Sama mukava jantteri, jonka kanssa juttu kulkee. Oli opiskellut suomenkieltä ja käynyt saunat, avantouinnit ja Rukan laskettelureissut. Siellä oli vahingossa kohdannut Japanin mäkihyppy-ylpeyden Noriaki Kasain, jonka kanssa rupatteli tovin täysin tietämättömänä miehen taustasta. Meni vissiin kuumat kaakaot väärään kurkkuun asian laidan kuultuaan. Eipä siinä, tuleehan sitä itsekin magneetin lailla ajauduttua suomalaisten pariin, kuten tänään Naran Todaiji -temppelin tulipainotteisessa seremonissa. Tsuohmaalaiset kyselivät aluksi englanniksi tapahtuman taustoja ja ohjeita, mutta jotenkin tuo jylhän suomalainen artikulaatio paistoi englannista läpi ja oli kysyttävä mistäs tytöt on kotoisin. Suomestapa tietenkin. Mutta ei siitä sen enempää. Daisuke esitteli kuvia Joensuun ympäristöstä, Helsingistä ja telttareissuiltaan. Oli kovin tutun näköistä metsikköä ja pusikkoa, jotka aiheuttivat labran japanilaisessa väestössä huokauksia. Kylmiä talvikuvia katsellessa ei ihan koti-ikävä vielä päässyt vaivaamaan.

Alkuvaihdon aikana Daisuke, Masa ja minä vietettiin aika usein aikaa jossain yhdessä hiimaillen. Sama touhu jatkui taas ja koska Daisuke puhuu Masaa paremmin englantia, on kommunikointi hieman helpompaa ja kielenkääntäminen suuntaan tai toiseen yksinkertaisen tehokasta. Jokainen ymmärtää. Daisuke on kaivannut japanilaista ruokaa, vaikka suomalainekin murkina oli kelvannut erittäin hyvin. Kuulemma makkara oli ykkösruokaa, jota voi näemmä riisin kera kokkailla. Syystä, on viime viikot vietetty aikaa eri ravintoloita kierrellen. On syöty taas niitä samoja ruokia mitä aiemminkin, koska uusia tuttavuuksia on enää aika vaikeaa löytää. Silti jokainen laji jaksaa aina olla yhtä hyvää uudessakin paikassa pienillä makueroilla. Aikani intin labrassa myös karaokehalukkuudesta, joka ei taaskaan kaikunut kuuroille korville. Osa opiskelijoista keräsi joukkion muita halukkaita perjantaille, jolloin myös opiskelijoiden töiden takaraja umpeni. Matka, paikallisen pastaravintolan kautta, Shidax -karaokevaltakuntaan alkoi. Kahteen koppiin jaettu seurueemme totesi pastan hyväksi ja kajautteli heti perään enimmäkseen japaninkielistä materiaalia ilmoille. Osan kappaleista jopa tunnistin ja loput toisinaan erinomaiset kipaleet kirjoittelin ylös mahdollisen viime tingan ostosreissun anniksi. Täällä jo vakioksi muodostunut Sinatran New York, New York toimi omana ok bravuurina, mutta ei ehkä ollut ihan tuttu useimmille. Samoin moni muu meni ohi, mutta suurimmat kiitokset ja hämmästelyt menivät Asian Kung-Fu Generationin Understand -kappaleen suoritukselle. Ilmeisesti kielitaitoni taso oli monille yllätys tai ainakin hiragana-merkkien lukunopeus ruudulta. Andaasutando ja aplodeja. Heikolle kieliegolle se teki ainakin hyvää.

Täällä menee aika aivan älyttömän nopeaa ja varsinkin viimeisten kahden viikon koittaminen iskee jo pientä hikeä pintaan. Haluttaa tulla kotiin ja toisaalta haluttaa jäädä. Tulee ikävä puolin ja toisin. Haluan nähdä Katen, haluan saunaan, haluan syödä hyvin, haluan nähdä kaverit ja haluan tehdä vaikka ja mitä. Eikä Japania tarvitse mielestään koskaan poistaa ja unohtaa, ainahan tänne voi palata. Tokion suuralueen kupeeseen ja sen sisäpuolelle muuttaa moni, jonka luokse voi lomaillessa kiiruhtaa tai ainakin käydä taas yhdessä syömässä jotain. Syöminen kun tuntuu aina olevan se yhteiselon avain. Hyvää seuraa ja hyvää ruokaa.

-Jaakko

Osaka mopedireissu

2007-03-02T06:38:00.000+02:00

Matkalta nappasi kuvia myös Damien. Tässä linkki hänen kuviinsa, joissa osassa todistettavasti myös minä.
http://damien.douxchamps.net/photo/osaka_harbour_biking.php
Damien jaksaa aina ottaa kaikista yksityiskohdista kuvia. Hienoja ovat.

-Jaakko

Uusi ilme - parempi mieli

2007-02-27T07:28:00.000+02:00

Päätin vähän päivittää sivujen ulkoasua, jotta se erottuisi vähän muista Bloggerin sivustoista. Bannerin tekeminen oli niin mukavaa, että päätin sitten lisätä tähän kuvan sen tekemiseen käytetyistä elementeistä. Taustan pääkuva nostureista on otettu sunnuntaina, jota vähän muokkaammalla saadaan jotain itämaisen näköistä. Pilvet ja aallot piirsin Photoshopin pen -vektorikynätyökalulla käsin, joihin lisäilin vähän sumi-e -suodatinta. Siinäpäs se sitten olikin.
Edit: En malttanut sitten olla lisäämättä vuorta taustalle. Kovin paljon sitä voi tunkea yhteen banneriin, jos oikein alkaa tunkemaan ja viilailemaan.
Edit 2: Nyt loppu viilaaminen, ennen kuin menee pilalle...

- Jakko

Oli synkkä ja myrskyinen yö...

2007-02-26T09:39:00.000+02:00

Sunnuntaille sovittu matkaan lähtö osoittautui aamusella hieman vaikeaksi. Edellisenä iltana nimittäin tuli talsittua koko päivä Osakassa kannettavia katsellen, josko Li saisi hommattua itselleen mieleisen koneen. Yhtälö, tehokas näytönohjain ja läppärin pieni koko osoittautui mahdottomaksi, joten asian selittämistä Li:lle koetettiin suorittaa kuluva loppupäivä. Keskustelua jatkettiin myös Ola´s meksikolaisen ravintolan antimia nauttien, kunnes juna vei iltasella kotiin.

Aamulla noin seitsemän maissa kolotti jäseniä edelleen urheilun jäljiltä, ja vaikka ilma ei ollut kuin morsian, päätimme lähteä silti kokeilemaan, jos täyden matkan Osakaan jaksaisi suorittaa. Ainahan olisi mahdollisuus kääntyä takaisin tai vaikka käydä vain lyhyt lenkki tutuilla kulmilla. Varustautuneena kartoin ja kameroin, polkaisi kaksi skootteria kohti Ikoman vuorta. Sen rinteitä oli tarkoitus kierrellä ja kaarrella, kunnes etelämpänä olisi mahdollisuus ylittää vuori Osakan puolelle. Google Earthista tulostettuja karttoja tuijottamalla ei montaa mutkaa menty harhaan ja yleinen suuntima säilyi oikeana. Kiemurtelevat ja toisinaan hieman pottupeltoa muistuttaneet tiet veivät vääjäämättä perille asti. Matkalla nähtiin ihmetteleviä japanilaisia, perinteisiä riisipeltoja ja kirsikankukkia, joiden kukkaan puhkeamista voisi käydä ihmettelemässä ennen lähtöä. Moisten puiden ohi kulkee tie, joka oli nimetty kukkien tieksi. Luultavammin aika osuva nimitys kevään korvilla.

Matka Ikoman läpi ja laskeutuminen Osakaan sujui odotettua hitaammin. Vuorijonon jälkeen oli tarkoitus seurata jokea satamaan sen vierellä kulkevia teitä seuraten. Satelliittikuvien ja teiden mukaan homman olisi pitänyt olla selvää pässin lihaa, mutta paikan päällä jouduimme poikkeamaan muutamia kertoja isommilta teiltä, jolloin luovaa suunnistusta käyttäen löysimme perille. Satama-alueen valinta kohteeksi oli Damienin idea, jota kiinnosti kontit ja alueen tehtaat sun muut koukerot teissä. Minulle matkalle lähteminen oli se tärkein pointti ja kuvien ottamisesta tuli hieman sivuseikka. Omaa kameraa piti tietenkin käyttää, jotta reissusta jäisi jotain muistoja ja niitä voisi jakaa muillekin. Teksti kun ei aina kerro kaikkea. Kypärän kera oli tosin suhteellisen vaikeaa ottaa kuvia, eikä kameran repussa oleva sijainti oikein helpottanut yllättävien kohteiden taltioinnissa. Ensi kerran matkalle täytyy ehdottomasti suunnitella jokin pikaisempi ratkaisu sylin puolelle. Noin viiden, kuuden tunnin ajelun ja syömättömän aamupalan takia päätimme pysähtyä johonkin syömään. Koska erinomaisia tai omien mieltymysten mukaisia ruokapaikkoja ei osunut silmään, pysähdyimme Coco´s -perheruokalan pihalle. Sisällä oli ainakin lämmintä ja ruoka suhteellisen ok, vaikkakin hintaansa nähden aika mautonta. Kalifornialaista ruokaa kuulemma. Vatsat polvien päällä leväten jatkoimme eteenpäin.

Satama-alueen huolestuttavin seikka jo etukäteen olivat sen suuret tiet. Skootterilla ei ihan joka paikassa ehkä saisi ajaa tai se ei olisi turvallista. Etukäteissuunnittelu ja luova kävelyteillä eteneminen pelasti pari mutkaa matkassa, eikä parin ulkomaalaisen toilailut satamassa näemmä liiemmin haitanneet ketään. Muutama tyyttäys ja äkkijarrutus olivat osa matkan antia. Toisaalta tuli vahingossa ajeltua muutamia punaisia valoja päin oikeaa suuntimaa tähystäessä. Hengelle elintärkeimmät liikennevalot ja tilanteet kuitenkin onnistuivat. Nostokurkia, kontteja, satama-altaita, hyljättyjä autoja pitkin poikin hiljaisia teitä olivat mielenkiintoista nähtävää. Hieman harmitti etukäteen katseltujen kohteiden usein mahdottomat pääsyvaatimukset. Olisimme halunneet ainakin nähdä parin majakan tarjoamat näkymät merelle tai takaisin, mutta yhtiöiden suuret portit jättivät pikkumotoristit nuolemaan näppejä aidan toiselle puolen. Satama-alueen kulmilla oli kuitenkin tarjota kohtalaisen kivoja näkymiä siltojen kaiteilta sekä likaisten tehtaiden liepeiltä. Muutamassa kuvassa näkynyt pölyinen hiilitehdas oli putki- ja johtosekamelskansa kera erittäin hyvä kuvauskohde, mutta ajapuutteen vuoksi napsimme vain muutaman kuvan ja jatkoimme matkaa Osakan keskustaa kohti Osaka Domen kautta kiertäen. Damien kun ei ollut valtaisaa hallia aiemmin nähnyt. Domella oli jonkinlainen talvitapahtuma, johon taisi kuulua luistinrata mahdollisuus. Paikan päällä pyöri enimmäkseen nuoria tyttöjä tai koululaisia ja tuskin yhtäänkään poikaa. Tästä johtuen ainakin yksi rohkea koululainen halusi ottaa yhteiskuvan ulkomaalaisten miesten kanssa. Kehui muuten Katen hienoa sydänkaulaliinaa ja jatkoi tirskuen ystävänsä kanssa johonkin lämpimään. Ikää liian vähän, jotta Damienille olisi kehdannut puhelinnumeroa kysyä, ja toisaalta miehellä on aika kovat vaatimukset otsan korkeuden ja silmien välien suhteen.

Aikomus syödä Damienin suosimassa Taco-ravintolassa tuhottiin siis jo edellisenä iltana, joten ajattelimme karauttaa hämärän jo laskeuduttua ja selkien tuhouduttua kotia kohti. Skootterein tosin kaasuteltiin Namban lähikulmilla pikkukatuja kyntäen, kaduilla joilla yleensä on tullut vain käveltyä kauppoja etsien. Jos jotain välinettä voisin Osakan kaduille suositella, on se joko polkupyörä tai skootteri, koska niillä kikkailu sujuu kohtalaisen helposti ja loput matkoista voi suorittaa tarvittaessa junilla torkkuen. Kotimatka pimeällä sujui odotuksiani helpommin, koska nopeusrajoitukset olivat yleisesti jossain viidenkympin korvilla kaupungissa ja ulkopuolella välttelimme suuria teitä, yhtä virhekäännöstä lukuunottamatta. Virhe, jonka jälkeen tuntui kuin olisi ajanut isompaakin moottoritietä, vaikka virallinen maksiminopeus kulkuneuvoille oli kuusikymmentä kilometriä tunnissa. Maailmalta tuttuun tyyliin eivät kuskit välittäneet hieman alakanttiin ruuvatuista vauhdeista, vaan suihkivat moporistien ohitse tervettä itsesuojeluvaistoa aiheuttaen. Tuskaa kesti vain pari kilsaa, jonka jälkeen katsoimme parhaaksi poiketa tieltä ja tarkastaa missä koti sijaitsee läheisen autokorjaamon mekaanikolta. Loppujen lopuksi emme olleetkaan kaukana yliopistolta, joskin pieni mutka Mos Burgeriin, tuohon reissujemme pyhään ruokalaan, oli tehtävä vatsoja täyttämään. Puoli kymmenen maissa, sekä minä että Damien olimme omissa asunnoissamme nauttimassa hyvin ansaituista lämpimistä suihkuista. Selkää kolotti noin kahdentoista tunni ajelun jälkeen ja matkan aikana hiemat jäykistyneet jäsenet vaativat kahta kauheammin lepoa jalkapalloiluun verrattuna. Koetin vielä illalla puhua Katelle vähän aikaa, mutta sänky kutsui soidinlaulullaan lepäämään. Tein työtä käskettyä ja ojensin raajat kohti kattoa.

Mukava matka. Täytyy tehdä toistekin, jos vielä ehtii, sillä Narasta etelään olisi kuulemma mukavaa nähtävää ja reittikin voisi olla vähemmän modernin asutuksen kyllästämä.

Skootterimatka

-Jaakko

Sapporo - kait siellä jotain tehdään tällä hetkellä

2007-02-23T11:22:00.000+02:00

Sapporo, tuo Japanin pohjoinen kaupunki. Siellä on kai jotain kisoja meneillään. Toivottavasti Suomi pärjää.
Täällä Ikomassa sen sijaan potkittiin vähän nahkakuulaa keskipäivän korvilla. Aurinko paistoi ja läheinen vuokrakenttä tekonurmella oli aika näppärä vaikkakin kostea. Neljä vastaan neljä otteluista tuli ihan mukavia vääntöjä, sekä hyvin toiminut pelaajien sekoitus aiheutti sen, että jokainen oli jossain vaiheessa voittavassa joukkueessa. Maaleja sateli, kaikkia nauratti, mutta selkä meni taas mutkalle. Pitää ottaa illemmalla lepoa, jotta huominen Osakan ostosreissu ja sunnuntainen pyörämatka ovat vielä mahdollisia. Kunto on heikko, joten toivotaan että pelejä olisi useammin.
Lainasin Yukilta kunnon kypärän reissua varten, niin ei tuuli paina vasten kasvoja tai sateen sattuessa mene ihan pasmat sekaisin. Kamera on valmiina ja matkan etapit pitää vielä siirtää kuvina talteen PSP:lle. Voidaan sitten kartasta pohtia missä ajettiin harhaan. Jos joku haluaa katsella mistä meinaamme ajaa, niin voin vaikka sähköpostitse lähettää Google Earthiin sopivat tiedostot.

-Jaakko

Reissun lykkäys

2007-02-19T07:39:00.000+02:00

Eilinen sunnuntaipäivä oli pilvinen ja jo lauantain sadepäivä lupasi huonoa keliä, joten päätimme Damienin kanssa siirtää mopoilua viikolla. Ehkäpä ensi sunnuntai tarjoaa aurinkoisen matkakelin. Vaikka eilinen ei ollut ilmojen puolesta paras, läksimme silti pienelle hampurilaisenhakumatkalle läheisten pikkuteiden kautta. Parin tunnin pyrähdys ja vatsan täyttänyt MosBurger -ateria ei maistunut yhtään hassummalta. Pienet ja mutkaiset tiet, vanhat rakennukset ja hienot maisemat tekivät lyhyestäkin matkasta ajamisen arvoisen. Eipä tarvinnut ainakaan istua kotona. Google Earthin mukaan matkaa kertyi vain 18 kilometriä ja sen ajaminen meni kohtuullisen nopeaa. Ensi sunnuntain reissun menomatka Osakan satamaan pitäisi siis mennä noin kolmessa tunnissa pessimistisellä arviolla.

Edellisen viikon torstaille oli järjestetty pienet illanistujaiset Labran tiloissa. Tarjolla oli kiinalaiseen tyyliin tehtyä keittoa simpukoiden kera, joka ei sinällään poikkea japanilaisesta keitosta. Tai sitten syynä oli japanilaisten kokkien tottumus tehdä ruoka omaan tyyliinsä. Mitään maukasta tuo keitto ei ollut ja illan päälle piti kotona loihtia jotain syötävää jääkaapiun antimista. Siitakesienin höystetyn riisin sekaankin oli eksynyt jotain ihmeellisiä palasia, joita osa ruokailijoista kakoi illan mittaan. Kukaan ei kuitenkaan tukehtunut annokseensa. Jälkiruoaksi tosin tarjottiin suklaafondueta banaaneilla, mansikoilla, sipseillä ja ananaksilla. Herkullista. Raahasin myös juomatta jääneitä alkoholijuomia labralle lahjaksi. Salmiakki Koskenkorva ei enemmistön mielestä maistunut hyvälle, vaikka Suomessa vieraillut Manabe-sensei koetti sen historiaa ja maun syytä selitellä opiskelijoille. Tosin Manabe lisäsi omaan salmiakkiannokseensa vielä kivennäisvettä mikä laimensi annoksen joksikin omituiseksi veden, salmiakin ja alkoholin litkuksi. Mutta mitäpä minä olen valittamaan, jos se maistui hänelle paremmin kuin raaka juoma. Damien sen sijaan kehui salmiakkia ja tiesi siten jatkossa juoman jota voi pyytää tuliasiksi Suomesta. Mies ihastui myös minttuviinaan, jota vielä syntymäpäiväjuhlien jäljiltä oli tarjota. Jannelle pitää vielä erikseen mainita, että tällä kertaa väsyneet ihmiset jaksoivat kukkua yhteen asti, mikä oli parannusta edelliseen.

Skootterilla ajelua suosittelen kaikille Japanissa pidempään vieraileville. Sillä pääsee helposti melkein joka paikkaan ja tuttavan kanssa jokainen reissu on kokemus. Ainoa asia mitä itseltä vaaditaan on lähteminen. Skootterin seisottaminen talon edessä ja käyttäminen vain kauppareissuille on hauskan potentiaalin tuhlausta. Odottelen jo innolla ensi viikonloppua. Lainasin lisämuistikortin kameraan, jotta tulevasta reissusta ei jäisi kuvamateriaalia uupumaan. Vielä kun keksisi voiko skootteriin liittää kameran, joka ottaisi kuvia muutaman sekunnin välein...

-Jaakko

Hyvää ystävänpäivää

2007-02-14T08:09:00.000+02:00

Tänä keskiviikkona täällä Japanissa vietetään myös muun maailman tapaan ystävänpäivää. Tosin ihan pienellä erotuksella, sillä pojat kun eivät jakele suklaata, ainoastaan tytöt. Sain jo entiseltä tutoriltani pienen paketin, joka sisälsi kaksi suklaista koiraa. Toinen kuulemma Kate ja toinen sitten mie. Kello on vasta kolme, joten ehkä sitä suklaata tipahtelee enemmänkin.
Tänään sataa kaatamalla vettä, ja aamusella kävin piipahtamassa paikallisessa konditoriassa skootterilla. Reissusta tarttui mukaan suklaaleivonnainen Li:lle, joka sen suklaapaketin eilen jo löi siis kouraan. Hajonneen skootteripenkin suojuksen takia olen kuivatellut huomaamattomasti housujen takataskuja omalla tuolilla vankasti istuen.

Huominen on varattu pienelle juhlalle labran porukan kesken kiinalaisen keiton kera. Ilmeisesti sen pääraaka-aines on simpukka, jonka koostumus ei ole herättänyt tähän asti ihastusta, mutta ei se pahaakaan ole. Yleensä japanilaiset keitot eivät muutenkaan herätä minussa hurraahuutoja, mutta joitain hyviä suomalaisen tapaisia lihakeittoja on pöytään toisinaan lyöty. Kirjoittelen huomisen jälkeen tapahtuiko mitään erikoista ja loppuivatko juhlat jälleen ennen aikojaan.

Pientä stressin tynkää alkaa jo pukkaamaan lähdöstä. Havaitsin, että vaikka kämppää on tullut tyhjenneltyä jonkin verran, on siellä vielä peilejä ja lamppuja jaettavaksi. Puhelinliittymä on laitettava kiinni, skootteri on vielä nimissäni, eikä Masakaan sillä enää mitään tee Tokioon siirtymisensä takia. Ehkä me saamme sen johonkin mopokauppaan myytyä. Ahdistaa muutenkin jo pelkkä ajatus virkaintoisista tullimiehistä ja laukun ylipainosta lentokentällä.
Positiivinen seikka tämänpäiväisestä vesisateesta huolimatta on lämpimät kelit. Eilen oli melkein jo t-paita keli. Kirsikankukat eivät vielä kuki, mutta sellaiset valkoiset versiot ovat puhjenneet jo kukkaan. Peter ja Meri olivat käynneet kukkien loistoa ihastelemassa Osakan linnalla.

Tänä viikonloppuna sovimme Damienin, tämän belgialaisen tohtoritutkijan kanssa yhteisestä skootterireissusta Osakan satamaan. Kameroiden kera siellä on paljon kuvattavaa ja skoottereilla liikkuminen on suhteellisen näppärää. Mies sai muuten jonkilaisen professorin aseman ensi vuotta varten tästä samasta labrasta. Onneksi olkoon, vaikkakin omaa saamattomuutta se ei parantanut. Meillä kun ei tuota ikäeroa ole kuin vuosi. Hassuna seikkana labrassamme on Sakata-san tai -sensei, joka taitaa olla pari vuotta minua nuorempi. Mikäs tässä nerojen keskellä ihmetellessä.

Väsäilin monta tuntia eilen työhakemusta tai lähinnä CV:tä, jonka työhakemuksiin voi liittää. Wordillä ei mitään taidetta yleensä saada aikaiseksi, mutta Peterin näyttämään ansioluettelon ulkoasuun verrattuna tuntui tuo oma olevan aika mitäänsanomaton. Pitää jollain taitto-ohjelmalla koettaa parantaa ulkoasua. Voisin silloin jäädä jollekin töihin sisäänheittäjälle paremmin mieleen. Muutenkin kun CV:n on saanut valmiiksi, niin samojen tietojen naputtelu eri ohjelmiin ja nettilomakkeisiin on välillä aika turhauttavaa. Vielä kun tietäsin mihin muualle sitä hakisi Oulussa töihin kuin eilen Nokialle. Digitaalisen median -suuntautumisvaihtoehdon opiskelijalle, kun noita töitä ei ihan heti ole saatavilla. Melkein mikä tahansa paikka kelpaisi, kunhan se edes vähän sivuttaisi näitä opintoalueita. Eiköhän se tästä tänään taas vähän selkene.

-Jaakko

Pasta - kotikokkien ruoka numero yksi

2007-02-03T13:12:00.000+02:00

Aijai... Vatsa pullistelee repeämispisteessä. Tein hämmästyksekseni, niin hyvää pasta bolognesea, että meinasin rakastua itseeni kokkina. Näin erinomaista annosta en ole itse ennen lohtinut ja kun Kate on poissa ei tuota ruokaa jaksa yksikseen yleensä tehdä. Tänään ei ruokalan ovet aukene mulle, siksi jouduin turvautumaan jääkaapissa nököttäneeseen jauhelihapakettiin. Sääli että Ari ei ollut kotosalla, koska mies olisi taas saanut ilmaisen annoksensa. Ensi kerralla sitten.

Labran väki on kuumeisesti istuskellut koneidensa äärellä ja naputellut omia lopputöitään. Takaraja oli eilinen perjantai ja moni sai työnsä valmiiksi. Lomailu heille on esitystä vaille valmis. Aion kuitenkin itse jatkaa oman lopputyön naputtelua viimeiseen asti, jotta ei tämä loppuaika Japanissa mene kotona istuskeluksi. Samalla kun työt palauteltiin, suuntasi autokolonnamme kohti jotain Yakiniku -ravintolaa. Lounasajan tarjous isolla riisikulholla oli jälleen kerran erinomaisen lihasoosin ansiosta valtaisan maukas kokemus. Annos ei isoon nälkään aivan riittänyt, mutta halvalla tonnilla siitä päästiin nauttimaan. Toisen kerran jos vielä ennen lähtöä pääsisi käymään. Oli se sen verta hyvää. Noita ateriapaikkoja on tosin aika liuta tarkoitus käydä kokeilemassa muutenkin, joten voi olla että jääpi väliin.

Kate on päässyt muuttamaan uuteen asuntoon, vaikka tavaroita elämiseen ei ole kovin paljoa tässä vaiheessa. Äiti lahjoitti ystävällisesti Torniosta sängyn ja muuta mukavaa, joten ei tarvitse ensimmäisenä olla kaikkea ostamassa. Kuvia asunnosta lupasi laittaa anoppi. Ainakin vaimolla on hirmuisesti tekemistä minua odotellessa. Käykäähän pipahtamassa, jos eksytte kulmille.

-Jaakko

Hiljaisuuden vallitessa

2007-01-30T10:10:00.000+02:00

Niin se Kate sitten poistui maasta. Matka meni koneessa kuulemma kepeästi, vaikka ei ollut nukkunut kuin tunnin. Suomen kamaralla oli vastassa isä Mauni, joka Opelilla kuskasi neitokaisen Tornioon. Oli Katella kuitenkin sen verran virtaa, että uskaltautui alkumatkasta ihan itse ratin taakse.
Täällä Japanissa sen sijaan kaikki vähän hiljeni. Kotona ei enää ole semmoista hyörintää kuin aiemmin, kun nurkissa pyörii enää vain pölypallerot. Ei täällä pääse silti aika käymään kovin pitkäksi, kun tuo Ari uskaltautuu jo tulemaan kylään ilman pelottavaa vaimoa paikan päällä. Tai sitten aiemmin ei pelaaminen yömyöhään muuten onnistunut, kun Kate koisasi jo ilta-kymmenen maissa.
Olen jo mietiskellyt mitä sitä itse pakkailisi ja miten loput tavarat saadaan Suomeen. Pyykinpesukone pitää saada lahjoitettua jollekin tarvitsevalle tai nakkoa roskiin. Vaatteita, lakanoita, peittoja ja patjoja pitää myös heitellä menemään, koska tuskin ne kenellekään kelpaavat. Kaikennäköistä roinaa ja vähän järkevämpää tavaraa on aika paljon, mutta uskon että pakettilähetysten myötä oma koneeseen kirjautuminen menee heittämällä läpi.

Elo labrassa palasi vähän normaalimpiin koukeroihin, kun ei ole niin syytä lompsia tuonne kotia iltaa viettämään. Kerkeää tekemäänkin ihan oikeasti jotain. Kyselin jo kavereilta josko matka lähimpään raamen-kuppilaan olisi mahdollista. Se kun on sitä maan mainiointa nuudeleilla, lihalla ja muilla höustettyä keittoa, jota ei mihinkään kuppelinuudeliin missään nimessä kannata sekoittaa. Suomessa kun ei paketeissa myytävää raamenia taida edes saada, saatikaan että se olisi ede yhtä laadukasta kuin oikeasta katukeittiöstä. Vähän kuin vertaisi Saarioisten pizzoja suoraan pizzerian uunista saataviin.

Ilmat ovat olleet paranemaan päin, vaikka kohtsilleen luvattiin sadetta. Männä päivinä paukutteli ukkosta ja tuuli kohtuu vauhdikkaasti. Silti Katen lähdön jälkeen on lämpömittari paukutellut parinkymmenen asteen lukemien tuntumassa ja linnut laulelevat puissa. Kevättä ilmassa.

-Jaakko

Viimeiset terveiset Jaappanin maalta by Kate

2007-01-26T01:38:00.000+02:00

Nyt on kottiinlähtö lähellä. Kentällä kikkaillaan paraikaa. Aamupalat on syöty, ja tunnin päästä aukeaa check-in. Eilen vietettiin viimeistä iltaa Peterin ja Merin luona pastakulhojen äärellä. Ne olivat kokkailleet salaattia (oliiviöljyä, balsamicoa, valkosipulia ja parmesaania) ja pasta bolognesea. Tai al ragu, kuten Peter Romanialaisena sitä kutsuu. Todella hyvää. Ruokapöydän ympärillä istuskeli myös Damien, Yuuki ja Yamada-san. Hyvän matkan toivotuksia kuului lähtiessä yhdeltä ja toiselta. Yuuki tulee Suomeen puoleksi vuodeksi joskus toukokuussa. Ja vielä Ouluun. Haluaa tavata myös Jannen uudestaan! Toivottavasti myös Yamadaa näen joskus uudestaan. Hänkin puhui Suomeen tulosta, ihan vierailulle siis. Ja me olemme Jaakon kanssa jo miettineet lomareissua Japaniin joskus tulevaisuudessa. Tokiossakin olisi tuttuja: Hamid, ja pian sinne töihin lähtevät Masa ja Hitomi. Mutta Kansai on aina Kansai.

Juuri Ari soitteli Itterasshait, eli hyvät matkat. Aikoivat kuulemma juopotella nyt vaan Jaakon kanssa. Hehe. Kyllä siitäkin poijjaasta on tullut tämän reissun aikana hyvä kaveri... Koittakkee nyt pojat pärjätä!

Saa nähä menneekö tuo kassin paino läpi. Eilen punnitessa siinä oli 36 kiloa tavaraa, nyt vähän vähemmän.

-Kate

Maa järisee

2007-01-22T08:29:00.000+02:00

Nytpä olen minäkin sen kokenut - maanjäristyksen. Yöllä Jaakko herätti minut ja sanoi meneillään olevan maanjäristyksen. Olin juuri nähnyt unta, että Jaakko heilutti minun sänkyä. Silmät avattuani järistys loppui. Pieni tärisyttely siis vain. Mutta Wauu! silti. Järisyksen keskus oli tuossa läheisessä Gifun prefektuurissa.

Viimeisen viikon aikana onkin tehokkaasti saanut kokea taas kaikennäköistä uutta. keskiviikkona pyörimme Osakassa Merin, Jonin, Peterin ja Damianin kanssa ja kävimme syömässä Ola Tacos barissa. Tortilloita ja tacoja ja kaktusmössöjä ja muita meksikolaisruokia. Ja juomaksi ananasjugurttijuomaa ja margaritoja. Mukavaa vaihtelua. Jaakko ja Ari ovat tosissaan innostuneet Drum Mania 3 -pelistä, ja treenailevat tuttuja biisejä pelihalleissa. Itse huomasin, että olen aivan haka House of the Deadissä. Siinä ammutaan zombeja pumppuhaulikolla. Perjantaina kävimme syömässä Ninnikuyassa, eli valkosipuliliikkeessä. Erityisesti paloiteltu pihvi kastikkeineen oli superia. Tilasimme useita kulhoja, ja maistelimme ja jaoimme kaikkea, kuten täällä päin kuuluukin. Launataina oli viimeisen karaokeillan vuoro. Sitä ennen joimme oluet Olli "Osaka" Hulkkosen suosittelemassa Pig and Whistlessä, eli Sikalassa. Nytpä on siis testattu tuokin gaijin-pubi. Myös Mikko ja Michelle olivat mukana laulamassa. Kivvaa oli.

Oulussa on asunto valmiina Etu-Lyötyssä. Paperit on vielä allekirjoittamatta, mutta eiköhän nekin tuossa helmikuun alkupäivinä kirjoiteta. Työkin siellä Oulussa jo odottaa. On se niiiin eri maailma taas. Ei voi muuta kuin nauttia viimeisitä päivistä ja erikoisuuksista täällä Japanin maalla ja toivoa, että joskus pääsee takaisin. Edes käymään. Mietin, että mikä on ollut parasta tässä reissussa. On vaikea nimetä yksittäisiä asioita. Täällä kokonaisuus ratkaisee. Pikku hiljaa avautuu uusia maailmoja, kun vähän oppii kieltä ja kulttuuria. Kuten Jaakko sanoi, vuodessa ei Japania koeta. Vaikka olemme aivan älyttömästi nähneet ja kokeneet, meistä tuntuu siltä, että tänne jää paljon asioita, joista meillä ei vielä ole mitään käsitystä. Japanilaisuus on omalaatuista.

Matkalaukku näyttää täydeltä. Sinne pitäisi vielä tunkea kaikennäköistä. Salilla on vaaka, jossa voi käydä tekemässä tarkistusmittauksia. Ja tietty käsimatkatavaroihin taas about 20 kiloa tavaraa... Iskä tulee vastaan Helsinkiin. Se on yötä Epen ja Pönen luona. Lento on Helsingissä kolmelta iltapäivällä perjantaina, ja siitä jatkamme isin kanssa autolla kohti Torniota. Äiti oli petannut minulle jo pehmeän sängyn. Aijai. Selkää satuttavat tatamit on kohta historiaa.

-Kate

Yukatat hengarissa

2007-01-18T06:15:00.000+02:00

Ennen Suomeen lähtöä iskee kauhea Japani-buumi. Täytyy opetella vielä sitä ja tätä, ja hankkia kotiinviemisiksi vihreää teetä, kirsikan kukkia jossain muodossa jne. Ostinpas sitten myös kalligrafiapensseleitä, mustetta ja paperia. Opettelin kirjoittamaan ystävien nimiä ja monenmoisia kanji-merkkejä. Ja kauhealtahan ne harakanvarpaat vielä näyttävät. Mutta mukavaa on tuommoinen homma. Ihan kuin maalaamista. Sommittelua ja suuria linjoja. Kalligrafinen oikeellisuus on mielestäni sivuseikka.

Eilen vietimme päivän Osakassa Merin, Jonin , Peterin ja Damianin kanssa. Pojat kiertelivät elektroniikkakauppoja, ja me Merin ja Jonin kanssa kaikkea muuta. Eteen sattui myös halpoja, ehkä käytettyjä, yukatoja. Yukata on kimonon arkisempi versio, joka on yleensä tehty puuvillakankaasta. Malli on kuitenkin sama. Yukataa voi käyttää milloin vaan, ei ainoastaan juhlissa. Yukatan voi pukea päälleen myös kylvyn jälkeen. Tällöin yukata solmitaan yksinkertaisella vyöllä, muulloin voidaan käyttää paksua obia. Kankaan kuvioon on yksi sääntö: mitä nuorempi käyttäjä sen kirjavampi ja koristellumpi yukata. Lapsilla voi olla kirjavin kuvioin kuvioituja, nuorilla esim. kukikkaita kankaita, ja vanhoilla leideillä ruskeita, harmaita tai tummansinisiä geometrisin kuvioin kuvioituja kankaita. Ostin kolme yukataa. Jaakolle sinisen (geometrisiin kuvioihin on upotettu japanilaista ornamentiikkaa ja maisemia pagodoineen), itselle punakeltaisen kukikkaan, ja vielä yhden ruskean pienikuvioisen. Löysin vain yhden obin: vaaleanpunaisen kukikkaan - se sopii hyvin ruskean yukatan kanssa. Ja voitteko kuvitella. Nämä aivan ihanat yukatat maksoivat vain 7 euroa kappale. Matkatavaran määrä lisääntyy lisääntymisestään, mutta en voinut jättää väliin... Vielä kun löytäisin punakeltaiseen yukataan sopivan esim. oranssin vyön. Ja sitten jos oikeasti aion sitä jossain käyttää, täytyisi olla myös valkoiset varvassukat ja getat...

Ja se obin solmiminen onkin sitten seuraavana opettelulistalla.

-Kate

Julmahuvi

2007-01-16T04:43:00.000+02:00

Teimme testin.

Kate: Hetkinen-mies.

Otat tempuillasi lähetyksen haltuun silloin, kun tilanne sitä vaatii. Sinulle ominaisia piirteitä ovat yllättäviin tilanteisiin ilmestyminen, kiireettömyys, mieltymys jogurttiin, savon murre, esiintyjän vakioasu ja leppoisa luonne. Jo pelkästään leveällä hymyllä pääsee elämässä pitkälle

Jaakko: Toni

Työskentelet Studio Julmahuvin uutistoimituksessa ja vedät ajankohtaista keskusteluohjelmaa. Sinulle tyypillisiä ominaisuuksia ovat rutiinien täyttämä arki, hyvä kielitaito, samana pysyvät vaatteet, enimmäkseen vakava luonne, suuri juoksunopeus ja kyky jäljitellä muiden poseerauksia. Sinulla saattaa olla muutamia mieltymyksiä, jotka aiheuttavat ongelmia. Yleensä mietittävänä on kuitenkin tärkeämpiäkin asioita.

Kuka sinä olet?

Takaisin arkeen

2007-01-15T10:11:00.000+02:00

Mathleinien piipahdus Japanissa sujui tutuissa merkeissä, lukuunottamatta isäntäväen poissaoloja muutamilta yleisimmiltä nähtävyyksiltä. Kuin Kate konsanaan, pistettiin pariskunta kiertelemään Todaijia, Naraa ja Kiotoa välillä ihan itsekseen ja hyvin näyttivät pärjäävän. Pientä eksymistä Osakan kaduilla voidaan pitää vain bonuksena ja elämyksenä, koska löysivät silti takaisin kotiin. Yleinen viisikkoruokailu suoritettiin vähän tavallisimmissa merkeissä, koska meillä ei ollut niin hirveää hinkua kierellä ja etsiä sopivia ruokapaikkoja. Uuden ja niin pakollisen miehisen tuliaismiekan kera (minusta Tuomaksen ostama hieno puinen versio on yksi tyylikkäimistä tarjolla olevista malleista) ja matkalaukkuja raahaten pistettiin viimeisenä aamuna pariskunta taksin kyytin ja Suomesta tulleen viestin mukaan matka oli mennyt ilman kommervenkkejä. Aiemmista blogimerkinnöistä voisi jopa päätellä, että aika täällä Japanissa meni hyvin ja siitä nautittiin, vaikka kelit olivat toisinaan kylmiä.

Kate lähtö ei ole enää kovin kaukana ja aikaa on vietelty hieman kauppoja kierrellen. Tuliaisia pitäisi yrittää ostaa ja mahduttaa ne tavarakuormaan kohti Suomea. Saa nähdä minkälaisen pinon kanssa sitä mennään lentokentälle ja mitä pitää lähettää perästä. Esitarkastelun perusteella täältä on aika kallista pistää tavaraa Suomeen, mutta meriteitse kuulemma hinnat ovat siedettävämpiä vaikka matka-aika paketeille voi olla kuukausissa.
Aika riittää vielä pieniin visiitteihin lähistön nähtävyyksillä ja menimmekin Katen kanssa Shiba Ryotaro Memorial Museumiin, joka on Tadao Andon suunnittelema museo hiljattain edesmenneen japanilaisen kirjailijan muistolle. Se sijaitsee lyhyen junamatkan päässä täältä Osakaan päin, eikä sen löytäminen ollut kovin vaikeaa. Itse museo sijaitsee tavallisen lähiön keskellä, jonka ohessa törröttää myös kirjailijan kotitalo, jonka ikkunoista voi pällistellä pöydällä lepääviä silmälaseja, kirjapinoja ja valtaisilla villoilla varustettuja tuoleja. Museon muotoilu oli tutun Andomainen kaarevine muotoineen ja betoniseinin varustettuna. Sisätiloissa ei saanut ottaa kuvia, joten kerrottakoon että 11 metriä korkea kirjahylly oli ihan vaikuttava ilmestys, josta kuva olisi kertonut enemmän kuin kliseinen tuhat sanaa. Aika pieni verrattuna palvelusväen määrään, koska joka nurkassa seisoi joku immeinen henkilökuntapassi kaulassa vahtimassa. Telkkarin kaiuttimien pauhatessa esittelyvideon tahtiin piti vierailijan muistaa, että paikan hiljaisuutta ei siis saanut rikkoa valokuvia ottamalla. Jos jotain jäi mieleen, niin paikan päälle oli onnistuneesti sijoitettu Alvar Aallon suunnittelemia tuoleja, joiden alkuperää en tietenkään ilman Katea olisi tiennyt. Parit raapustukset jätimme vieraskirjaan, jonka jälkeen katsoimme parhaaksi poistua Osakaan.
Osakassa etsiskelimme jo kovin tutuksi käyneeltä Shinsaibashilta jo kovin tutuksi käyneestä silmälasiliikkeestä Katelle uudet lasit. Toki tuo vaimon hieman huono näkö kohotti heti 65 euron hintalappua melkein tuplaten, mutta ovat ne silti Suomen hintoihin nähden erittäin, erittäin halvat. Mikko Alatalo voi olla ylpeä uudesta suojatistaan. Tönkköjapanilla sekä englanninkielen sekoituksella hoidettu näöntarkastus ja ostoprosessi soljuivat Visa-kortin vingutuksella onnelliseen päätökseen. Kuvia luvassa viikon päästä, kun lasin linssit saadaan liikkeeseen toimitettua.

Tein tänään myös huvikseni englannikielen tasokokeen, jos siitä saisi jonkinlaisen merkinnän vaikkapa siihen Curriculum Vitae -henkilöhahmokuvaelmaan. Testin aluksi hieman jänskätti, koska alustavat laput olivat täynnä japaninkielen sanoja, sekä epämääräisiä kysymyksiä eri koodinumeroista. Onneksi hyvin heikosti englantia taitavat labrakaverit saivat vähän selviteltyä testin luonnetta ja alkutilanteen jälkeen jaettu koevihko selvensi loput selkeällä englannilla. Itse testi oli erittäin helppo, joka taas japanilaisten mielestä oli naurettavan vaikea. Virheitä tuli varmasti muutama, koska välillä omaamani heikko keskittymiskyky herpaantui, eikä testin taso sinällään kannustanut edes hirveästi yrittämään. Sormia sai lopussa pyöritellä reilut puoli tuntia ja katselin kumarassa istuvien ja kynillä rapsuteltujen mustien tukkien rivistöjä pitkän tovin. Milloin lie saapuvat testitulokset ja henkseleiden paukuttelu voi alkaa... tai sitten palautetaan maan pinnalle ylimielisen asenteen vuoksi, niin kuin arvoisa englanninkielen opettaja lukiossa jaksoi arvosanassa vuosi toisensa jälkeen muistuttaa.

En ole hirveästi kirjoitellut, koska aina on ollut helppo sysätä työ Katen niskoille. Tietysti asia muuttuu, koska pari kuukautta asustelen täällä itsekseni ja koetan lykätä tarpeettomiksi käyviä tavaroita tutuille. Kai niistä nyt pari riviä aina kirjoittaa.

Kummitytöllemme Iirikselle pitää tässä samalla lähettää pienet onnentoivotukset synttärien johdosta. Onnea!

-Jaakko

Final Countdown

2007-01-10T13:21:00.000+02:00

Tuomas kirjoittaa

Loma lähenee loppuaan ja viimeistä iltaa vietetään. Tytöt ovat ruokalassa hakemassa ruokaa ja pistämässä postikortteja postiin, Jaakko on puolestaan hakemassa teriyaki burgereita iltapalaksi. Kuumetta minulla edelleen on, mutta valoa pilkottaa tunnelin päässä kun nuha on helpottanut, eikä ole enää niin tukkoinen olo.

Tänään viimeisenä päivänä kävimme koko kööri Narassa, josta tytöt löysivätkin kassitolkulla tavaraa. No löysi Jaakkokin takin ja Tuomas katanan, joten jokainen löysi siis jotain. Yhteenvetona reissusta voin sanoa että loistavaa, ja kielestäkin saa selvää kun sitä alkaa kuuntelemaan tosin "diipadaapa diipadaa olkaa hyvä" on se mitä ymmärrän, jos karrikoidusti asian sanoo =)

Gastronomiselta kannalta reissumme on pitänyt sisällään raakaa kalaa, sekä muita paikallisia herkkuja. Varsinkin se raaka kala on loistavaa varsinkin, kun sitä dippaa soijaan, johon on sekoitettu wasabi -tahnaa. Voin suositella kaikille, todellakin kokeilemisen arvoista.

Kaupungeista Osaka, Nara ja Kioto on tullut tutuiksi enemmän tai vähemmän. Oma lemppari valintani on kaikesta huolimatta Nara. Kaupunki on pienin ja ehkä siksi minulle sopivin. Osaka ja Kioto ovat niin suuria kaupunkeja, että niihin hukkuu toden teolla josta kokemustakin löytyy =).

Kaiken hauskan pitää kuitenkin loppua niin kuin reissummekin, ja paluu kylmään suomeen alkaa. Hyi olkoon =(

Japani on vieraanvarainen maa johon jokaisen kannattaa tutustua.

-Tuomas

Lomalla

2007-01-09T15:07:00.000+02:00

Loman lähetessä loppuaan istahtavat vieraatkin koneen ääreen kirjoittelemaan ajatuksia täältä Japanin jännittävästä ihmemaasta, missä aika on mennyt älyttömän nopeasti. Nähtävää riittäisi vaikka kuinka, mutta kiitos Hyry-toursin asiantuntevan opastuksen ja kaupunkikierrosten olemme nähneet kattavasti eri kohteita lähikaupungeissa, joista Kate onkin jo kirjoitellut aiemmin. Myös kahdestaan ollaan selvitty hyvin Narassa, Kiotossa ja Osakassa ja lukuisten erilaisten vaikuttavien temppeleiden lisäksi hienoa on ollut nähdä ja kokea suurkaupunkien hulina ja muun muassa ne kuuluisat loputtomat ostoskäytävät maan alla ja päällä, missä on saatu ihmetellä mitäpäs muutakaan kuin sitä väen paljoutta, mitä ei meinaa käsittää! Väkimäärästä huolimatta täällä on tosi siistiä ja puhdasta ja muutenkin miellyttävää olla ystävällisten ja ihanan kohteliaiden ihmisten joukossa.

Ruuat on olleet tosi maittavia. Jaakon ja Katen suokkariravintoloiden lisäksi ollaan kokeiltu myös japanilaisia erikoisuuksia, joista Tuomas on tykästynyt erityisesti raakaan kalaan. Myös erilaiset riisijutut on maittavia ja annokset on aseteltu aina kauniisti. Muutenkin täältä löytyy paljon kaikkea kaunista, mitä on mukava ihastella. Ja se mikä tietenkin miellyttää on viihteen määrä (pelihallit on tulleet tutuiksi) ja eri tavalla luvallinen turhamaisuus :) Yksi parhaista japanilaiseen kulttuuriin tutustumisen kokemuksista oli sunnuntain hyytävän kolean päivän kylpyläreissu, jossa pääsi leputtelemaan kävelystä kipeitä jalkoja ja nauttimaan mitä erilaisimmista kylvyistä, aivan ihana paikka! Tuommoisia Suomeenkin, kiitos! Ainiin ja karaokepaikkoja kans, ihan ehdottomia!!! Monipuolinen reissu on ollut, kun ollaan päästy Osakan yöelämäänkin tutustuun, mistä aamuinen kotiutumisreissu ei ollut ollenkaan niin paha kuin peloteltiin, hyvin meni ja hauskaa oli! Vähän on kylmää vain ollut ja Tuomas saikin flunssan riesakseen alkuviikosta.

Lopulta ei voi muuta todeta kuin että Japani teki kyllä meihin vaikutuksen. Katelle ja Jaakolle vielä isot kiitokset vieraanvaraisuudesta sekä paikallisen tunnelman ja mieleenpainuvien maisemien välittämisestä!

-Mathleinit

Changes.

2007-01-09T09:27:00.000+02:00

Halutaan vuokrata asunto! No yks on jo tässä kateltuna, katotaan miten käy. Toisaalta on älyttömän kiva palata Suomeen ihanien ruokien, ja tutun työn ääreen. Kotona odottaa perhe, kaverit ja Ikeoitunut Tornio. Oulussakin on tapahtunut kai jotain. Töissä kuulemma odottaa sama projekti.

Toisaalta uuden asunnon hankkiminen ja suuret muutokset, sekä tutun ja turvallisen Japanin jättäminen ahdistaa. Tännekin on ehtinyt jo niin kotiutua. Tänne jää myös Jaakko vielä kahdeksi kuukaudeksi minun jälkeen. Argh. Kaippa kaikki lutviutuu.

Jännittää samalla tavalla kuin tänne lähtiessä. Entinen on jätettävä, ja uuteen asetuttava. Suomessa kaikki on taas erilaista kuin mihin täällä on seitsemän kuukauden aikana tottunut. Ihmiset, tavat, ruoka, asunto, kaikki. Siellähän on kaikki ihmisetkin gaijineita. Kuka minua siellä tuijottaa? Ja asunnot on lämpimiä, ja ilma kylmää... Vesihanakin aukeaa vivusta nostamalla, ei laskemalla.

Mathleinit ovat Universal Studioilla, ja Jaakko lähti juuri labrasta kauppaan. Tehdään illalla lättyjä mansikoiden kera.

Voi kun se asuntojuttu ratkeaisi.

-Kate

Aika rientää

2007-01-08T08:07:00.000+02:00

Aika on kiitänyt luotijunan lailla, kun olemme Marikan ja Tuomaksen kanssa lähialueisiin tutustuneet. Torstaina olimme Kiotossa. Aloitimme reissun Arashiyaman apinavuorelta, joka oli yhtä hauska kuin viimeksikin. Pienet apinat olivat kasvaneet jonkin verran ja keräsivät ruokaa hiekkakentältä. Söpöjä olivat edelleen. Paikalta löytyi myös suomalaispariskunta, joka oli vasta muuttanut Naraan töiden perässä. Edellisenä päivänä Marika ja Tuomas olivat myös törmänneet suomalaisiin Narassa. Rauhattomaksi on maailma mennyt. Arashiyaman alueella oli taas paljon japanilaisia viettämässä torstaipäivää. Söimme raamenit paikallisessa ravintolassa, ja jatkoimme junalla etiäpäin. Tutustuimme Kioton Eigamuraan, eli elokuvakylään, jossa kuvataan samuraifilmejä ja -TV-sarjoja. Kävimme suorastaan huvittavan huonossa ajelussa, jossa penkit tärisivät ja 80-luvun veneet ja moottoripyörät kiiltelivät. Eigamura ei välttämättä ole suosittelujen arvoinen paikka, mutta eräs hienous kuitenkin löytyi: haunted house, eli kummitustalo, oli paras koskaan kokemamme. Oikeat ihmiset hyppäsivät eteen pimeillä käytävillä, ja sydänkohtaus oli lähellä. Kauhea kiljuminen oli ainoa pelastus tilanteeseen. Ja pojilla oli hauskaa... Vaikka niitä taisi pelottaa ihan yhtä paljon. Kovasti kehuivat ainakin. Iltasella kiertelimme Kioton keskustaa, ja kävimme Hubissa kaljoilla ja pikkupurtavalla. Ja illalla taas sudoku ja uni maittoi.

Perjantaina kävimme päiväsellä vain AEONissa ostoksilla, ja ruokalassa syömässä kunnon kareeraisut. Nyt oli sentään kunnon annokset Marikalle ja Tuomaksellekin aiempien mauttomien katastroofien sijaan. Illalla lähdimme Osakaan illan viettoon. Karaokessa kolme tuntia vilahti taas niin nopeaa, ja biisit seurasivat toisiaan. Koko yö tanssittiin Puressa, ja aamuyöllä lähdimme Yoshinoyan riisiannosten jälkeen junalla kotiin. Seuraava päivä kului löhöillessä ja pelaillessa. Me kävimme Marikan kanssa vielä shoppailemassa AEONissa.

Eilen sunnuntaina oli edessä taas uusi kokemus: Osakan Spa World. 1000 yenion hintaan sai koko päivän lillua erilaisissa kylvyissä ja saunoissa. Ah, kuinka ihanaa. Miehille ja naisille on omat kerroksensa. Eurooppalainen ja aasialainen kerros vuorottelevat. Meille tytöille sattui Eurooppa-kerros suomalaisine saunoineen. Kokeilimme suolasaunaa, jossa ihoa kuoritaan suolalla, yrttikylpyä, mutakylpyä, kuumia ja kylmiä altaita. Ja baarissa joimme mehut ja söimme jätskit samalla uittaen jalkoja pöytien alla olevissa altaissa. Välillä kävimme miesten ja naisten yhteisessä kerroksessa, jossa oli erilaisia liukumäkiä ja vesisuihkuja. Ja paljon lapsia. Vetäydyimme rauhalliseen spa-maailmaan takaisin kokeiltuamme erästä liukumäkeä ensin. Mäki oli hurjempi kuin mikään ennen kokeilemamme. Kahden hengen renkaalla vauhti yltyi melkoiseksi. Ihot sileänä spa-päivän jälkeen jatkoimme intialaiseen syömään. Buffetissa oli tarjolla hyviä naan-leipiä, riisiä ja erilaisia kastikkeita ym. Tilasin myös granaattiomenalassia, joka oli superhyvää. Illan päätteeksi pelailimme pelihallissa ja kävimme Marikan kanssa voideostoksilla Lushissa. Ja illalla taas -yllätys, yllätys- sudokua ja Pleikkaria!

Tänään Mathleinit lähtivät Kiotoon tutustumaan temppeleihin. Huomenna on heillä varmaan vuorossa Universal Studio-päivä. Lento takaisin on jo torstaina aikaisin.

apinat, samurait, karaoke

-Kate

Purikuraa pukkaa...

2007-01-03T11:22:00.000+02:00

Vuoden ensimmäiset päivät

2007-01-03T08:32:00.000+02:00

Poikkeuksellisesti ja ajankohdasta johtuen uusia vieraita valvotettiin keskiyön paremmalle puolelle. Osasyynä suomalaisjoukkion sijainti Osakassa, jolloin sängynpohjalle ei voinut valahtaa ja "vähän leppuuttaa silmiä". Hyvinpä tuntuivat jaksavan ottaa vastaan Osakan linnan liepeillä uuden vuoden, vaikka kasvoilta oli luettavissa väsymyksen tunnusmerkit. Mitään ilotulitusta ei näkynyt taivaalla, mutta parempi edes valaistu linna kun ei mitään. Junatkin kulkivat poikkeuksellisesti läpi yön ja paluumatka suoritettiin loppuun kello kahden korvilla. Uusi valvomisennätys uusilta vierailta. Osakan uudenvuoden päähänpistoreissun aikana käytiin myös alkuillasta nauttimassa muutama olut ja makoisa sekaruoka-annos paikallisessa. Mukaan joukkioon saatiin Arin uudehko tyttöystävä, joka ulkomaankieliä puhumattomanakin tuntui ihan kivalta. Tönkköjapani sai edes vähän treeniä.

Uuden vuoden päivänä kauppojen ollessa enimmäkseen suljettuina tuli vierailtua läheisessä Ikoman vuoren temppelissä, jossa Ollin kera myös pyörähdettiin. Tällä kertaa oli paikka ammuttu täyteen japanilaisia, koska moni paikallinen käy uuden vuoden päivänä temppeleillä perheensä kera. Hozanjin temppeli on muutenkin teemaltaan kaupankäynnin temppeli, jossa moni kauppias käy toivomassa busineksilleen parempaa onnea vuoden alusta lähtien. Matkan varrelle oli pystytetty nakkikojua, karkkikauppaa ja muuta rihkamaa myyvää koppia. Oli yhdessä hyllyssä jopa Wii-konsoli, joka harvinaisuutensa puolesta oli todennäköisesti kauniisti koristeltu laatikko tai sitten menetin elämäni tilaisuuden. Makkara olisi maistunut, mutta tyydyin maistamaan Katelta vähän karamellisoitua mansikkaa, joka oli erittäin maittavaa. Marika sai onnistuneen ostoksen lämpimien leivonnaisten kera, joita voisi ehkä kutsua miniminipulliksi makunsa puolesta. Kameroilla räpsittiin lisää kuvia illan hämärtyessä ja vedettiin sieraimiin suitsukkeiden tuoksua kaikkialla sijaitsevista astioista. Hieman tungosmainen, mutta erilainen temppelikäynti sopi hiljaiseen uudenvuoden päivään. Grillin kautta kotiin.

Eilen aamulla taivaalla näkyi tummaa pilveä ja pientä sadetta. Matkasimme Osakakolle ja vierailimme haiden ja rauskujen täyttämässä Osaka Aquariumissa Kaiyukanissa. Kalojen jälkeen söimme epätavallisen mauttomat kareeraisut viereisessä ostoskeskuksessa, ja Marika sai HelloKitty-kännykkäkorun, joka on ihan must japanintuliainen. Matkasimme vielä Umedalle, ja kävimme mm. Yodobashi Camerassa. Pojat ihmettelivät plasmatelkkareiden, tietokoneiden, PDA-laitteiden, kannettavien ja tietokoneen osien määrää. Tytöt kiertelivät vaatekerroksissa, ja Kate sai ostettua sinisen takin. Kassalla raaputettavasta arvasta tuli jättipotti: seuraavasta ostoksesta saa 10 000 jenin alennuksen. Söimme Umedalla jäätelöannokset ja otimme purikura-kuvia. Otoksia laitetaan näytille myöhemmin. Iltaisin olemme olleet väsyneitä. Marika on innostunut pelaamaan Pleikkarilla Sudoku-peliä.

Tänään Marika ja Tuomas lähetettiin kartan ja ohjeiden kanssa kahdestaan Naraan. Tuomas erityisesti on oppinut japania jo tosi hyvin, ja kaksikko pärjää varmasti. Meillä on täällä kotona lepopäivä: uusien lehtien lukua ja hiillosmakkaroiden syöntiä isin sinapilla. Huomenna mennään ehkä Kiotoon.

Uusi Vuosi ja Mathleinit saapuivat

-Jasse ja Kate

Vuoden viimeinen päivä

2006-12-31T06:49:00.000+02:00

Yliopisto on hiljentynyt. Opiskelijat ovat matkanneet omille kotipaikkakunnilleen uuden vuoden viettoon. Japanilaiseen uuteen vuoteen kuuluu temppeleillä vierailua, kukkien viemistä haudoille, persimonien ja mandariinien antamista läheisille, kurkia ja olkikoristeita.

Toissa päivänä satoi lunta. Meni kauan, ennen kuin uskoimme sen olevan lunta. Tuijotin parvekkeelt'la hiljaa leijailevia hiutaleita, ja väitin niiden lentävän ylöspäin. "Ei se voi olla lunta!" No lunta se oli, mutta mitään ei jäänyt maahan. Telkkarissa näytettiin illalla, kuinka Kultainen Temppeli Kiotossa oli saanut ylleen lumipeitteen, aivan kuin mainoskuvissa. Seuraavana päivänä lumi oli kuitenkin kaikkialla poissa. Kävimme lumisateella kävelyllä kaupassa, ja naureskelimme japanilaisten sateenvarjoille. Onko mitään säätä, jolloin noita "kasoja" ei käytetä? Ja hiutaleita tuli tosi harvaan. Ei siis varsinaisesti mikään lumimyrsky, sillä aurinkokin paistoi koko ajan...

Olen ostellut muutamia puseroita, kun löysin AEONista mukavan kaupan, COX Famin. Siellä on ihan persoonallisia vaatteita edulliseen hintaan. Ja ehkä makuni on kypsynyt japanilaisten röyhelöihin ja pitseihin... ;) Kyllä puolessa vuodessa ehtii mieli muuttua monen asian suhteen.

Mathleinin pariskunta on paraikaa matkalla Jaakon kanssa junassa kohti Gakken-Kita-Ikomaa. Marika ja Tuomas lensivät Nagoyan kansainväliselle lentokentälle, ja ohjeiden mukaan osasivat tulla laivalla yli Tsuhun, jossa Jaakko oli vastassa. Minä siivoilin, laitoin sängyt valmiiksi ja tein perunasalaattia. Hodariainekset on myös ostettuna. Mathleinit viipyvät 10 päivää. Saa nähdä minkälaista ohjelmaa keksitään. Tänään on porukka varmaan aika väsynyttä, mutta Marika vakuutteli, että he jaksavat juhlia pelkän innostuksen voimalla. Katsotaan miten käy matkalaisten Uudelle Vuodelle!

Hyviä kemuja, ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille!

-Kate

Japanijoulu

2006-12-27T05:10:00.000+02:00

Joulu tuli ja meni. Saatiin hienoja kortteja, paperisia ja sähköisiä, ja paketti Tukholmasta. Mukava oli, kun oli jotain avattavaa aattoiltana. Itse emme juuri ostaneet lahjoja. Sain Jaakolta cd:n ja minä ostin sille pleikkaripelin. Joulupäivänä kävimme sitten AEONissa ja ostettiin mulle vaatteita ja kello. Minä olen ollut kipeänä tässä jo reilun viikon, joten Jaakko kävi labran vuoden lopettajaisillallisilla yksin. Olivat syöneet japanilaista ruokaa jossain naralaisessa ravintolassa.

Jouluaattona teimme riisipuuron ja luumukiisselin ja voileipiä aamupäivällä, ja illalla syötiin jouluateria: lanttulaatikkoa, perunamuusia, kinkkua, isin sinappia, itse tehtyä italiansalaattia ja kastiketta. Ja kyllä hyvältä maistui! Ari oli myös meillä viettämässä jouluaattoa. Pojat kehuivat kilvan äidin lähettämää lanttulaatikkoa, vaikka normaalisti eivät siitä välitä. Oli vissiin erikoisen hyvää tai sitten niillä on niin ikävä suomalaista ruokaa. Arikin sai sinapin tulisuudesta kyyneleet silmiin, mutta pystyi vain toteamaan, että "Hyyvvää!" Jälkiruoaksi syötiin mansikka-suklaa-banaani -kakkua.

Joulupukiksi ryhdyin hetken mielijohteesta, ja makuuhuoneesta löytyvillä tarvikkeilla koristauduin Korvatunturin pukiksi. Jaakon paita housuiksi, huppari takiksi ja lakiksi, valkoinen t-paita parraksi, ja paketointipaperirulla kepiksi. Ja sitten poikia pelottelemaan. Ari lauloi oikein kiltisti pukille, ja jakoi lahjat. Illalla pojat pelailivat uusia pelejä, ja sitten katsottiin vielä Superman-elokuva. Ja välillä juteltiin Mesellä Englantiin Katjalle ja Samille, ja Suomeen Ollille, Marille, Mikolle ja vanhemmille. Sirkalle juteltiin Saksaan eilen.

Joulu meni täällä Japanissa ohitse hieman huomaamattomin, kuin Suomessa yleensä. Tunnelma ei täällä ole läheskään sama, kun japanilaiset eivät joulua juuri vietä. Joulupäivänä ihmiset pyörivät yliopistolla kuten minä tahansa päivänä, ja kaikki kaupat olivat auki. Lämmintä oli 12 astetta, ja me poimimme pihalta kukkia maljakkoon. Silti, Suomen ja Ruotsin tuliaisten ansiosta meilläkin oli täällä suomalainen joulu. Kiitos kaikille meitä muistaneille!

Kuvia tässä:

Joulu

-Kate

Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin...

2006-12-20T12:07:00.000+02:00

Varttia vaille kolme tänä iltapäivänä avasin Andon toimiston liukuoven Osakassa Umedalla Finlandia-kuulat ja yhdeksän tiukkaa kysymystä kassissa. Hirvitti niin kamalasti, että Jasse oli henkisenä tukena saattamassa toimiston kulmalle saakka. Sihteeri ohjasi ottamaan kengät jalasta, ja vaihtamaan nahkaläpsyköihin, joilla kaikki hipsuttelivat ympäri toimistoa. 24 hengen arkkitehtitoimisto oli täynnä ihmisiä, pienoismalleja, kirjoja, lehtiä ja piirustuspöytiä. Hieno hallittu kaaos, kuten arkkitehtitoimistossa pitääkin olla. Minut ohjattiin palaveripöytään odottamaan. Ensin saapui sveitsiläinen arkkitehti kertoilemaan asioista - sitten japanilainen vanhempi arkkitehti. Nämä herrat kävivät ensin läpi kysymykseni, ja vastailivat Andon puolesta moniin asioihin. Viimein saapui itse Ando. Veijarinainen vanha arkkitehti, ei yhtään töykeä, kuten minulle oli kerrottu, mutta kuitenkin sen verran oman arvonsa tunteva, että tiesi vastailla vain itseään kiinnostaviin kysymyksiin. Ensimmäisen hänelle käännetyn kysymyksen jälkeen, vastauksena oli lyhyt murina ja huudahdus: "tsukiwa", seuraava. Ja väliin vitsien murjaisuja ja naurua ja tukan kampailua. Ihan starahan se mies oli. Ando vastasi joihinkin kysymyksiini, ja teki minulle kolme erilaista signeerausta pyytämättäni. Yhden temppeleistä kertovaan esitteeseen, yhden yleisesitteeseen, ja yhden juuri ilmestyneeseen Casa Brutuksen numeroon, jonka kannessa mies nojailee suunnittelemaansa betoniseinään.

Haastattelu meni täydellisesti, ja lopuksi sveitsiläinen arkkitehti kierrätti minua toimistossa, joka sekin on Andon suunnittelema, ja esitteli pienoismalleja projekteista. Ando huuteli vielä jotain jo seuraavassa palaverissa istuessaan, ja kumarsin kiitokseksi.

Olen taas erään hienon kokemuksen rikkaampi.

-Kate

AY 0080 Nagoya-Helsinki

2006-12-20T04:44:00.000+02:00

Olli tuli ja meni ja aika lensi kuin siivillä. Samaa hoettiin labrassa, kun kukaan ei oikein ollut huomannut poissaoloani, vaikka sähköpostiin saapui aiheesta yksi pieni kysely. Kierreltiin tuttuja paikkoja toisinaan sateessa, pilviverhon alla, tuulessa tai auringon säteiden tuijottaessa pilvien raoista. Kaikkialla syötiin erinomaisen hyvin, eikä erikoistuttu Ollin toiveesta vain japanilaiseen keittiöön - kaikki kävi. Toisaalta nyt jäivät ne hyvät sushit ja raamenit testaamatta, joten ehkä ne pitää loihtia jälkikäteen jostain reseptistä koto-Suomessa. Päivät vietettiin kohtuullisen leppoisaan tahtiin. Mihinkään ei ollut kiire ja silti paikkoja ehdittiin nähdä ihan kiitettävä määrä. Iltaisin pelailin konsolilla, Olli PAF:lla ja Kate selaili tuliaispaketeista paljastuneita naistenlehtiä.

-Jasse

Viimeisenä päivänä käytiin lähimmässä kaupungissa Ikomassa, jossa vierailimme Hozanji-temppelillä. Vuoren rinteelle rakennettu temppeli on todellinen nähtävyys, jonne tavallinen turisti harvemmin eksyy. Jaakkokin kävi paikassa ensimmäistä kertaa, ja piti kovasti. Joimme kahviossa kahvit ja vihreät teet, papin istuskellessa viereisessä pöydässä, ja jatkoimme matkaa kaapelivaunulla alas vuoren rinteeltä Kintetsun tavarataloon Ikoman keskustaan, josta Olli osti pari tuliaispulloa. Illalla latailimme biisejä Ollin uuten iPodiin ja Olli pakkasi kamat kokoon.

Tiistai-aamuna soi herätyskello kello neljä aamulla, ja lähdimme Ollin kanssa käppäsemään kohti juna-asemaa. Aamu oli kylmä, jopa miinuksen puolella. Sen kylmemmäksi ei täällä taida koskaan mennäkään. Saatoin Ollin Tsuhun, josta Olibu lähti pikaveneen kyydissä kohti Centrairin lentokenttää. Ollin vierailu oli kaiki puolin onnistunut, ja hauskaa oli. Saimme nähtyä ja tehtyä paljon, ja oli mukava nähdä velipoikaa pitkästä aikaa. Tosin kuukauden kuluttuahan minullakin koittaa lähtö koti-Suomeen.

Nyt on Olli varmaan kotonaan omassa sängyssä. Eilen tais olla ainakin 24 tunnin matkustuspäivä...

-Kate

Lapin juntit Jaappanissa

2006-12-18T10:47:00.000+02:00

-Olibu, Katsuko ja Tate

Onward Skylarks is the winner!

2006-12-17T11:12:00.000+02:00

Eilen lauantaina lähdimme kohti Osakaa. Viisikko suuntasi Dotomborilla olevaan intialaiseen ravintolaan, jossa söimme buffetin. Enimmäkseen kuitenkin riisiä, naan-leipää ja kanacurryä. Erinomainen paikka, jossa käymme varmasti uudestaankin. Olimme ostaneet liput amerikkalaisen jalkapallon Japanin finaaliin japan X Bowliin. Paikat olivat vip-aitiossa, jossa pyöriskeli kaikennäköisiä tyyppejä. Yhdelläkin oli Amerikan Super Bowlin voittajasormus sormessaan. Saimme myös X Bowl -lippalakit kaupan päälle. Peli ei nyt niin kauheasti kiinnostanut, mutta tunnelma oli mukava ja show väliajan cheerleader-esityksineen hieno. Kanttiinista kantautui aina välillä käsiimme Asahimuki jos toinenkin. Pelikin meni aika tiukille, mutta suosikkimme Onward Skylarks voitti lopulta Kajima Deersin. Hienon matsin jälkeen suuntasimme Umedan yöelämään, jossa hakeuduimme erääseen karaokelaitokseen. Jälleen biisit seurasivat toisiaan ja kaikilla oli hauskaa.

Tänään kävimme tutustumassa Umedaan päivävalaistuksessa. Tosin harhalimme auringonvalottomissa maanalaisissa ostoskäytävissä jonkin aikaa. Kävimme myös Umeda Sky Buildingin katolla katselemassa maisemia. Väkeä oli Umedan ostospaikoissa hirvittävän paljon, ja kaupungin hälystä oli parempi vetäytyä kotioloihin. Jasse haki meille KFC:stä ämpärin, joka osoittautuikin laatikoksi, ja itse kananpalatkin olivat luullisia ja kohtuu onnettomia. KFC_n wrapit maistuivat kuitenkin hyvälle. Ruokakaupasta löytämämme suomalaiset joulutortut ilahduttavat mieltämme ehkä vielä tämän illan aikana. Niin, ja olihan Umeda Sky Buildingin juurella olevilla saksalaismarkkinoilla myytävänä myös kokonaisia kinkkuja. Onneksi pakasteessa on parempi tanskalainen...

Menoa Osakassa

-Kate & co.

Hapokasta, ei pysty

2006-12-14T03:33:00.000+02:00

Tiistaina kävimme tutustumassa Naraan. Viisikko söi ensin MosBurgerissa burgersetit (freshbaagaa, teriytakibaagaa ja Spicy Mos cheesebaagaa) ja plaindoggun. Olli ei syö enää mitään muuta koko matkan aikana. Juttelimme myös naapuripöydässä istuskelleelle Tokiossa opiskelevalle TKK:n arkkitehtiopiskelijalle. Taisi olla kuta kuinkin ensimmäinen sattumalta tavattu suomalainen kaveri. Burgerit olivat hyvät ja niiden voimalla jaksoimme käveleskellä ensin Naran katuja ja sitten Todaijin ympärsitöä. Kävimme katsomassa myös Todaijin sutravarastoa, joka on rakennettu erikoisesti kolmionmallisista hirsistä. Sitten menimme ylös vuorenrinteeseen rakennettuun temppeliin ja joimme teet levähdyspaikassa. Sumuisen päivän maisemat olivat hienot, ja aamun sadekin oli iltapäivään mennessä lakannut. Tutustuimme vielä suureen Todaijiin, jonka suuren pronssisen buddhapatsaan tekeminen tyrehdytti koko maan kuparivarat aikanaan moniksi sadoiksi vuosiksi. Ja itse Todaijin suuruus yllätti jälleen. Koko päivän kävelykierros sai taas pienoisen nälän aikaan, ja Viisikko kartoitti Naran kareeraisujen tason syömällä kanakareeraisut. Jokainen kolmesta annoksesta oli hieman eri sorttia, ja kartoitus todettiin onnistuneeksi. Ja Olli ei syö enää mitään muuta koko matkan aikana. Kotimatkalla Olli osti vielä Maunille alkoholilla ja mausteilla säilöttyjä kakihedelmiä kinkun poskelle. Ja kylläpä kotona taas jalkoja väsytti. Ollin vanhan polvivamma alkoi vähän vaivaamaan, mutta lopulta kotiin päästiin lepäämään.

Päätimme lähteä Osaka Universal Studioille todella huonolla säällä lyhyiden jonojen toivossa, ja sellainen siunaantui keskiviikolle. Aamupalaksi tonnikala-kananmunavoileivät Sunkuksesta, ja Olli ei syö enää mitään muuta koko matkan aikana. Ja matkaan! Päivä oli sateinen, mutta ilman sateenvarjoja pärjäsimme koko päivän. Studioilla kiersimme laitteita Tapani "Japani" Jussilan ohjeiden mukaan, mutta puutteita Tokiopassista toki löytyy, varsinkin jalkavikaisten näkökulmasta. Kävimme Shrek 4D-näytöksessä, Terminaattorissa, Spiderman-ajelussa, Back to the Futuressa, Backdrafissä, Waterworld-näytöksessä, Jurassic Parkin vesiajelussa, ET:n lentävässä polkupyörässä ja Sesame Street 4D -näytöksessä. Välillä Viisikko söi maittavat itse tehtävät burgerit uusien länsimaisten hittien soidessa taustalla. Olli "Osaka" Hulkkonen suosittelee 4D-näytöksiä. Erityisesti Shrekin päälle hyökkäävät hämähäkit vakuuttivat. Toisaalta Olli "Osaka" Hulkkonen tunnustaa, että kaikissa ajeluissa oli jotain päräyttävää. Pakkovalinta jokaiselle Osakan kävijälle. Jurassic Parkin loppuhuipennuksen veneen syöksykulma jäi mietityttämään. Veikkauksena 80 astetta. Olli "Osaka" Hulkkonen suosittelee matkailijaa myös tutustumaan iltaisiin ruuhkajuniin. Kuinka paljon ihmisiä voikaan mahtua metroihin... Toisaalta myös paikallisen oluen hapokkuus pääsi yllättämään. "Ei pysty", oli jälleen todettava, ja uni tuli silmään illalla nopeasti. Kotona ei ole näin hapokasta ja kylmää olutta.

Tänään torstaina tutustumme uuteen PS3-peliin, Motorstormiin, ja käymme läheisessä ostoskeskuksessa AEONissa ostamassa mahdollisesti Ollille farkut ja kengät.

Nara ja Universal

-Olli ja Kate

Olli on laskeutunut

2006-12-11T12:04:00.000+02:00

Niin se saapui Olli Nagoyan Centrairin kentälle sunnuntaiaamuna klo 9.43. Minä olin siellä pirteänä vastassa ja suuntasimme heti kohti kotia Naraa. Matka oli pitkä ja monta tuntia siihen saimme kulutettua, sillä ensin piti matkustaa high speed boatilla lahden toiselle reunalle, ja siitä sitten monella eri junalla kotiin saakka. Kotona saimme paljon tuliaisia, suklaakonvehteja, kinkkua, marmelaadeja, sinappia, lanttulaatikkoa jne. Väsyneeltä ei pitkänmatkalainen kuitenkaan vaikuttanut, vaan pirteälle kaverille piti vielä lähteä esittelemän läheistä AEONin kauppakeskusta, jossa söimme hieman japanilaista murkinaa. Kotiin päästyämme ilta oli kuitenkin jo pitkällä ja kaikille maittoi uni.

Tänään heräilimme seitsemän aikaan, ja lähdimme mansikkakakkuaamiaisen jälkeen kohti Osakan Nambaa. Siellä käppäilimme ympäriinsä, ja söimme toisen aamiaisen. Settiin kuului kahvin tai teen lisäksi wrapit, pullat, salaatit ja keitot. Maistui hyvälle. Käveleskelimme Shinsaibashilla, Amerikamuralla, Horiessa, Dotomborilla, Namban ympäristössä ja Denden-elektroniikkakaupungissa. Olli osti Osakalaisen Hanshin Tigersin baseball-joukkueen paidan, ja minä ostin Puman lenkkarit. Söimme Yoshinoyassa dombori-annokset, ja Olli vakuutti jo ettei tilaa enää mitään muuta. Hahaa. Tikuilla syöminenkin onnistui mainiosti. Paljon näimme ihmisiä ja paikkoja. Päivän kävelyn jälkeen olimme kyllä jo ihan poikki, ja kotiin päästyämme jaksoimme vain lepäillä ja lueskella. Kuvia eilisestä ja tästä päivästä tässä:

Osaka tour

-Kate

Shinkansen

2006-12-07T06:38:00.000+02:00

Japanissa kuuluisista lasten hahmoista tehdään kaikenlaisia tuotteita, joita varsinkin näin joulun alla myydään paljon. Voit ostaa lempihahmollasi varustellun laukun, karkkipussin, tyynyn, pehmolelun, sateenvarjon, nuudeliannoksen, sipsipussin jne. Suosittuja hahmoja ovat mm. Nalle Puh, Mikki Hiiri, HelloKitty ja sitten: Shinkansen. Siis häh? Luotijuna on yksi suosituimmista lasten hahmoista Japanissa. Mistä lähtien kasa metallia voi olla lasten suosikkihahmo, joka seikkailee milloin minkäkin tuotteen kyljessä aivan samaan tapaan kuin vaikkapa HelloKitty. Minä en ymmärrä. Joku japanilaisten juoni taas...

-Kate

Selviytymisopas Ollille

2006-12-05T05:24:00.000+02:00

Arigatoo = kiitos

Arigatoo gozaimasu = Paljon kiitoksia

Doomo arigatoo gozaimasu = oikein paljon kiitoksia

Doozo = ole hyvä

Doomo = kiitti

Konbanwa = Hyvää iltapäivää

Konnichiwa = Hyvää päivää

Sayonara = Hyvästi

Sumimasen = anteeksi, esim. pyydettäessä tietä

Gomen = anteeksi

Yatta! (jatta, y = j suomeksi) = jipii!

Kawaii = söpö

Oishii! ja Umai! = herkullista!

Doko? = Missä?

Toiree wa doko? (voi sano toiree tai toilee, r = l) = Missä on wc?

Nihongo o hanasimasen. = En puhu japania.

Iie = ei

Hai = kyllä

Anata no me wa velvetto desu. = Sun silmät on ku samettia.

ichi, nii, san, shii, goo = 1, 2, 3, 4, 5

Yoss! = okei tai jess!

Raamen = herkullinen nuudelikeitto lihan kera

Kareeraisu = riisiä ja currykastiketta

Katsukaree = riisiä ja currykastiketta ja päällä paneroitu porsaanleike viipaleina

Takoyaki = osakalainen erikoisuus, golfpallon kokoisia taikinapalleroita, joissa sisällä mustekalaa, voi ostaa katukioskeista, mutta ei kannata

Okonomiyaki = suolainen pannukakku, jonka sisällä erilaisia täytteitä, esim. pekonia ja kaalta, päällä kastiketta, voi ostaa katukioskeista

Sushi = pieniä syötäviä, jotka sisältävät riisiä ja etikkaa, usein kalaa ja kasviksia, syödään sushiravintoloissa, joissa ruoka maksetaan tyhjien lautasten mukaan, lautanen n. 100 yen

Sashimi = raakaa kalaa, jota dipataan usein soijakastikkeeseen ja wasabiin

Teriyaki burger (lausutaan baagaa) = hampurilainen teriyaki kastikkeella, saatavilla Mac Donaldsilla, tilataan esim. ” teriyaki baakaa setto futatsu” hitotsu = yksi kappale, futatsu = kaksi kappaletta, mitsu = kolme kappaletta, setto = ateria

MosBurger = japanilainen ”gourmet”hampurilaisketju, valitse freshburger setto tai teriyaki burger setto, ekstrana chilidoggu (chilihodari)

Yoshinoya = paikallinen pikaruokaketju, jossa syödään baaritiskillä, tarjolla mm. kareeraisua ja muita riisiruokia, annos n. 450 yen

Biiru = olut

Mitsu biiru = kolme olutta

Izakaya = kansankuppila, tunnistaa ulkona roikkuvista punaisista lyhdyistä, voi tilata juomaa ja pieniä ruoka-annoksia, mm. kanavartaita, monilla paikallisilla salarimaneilla (bisnesmiehillä) on isakayoissa oma merkitty pullo esim. sakea tai shochua

Sake = viina yleensä

Shochu = 25 % viina, nuoriso sekoittaa landreinkeihin

Kohii = kahvi

Milkutii = maitotee

Pan = leipä

Gakken-Kita-Ikoma = lähin juna-asema

Gakken-Nara-Tomigaoka = toiseksi lähin juna-asema, täällä sijaitsee AEON (laus. ION), suuri ostoskeskus

Takayama Science Town = koti

Namba = yksi Osakan keskustoista, täällä sijaitsee mm. Dotombori (katu täynnä ravintoloita) ja Shinsaibashi (katettu ostoskatu) sekä Amerikamura (Amerikkakylä)

Umeda = toinen Osakan keskusta, maan alla ja päällä ostoskatuja, väkeä vaikka muille jakaa, alueella myös pilvenpiirtäjiä

-Kate

Hullunlehmäntautia

2006-12-04T08:20:00.002+02:00

Japanissa on Punaisella Ristillä sama tilanne kuin muissakin maissa, pulaa punaisesta nesteestä. Ihmisillä on verta suonissaan ja sitä pitäisi saada pussitettua huonon päivän varalle. Mainoksissakin sanotaan että leukemiapotilaille saadaan lisäpäiviä, jos luovutat verta, joten kun sähköpostiin kilahti kaksikielinen kutsu luovutaa verta Japanissa, niin päätin tarttua tilaisuuteen.

Pienessä englanninkielisessä osiossa sanottiin, että on myös hyvä tuoda tulkki paikalle, jotta ei tule tenkkapoo, jos henkilökunta esittää kiperiä kysymyksiä. Raahasin siis paikalle ainoan labrasta luovuttamaan lähtevän henkilön Hiromin, ja painuimme Punaisen Ristin teltalle täyttämään kaavakkeita ja kääntämään lehdykön ohjeita. Esittelin hienoa suomalaista verenluovutuskorttiani ja hymyilin tyhmänä japaninkielisille kysymyksille. En kuitenkaan aavistanut, että Euroopan mantereella riehuu valtoimenaan lehmiä hulluksi tekevä tauti, joka tappaa ihmisiä ja karjaa silmittömästi pitkin nummia ja laitumia. Joskus täysikuun aikaan voit kuulla joidenkin pitkäaikaissairaiden lehmien ulvovan kuutamolla kutsuen kaltaisiaan saastaisiin rientoihin, joissa kävellään takaperin, kaatuillaan satunnaisesti ja eritetään kuolaa. Tämä kavala BSE:kin tunnettu vitsaus on niin paha seikka, ettei piskuisen Suomen perukoilla olevalla ihmisellä ole mitään mahdollisuutta antaa vertaan hyvää tarkoitukseen. Sori, olet Euroopasta, ei käy. Siinäpä sitten puhiset ja puhkut ja palaat takaisin labraan hörppimään kahvia. Surkea esitys. Pitäkööt Japani tunkkinsa.

-Jaakko

PÄIVITYS:
Seuraavana päivänä sähköpostitse käännettiin vielä veistä haavassa. Jälkimmäinen lause on tosin varsin hupaisa.

"Thank you for donating your blood yesterday.
Please join next time as well as this time."

No, tottakai!

Mansikkakakkukestit

2006-12-03T04:13:00.000+02:00

Naapurin Heidi ja Taneli leipoivat mansikkakakun japanilaisen joulun kunniaksi. Joulua he eivät täällä näe, sillä lähtevät takaisin Suomeen jo viikon kuluttua. Maittavaa oli. Ehkä teemme itsekin vastaavan kakun tässä joulun aikana. Mansikat ovat nimittäin nyt aika halpoja ja hyviä. Koko kakku saatiin tuhottua. Tarjolla oli myös hattaraa, jota myydään valmiina pusseissa kaupassa varsinkin joulunaikaan.

Olli tulee sunnuntaina. Ostimme liput Japan X Bowliin, joka on amerikkalaisen jalkapallon superbowl. Vissiin se on joku finaalispektaakkeli - en mie noista ymmärrä. Peli on Osaka Domella. Katsojia stadionille mahtuu 48 000, että tuntuis tunnelmaa riittävän.

Eilen oltiin Osakassa kuljailemassa. Ei päästy kumpaakaan ennalta mietittyyn ruokapaikkaan, kun ne jostain ihme syystä aukesivat vasta viideltä. Nälkä ajoi meidät sitten tuttuun italialaiseen, jossa söimme pizzaa, pastaa, gratiinia, risottoa, valkosipulileipää ja päälle joimme kahvit ja söimme leivokset. Nam nam.

-Kate

Uusin Bond Narassa

2006-12-02T09:21:00.000+02:00

Meidän joulukalenterista on tullut tähän mennessä jalkapallo ja muna. Kävimme eilen Narassa. Syötiin MosBurgerissa hamppurilaiset ja hodarit. Sitten mentiin katsomaan uusi Bondi. Oli oikein hyvä pätkä. Uusi Bondi oli vaaleatukkainen ja sinisilmäinen, eli vaihtelua vanhaan. Ja oikein mukavalta vaikutti. Illalla kierreltiin vielä vähän kaupoissa, ja katseltiin Arin japanilaiselle tyttöystävälle joululahjaa. Huomenna mennään Arin kanssa Osakaan katteleen, kun se haluaa meidät makutuomareiksi.

Keskiviikkona ollut diplomityön läpikäyminen Hirashiman kanssa meni hyvin. Sain työni virheet tarkastettua ja paljon lisätietoa ja tarkennuksia moneen buddhalaisuutta koskevaan asiaan. Sitten palkitsin itseni shoppailemalla päivän päätteeksi Kiotossa. Ostin farkkuhameen, parit leggingsit ja japanilaistyyliset nahkasaappat.

Kohta meille tulee naapurin Heidi ja Taneli mansikkakaun kanssa pikkujouluteelle. Pöydässä jo loistaa kynttilät valmiina. Nam nam. On varmaan hyvvää...

Jaakko ja pojat ovat pelailleet PlayStationilla. Viime viikonloppuna oli projektori lainassa Peterin ja Merin kakkosasunnolla (saivat toisen asunnon, kun niillä ei hetkeen toiminut suihku kunnolla) ja meillä kotona. Myös Arin talon harrastetilassa ovat poijjaat pelanneet. Minä häiritsin niitä steppailemalla stepperillä, josta kuului ruosteisia vingahduksia.

Huomenna mennään Osakassa syömään joko intialaiseen tai valkosipulipaikkaan, joista Ari kertoi. On varmaan hyviä ruokia... Myös täällä lähistöllä oleva Pizza Hut on bongattu, ja Arin kanssa elätellään toiveita, että Jaakko hakisi meille joku päivä kunnolliset pizzat skootterillaan.

-Kate

Syksyn värejä

2006-11-24T09:28:00.000+02:00

Kävin labran sähköpyörällä vähän polkemassa. Otin kameran mukaan, kun täällä on nyt niin kaunis syyspäivä. Japanilainen vaahtera, momiji, hohtaa eri väreissä.

Tummanpunaista

Keltaista ja punaista

Liikennevalovärit

Meidän pareveke ylimmässä kerroksessa oikealla

NAISTin lippu liehuu

Kaupasta olisin ostanut valmiskakkupohjan huomista Katriinan päivää varten, mutta ei sattunut silmään. Ostin sitten leivokset, itselle viinimarjoilla varustellun ja Jasselle suklaisen. Onnea huomisen johdosta myös Ella-Kaijalle ja Katjoille ja muille sankareille.

...Ruokakaupassa soi muuten New Kids on the Blockin esittämä joululaulu. Oli muuten meikäläisen ekalta LP:ltä se biisi...

Peace to the world from the new kids on the block, we are here,
Were spreading all our joy, spreading all our love and our cheers.
Cheerful sleigh bells ring, choir children sing,
Its peace and love and harmony we bring.

Hail, merry christmas, merry, merry christmas
To all our sisters and brothers
Hail, merry christmas, merry, merry christmas
Let all of the world join our hands.

Theres a feeling in the air, its beginning to look like christmas everywhere.
Hear the gentle sounds of the snowflakes trickle down without a care.
People stop and stare, the christmas tree is there,
A star on top which nothing cant compare.

Hail, merry christmas, merry, merry christmas
Its all about peace and understanding
Hail, merry christmas, merry, merry christmas
Let all of the world lend a hand

A time for me, a time for you,
Theres enough of love to last our whole life through
Hail, merry...

-Kate

Kiitospäivä

2006-11-23T16:32:00.000+02:00

Tänään on Japanissa kansallinen juhlapäivä, Työn kiitospäivä eli Kinro-kansha-no-hi. Sitä on alettu viettää vuodesta 1948 lähtien, ja sen tarkoituksena on työn kunnioittaminen ja toisten ihmisten kiittäminen. Aiemmin juhla on shintolainen sadonkorjuun juhla Niinamesai, jota vietettiin keisarillisessa hovissa. Juhlalla on satojen vuosien perinteet. Silloin keisari uhrasi vuoden riisisatoa jumalille, ja maistoi vuoden ensimmäiset riisit. Nykyäänkin perinne jatkuu, tosin suljettujen ovien takana.

Tänään sattuu olemaan myös amerikkalaisten Thanksgiving. Näillä kahdella juhlalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Japanilaisilla ei ole pitkää kesälomaa, mutta vapaapäiviä kertyy vuoden mittaan ihan kivasti. Ehkä noin kymmenen päivää vuodessa on kansallisia juhlapäiviä, jolloin ihmiset harrastavat ulkoilua ja sen sellaista. Talviloma on Uuden Vuoden tienoolla. Yliopistolla ainakin 26.12 - 6.1. Joulupäivä sattuu maanantaille, ja se taitaa olla ihan tavallinen työpäivä. 23.12 on kansallinen lomapäivä, sillä se on hallitsevan keisarin syntymäpäivä. Joulua vietetään täällä, kuten suomalaiset viettäisivät pikkujoulua. Kekkereitä ja pikkulahjoja siis. Äitin lähettämässä lehtileikkeessä eräs Suomeen, Tornioon, muuttanut japanilaisnainen kertoi joulustaan, ja siitä kuinka oli vaikuttunut suomalaisesta joulukirkosta.

Me vietimme tänään aivan tavallista päivää. Jaakko valmisteli huomista projektin esittelyään, ja minä tein viimeistä rästikurssia. MicroStationilla tehty saippuatelineen mallinnus on nyt lähetetty opettajalle. Andon toimistoltakin tuli postia, tapaaminen on päivää Ollin Suomeen lähdön jälkeen, 20.12. klo 15:00. Jaiks.

-Kate

Postia TAAA:sta

2006-11-22T11:16:00.000+02:00

Dear Ms. Katriina Hyry,

Prof. Hiroyuki Suzuki of the University of Tokyo, one of the friends of your professor, was kind enough to introduce you to Mr. Ando. I much appreciate and feel honored by your interest in the architecture of Tadao Ando.

Mr. Ando did accept your offer for the interview on Water-temple and Komyo-ji Temple. He is available from the middle of December to last December. Is it possible for you to come to our office in Osaka for the interview?

I look forward to hearing from you soon I remain,

Sincerely yours,

Tamao Shichiri
Tadao Ando Architect & Associates

Suomalaista luettavaa

2006-11-21T05:32:00.000+02:00

Voi että se tuntuu mukavalta, kun äiti lähettää suomalaisia lehtiä ja lehtileikkeitä. Aiemmat MeNaiset ja muut on luettu kannesta kanteen. Nyt tuli ET, Pirkka, Kodin Kuvalehti ja ViherPiha. Ja Veikkauksen joulukalenterit. Ja tuossa Levistä kertovassa lehtileikkeessä on muuten minun Photarilla käsittelemä ja viimeistelemä näkymäkuva.

Pikkasen on muuten kärsineet nuo kirjekuoret postissa! Mutta tällä kertaa niitä ei oltu postissa avattu, kuten aiemmat kuoret.

-Kate

Happy Merry Christmas!

2006-11-20T11:49:00.000+02:00

Ilmat kylmenee täällä. Ihmisten varustus vaihtelee joidenkin hullujen shortseista ja t-paidoista talvitakkeihin ja pipoihin. Tyttösillä on yhä useasti minihameet ja bootsit. Itselläni koitti takin osto, sillä mukaan Japaniin ei tullut kuin huppareita ja joku hassu bleiseri. Bleiserille mahdollisesti tulee muuten käyttöä piakkoin, sillä professori Suzuki on nyt lähettänyt tietoni Tadao Andon toimistolle, ja sihteeri oli luvannut järjestää tapaamisen minulle. Ando on vain juuri nyt matkoilla. Jostain luin, että hän oli luennoimassa Ameriikassa. Alkoi heti jännittää...

Diplomityö on nyt siinä vaiheessa, että vain yhteenveto ja tiivistelmä puuttuu. Tällä viikolla lähetän sen luettavaksi Seppo Hirashimalle, joka tarkistaa buddhalaisuutta koskevia asioita. Ja sen jälkeen ohjaajalleni Suomeen. Muutoksia tulee sen jälkeen varmasti, mutta tähän asti saan olla tyytyväinen. Päivät ovatkin kuluneet kotona koneen ääressä tekstiä naputellen. Jaakko on pelaillut uudella pleikkarillaan, ja pitänyt sitä labrassa myös muitten ilona.

Eilen kävimme Umedalla shoppailemassa. Tarkastimme Hanshin- ja Hankyu-tavaratalot, joissa emme vielä olleet käyneet. Paljon on tavaraa, mutta tavarataloissa on kallista. Mukaan tarttui kuitenkin ainakin talon muotoinen joulukalenteri, jonka katolle kiinnitin Suomenlippuhammastikun. Takkini ostin viime viikolla Osakasta Index-nimisestä ketjusta. L-koko oli nippa nappa sopiva. Ostin myös hajoavien farkkujen tilalle uudet erikoisen halvalla (3900 jeniä eli about 30 €) AEONista. Täältä on, toisin kuin moni voisi olettaa, aika hankala ostaa vaatteita. Täkäläinen maku on rimpsuineen ja pitseineen hieman erilainen kuin omani. Lisäksi vaatteet ovat ehkä jopa kalliimpia kuin Suomessa. Poikkeuksiakin toki löytyy ja ne aion metsästää ennen Suomeen paluutani.

Olli-veli tulee muutaman viikon päästä 9.12, ja sitä jo kovasti odotellaan. Menen varmaan yksin Ollia vastaan Nagoyan lentokentälle. Helpoin reitti on junalla ja sen jälkeen suoraan kentälle laivalla. Ei se Olli sieltä yksin tänne löytäis. Liian monta vaihtoa ja kanji-merkkiä.

Eilen ukkosti niin kuin ei koskaan ennen. salama valaisi koko asunnon vaikka verhot oli ikkunoiden edessä, ja jyrinä kuulosti lähinnä kolmannen maailmansodan alulta. No, nopeasti se kuitenkin lakkasi, ja saimme jatkaa Da Vinci koodin katselua. Pelkäämisestä muuten: Japanissa minua ei pelota. Suomessa joskus, tai aika monestikin, pelottaa yksin kotona kadulta kantautuvia huutoja kuunnellessa, tai pimeällä keskustassa kävellessä. Oulussahan pyörii niitä hulluja vatsaan puukottajia. Japanissa ei vielä kertaakaan ole pelottanut. Ei oikeastaan mikään. Täällä vaan on ihan älyttömän turvallista, tsunameja, maanjäristyksiä ja ukkosta lukuun ottamatta. Täällä asuville oikeastaan ainoa uhka saada puukosta, on omatekoinen harakiri eli seppuku. Tosin Jaakon ostamassa Japanin mafiasta eli yakuzasta kertovassa kirjassa kuvataan toisenlaista Japania. Sitä on niin monneen junnaan...

Jouluvillitykset ovat täällä kaupoissa jo kuumimmillaan. Happy merry Christmas-kakkuja kaupataan, ja joululaulut raikaa. Joulukuusiakin on pystytetty jo ihan omiksi tarpeiksi. Vaikka minäkin päätin, että joulua ei täällä nyt niin vietetä, niin silti sorruin ostamaan ovikoristeen ja jotain ihme killuttimia. Ja se jouluinen mansikkakakku on ainakin saatava!

-Kate

Korjaus: 88 399

2006-11-15T15:48:00.000+02:00

Japanissa julkaistiin 11.11.2006 Sonyn uusi Playstation 3 -konsoli, joka oli monen japanilaisen ostoslistalla. Kyseistä konsolia julkaistiin vain 88 400 kappaletta, joten kovan kysynnän vuoksi se oli erittäin haluttua tavaraa. Suuri osa koneista päätyi nettiin jälleenmyytäväksi yleensä tuplaten kalliimmalla hinnalla, mutta myös moni tavallinen pulliainen istuskeli eri puolilla Japania jonkin tavaratalon etuovella toiveikkaana. Olin yksi heistä.

Menen Osakaan jo edellisenä iltana kello 23:n maissa jonottamaan tulevaa julkaisuaamua PS3:en toivossa. Saavun paikalle aikaisin, koska aamuviiden junalla saapuisin reippaasti liian myöhään koneen saamiseksi.
Saavun paikalle hyvin varustautuneena. Repussa on leipää ja juotavaa, kaikki on siis hyvin, jos paikallaan joutuu istumaan hieman pidemään. Hieman jo kotosalla mietin, että jaksanko edes lähteä koettamaan onneani, mutta viimein päätin siis pukea lämmintä ylle ja astua junaan
Juna-asemalla vilkuilen Yodobashi -tavaratalon suuntaan, joka on Osakan ehkä suurin elektroniikka- ja kodinkoneiden tavaratalo. Sinne luulisi tulevan paljon julkaistavia koneita. Jo kaukaa näen, että paikalle on kertynyt ihmisiä, mutta vasta portaat rakennuksen eteen noustessani huomaan, että paikkahan on ihan ammuttu täyteen. Hämmennyksissäni luulen jonoja olevan kaksi, mutta takanani oleva kakkosjono on kuitenkin oman jononi alkupää. Halukkaiden jono kiertää siis koko valtavan rakennuksen ympäri. Mietin mitä tässä pitäisi tehdä. Onko järkeä odottaa enää, mutta päätän vielä jäädä, koska ihmisiä vain tulee jonoon. Odotan ehkä puoli tuntia tai tunnin ja lähettelen kännykällä pari viestiä. Katelle, koulukavereille ja muille. Ainakin yksi lähtee lankomiehen osoitteeseen Tuusulaan kuvan kera. Liekö tullut perille?
Pian tulee kuitenkin ilmoitus, että ennakko-ostolaput on jo jaettu ja koneita ei enää riitä muille jonottajille. Suurin osa ihmisistä päättää lähteä kotiin, mutta osa jää sinnikkäästi odottamaan, josko koneen saisi siltikin hankittua.
Itse mietin lähinnä sitä mitä teen seuraavien yhdeksän tunnin aikana, kunnes Bic Camera Namballa aukeaa toiseen ostomahdollisuuteen. Voisin koettaa siellä arpaonnea koneen ostomahdollisuuden saamiseksi. Viimeinen juna kotiin lähti noin 20 minuuttia aiemmin. Olen jumissa Osakassa. Pistän myös japanilaiselle kaverille, Masalle viestiä huonosta tuurista, joka on jo valmis hakemaan minut autolla Ikomaan. Päädyn parin puhelun jälkeen kuitenkin ottamaan taksin ja painelemaan kapselihotelliin 2700 jenin eli 18 euron hintaan. Kylpy ja sauna ja omaan lokeroon nukkumaan. En valita.

Herään todella huonosti nukutun yön jälkeen kello kahdeksan ja käyn kipaisemassa naamaan parit curryriisit. Siirryn Bic Cameran edustalla kiertelevään jonoon odottamaan omaa arpalippuani. Hullua, että jonotan mahdollisuuteen voittaa osto-oikeus tuhlata rahaa. Sisäänkäynti on takanani, mutta sinne pääsemiseksi on jonotettava koko talon ympäri. Tulin siis taas liian myöhään. Talo on onneksi huomattavasti pienempi kuin Yodobashi Umedalla ja jono etenee kohtuullisen rivakasti. Puolessa välissä huudellaan, josko ihmisillä olisi BC-firman bonuskorttia, mutta muusta puheesta en ymmärrä mitään. Kyselen siis edessäni olevalta japanilaiselta neuvoa, joka kysäisee Bic Cameran työntekijältä voinko jonottaa, vaikka en omaa bonuskorttia. "Everything ok, no problem" ja sama japaniksi on vastaus ja jatkamme yhdessä jonottelua. Viimein pääovi tulee vastaan kolmen mutkan jälkeen ja myyjä tivaa silti bonuskorttia. Koetamme selittää, että moista ei kuulemma tarvinnut, mutta tuloksetta. Aiempi heppu ei tiennyt asiasta ilmeisesti yhtään mitään. Jonotin turhaan tunnin ja päätän palata kotiin junalla. En ollut ilmeisesti ainoa bonuskortista harmistunut, sillä ennen minua jonon keulilta kuului japaninkielistä kiroilua ja panettelua. Olisi liikkeen kait ollut parempi etukäteen ilmoittaa asian laita, jotta ihmiset eivät saapuisi kaukaa seisomaan huvikseen jonossa. En ole kuitenkaan suuttunut asiasta. Väsyttää liikaa, että jaksaisin valittaa.

Mahdollisuuteni saada konsoli tuntuu jo loppuneen, mutta koetan vielä sen viimeisen vaihtoehdon. Oljenkorteni on siirtyä yliopiston lähellä sijaitsevalle tavaratalolle, jossa sijaitsee Joshin -viihde-elektroniikkaketjun haara. Tavaratalo on syrjässä ja uskon, että sinne ei välttämättä edes saada konsoleita huutavan pulan vuoksi, mutta ainakin mahdollisuus voittaa on parempi kuin muualla. Täytän siellä yhden arpalapun bonuskorttiani vastaan, jos vaikka se onni kävisi myötä. Halukkaat, joilla ei ole bonuskorttia, voivat täyttää kaavakkeen sen saamiseksi ja osallistua arvontaan. Bic Cameralle mallia. Kiskaisen viimeiset kilometrit skootterilla sateessa kotiin, jossa Kate toiveikkaana odottaa uuden konsolin omistajaa. Kovasti vaimo voivotteli, mutta päädyimme vuokraamaan illaksi pari videota ja ostamaan herkkuruokia konsolinnälkääni tyydyttämään. Tarkistin arpalipun lisäosasta, että voittajatulokset saadaan tietää iltapäivällä kello kolmen maissa, joten päätän vielä käydä varmistamassa asian skootterilla. Toivo elää vielä. Paikan päällä odottaa kuitenkin epäonni ja arpaonni ei käy myötä. Palaan melkein Xbox 360:sen ostaneena takaisin asunnolle. Siirrän setelinipun laatikkoon ja menen peiton alle tölläämään telkkaria, sillä videonkatselu jäi kesken. Se siitä sitten, odotellaan joulukuulle. Lopuksi vuodatan pariin paikkaan huonoa tuuria ja edellisen illan seikkailuja. Kokemus se oli tämäkin.

En ehdi katsoa telkkaria kovin kauaa, kun puhelin puhelee itsekseen tekstiviestin merkiksi. Masa, tämä skootterin lainannut mies, ilmoittaa olevansa alhaalla pihalla, joten kipaisen katsomaan mitä mies haluaa. Ei kummempia kuuluu vastaus ja Masa kaivaa vain etupenkiltä Playstation 3:sen ja ilmoittaa arpaonnen käyneen kaupassa, josta juuri palasin. Kuulemma hänellä ei ole rahaa tai kiinnostusta pitää konsolia ja oma jonotusmaratoonini kävi niin sääliksi, että mies päätti tarjota sitä myytäväksi ensimmäisenä minulle. Oli ohiajaessaan käynyt täyttämässä arpalipukkeen, jos onni kävisi myötä. Tivaan jonkin aikaa muita syitä moiseen, mutta mies vakuuttaa asian olevan okei. Hieman sekavana otan kuitenkin koneen vastaan, maksan sen ja kiittelen vuolaasti ihmeellistä hyväntekeväisyyttä. 88 399 ihmistä lisäkseni pokkasi konsolin. Ei voi ymmärtää. Olen munkkipossu.

Kotaku -sivuston kuvia Umedalta.

-Jaakko

79 999

2006-11-13T05:02:00.000+02:00

Nintendopainotteinen sunnuntaisessio

2006-11-12T16:45:00.000+02:00

Naran yliopistolla on tällä hetkellä pyörimässä vieraina lauma ranskalaisia opiskelijoita. Ryhmälle miehiä on pitänyt esitellä Japania ja erityisesti heitä tuntuu kiinnostavan pelailu kaikissa muodoissaan. Suunnitelmissa oli jo ennakkoon mennä Osakaan pelimessuille, joten koska oli näytettävä jotain siistiä, niin menimme sitten yhdessä sinne pyörimään. Kirjoitelma on taas vähän pelipainotteinen, mutta käsittelee enimmäkseen uudehkoa pelaamistekniikka, jossa peliohjaimen kallistelut, heilautukset ja etäisyys televisiosta mitataan. Näitä liikkeitä koetetaan hyödyntää peleissä vaihtelevalla menestyksellä. Yksinkertaistettuna idea on kuitenkin tennispelissä lyödä tennispalloa niin kuin tennismailalla löisit tai heiluttaa ohjainta kuin golfmailaa, kuten kentällä on mahdollista. Pelissä tuloksen näkee heti ja pallo joko viilettää pöpelikköön tai oikeaan suuntaan. Testaus on suositeltavaa.

Tässä videossa liikkeet ovat ehkä hieman liioiteltuja, mutta idea tulee selväksi.

Ensimmäisenä kyseessä oli Nintendon World Event 2006 -tapahtuma ja pääsin viimein sitten testailemaan edes pari peliä Wii:llä, wiei:llä, wei:llä... No, kumminkin. Oikein maireitahan nuo olivat. Testailin Tenniksen, Excite Truckin, Red Steelin ja Elebitsin. Red Steeliin ei tarvinnut jonotella, joten siihen siis ensimmäisenä. Tajuttoman kömpelöltä se tuntui aluksi ja selkeästi vaatii opettelua. Aseella ei tuntunut osuvan mihinkään kun liipaisinta painaessa ohjain ja tähtäin heilahtelee kädessä ja ruudulla. Ruudun reunoille osoittelu tuntui kankealta ratkaisulta kääntyillä, mutta saapi nähdä onko lopullisessa versiossa joitain eri vaihtoehtoja ohjailla pelaajaa. Messuilla oli joka konsolin edessä hulppeat plasma- tahi lcd-näytöt, joten siitä ei ainakaan ollut grafiikat kiinni. Pelistä jäi vähän haalea maku, koska miekkailukin oli tiedostettunakin vain esipurkitettuja liikkeitä. En kuitenkaan tuomitse peliä kokonaan, vaan odottelen jahka sitä pääsee rauhassa jossain sohvalla kokeilemaan.

Wii Sports - Tennis oli kohtuu intuitiivinen ja lyöntien nopeus ja suunta määräytyivät ohjaimen heiluttelulla. Omaa ukkoa ei liikuteltu heilumalla konsolin edessä tai ohjainta pyörittelemällä, mutta silti lyönneistä tulisi halutessa hiki hattuun. Muista messutestaajista huomasi, että jos heilumista ei ota tosissaan, niin ei lyönneissäkään ole potkua ja pallot lentelevät kentän laidoille. Liikeratojen suuruudella ei tietty ole väliä, koska energiset pikkulapset tuntuivat saavan lattialla palloihin enemmän liikkeitä, kuin hissukat vanhempansa. Lähdin pelin äärestä hymyillen, mutta pitkäikäisyys vähän mietityttää. Uskon silti, että uusilla konsolin omistajilla on Sportsin eri pelien kanssa tarpeeksi hupia. Kavereilta sain lisätietona myös nyrkkeilyn olleen mukavan ruumista rasittavaa. Nähtävissä siis paljon kuntoilupelejä sohvaperunoille.

Excite Trucks autohuristelu oli selkeästi helpoin opeteltava ja ohjaimen pyörittely kädessä oli erittäin luontevaa, vaikka auto välillä ohjautui pitkin pientareita tai lähimpiä palmuja. Kallistelemalla sivuille ohjailtiin menopelin etenemissuuntaa ja ilmassa pystyi lisäksi kiertämään ohjainta ylös alas suunnassa optimaalisen lentomatkan toivossa. Tarkoitushan pelissä ei ollut olla ensimmäisenä maalissa, vaan kerätä lähinnä tarvittava määrä tähtiä törmäilemällä muihin, ottamalla ilmaa alleen tai driftaamalla tantereilla. Vauhtia piisasi ja jäin janoamaan lisää.

Lähistöllä sijaitsi myös Osaka Games Festa -messut. Kyseiset messut olivat huomattavasti pienemmät kuin pelkkään Nintendoon keskittynyt suurtapahtuma, jossa Wiitä oli ahdettu pariin isoon halliin. Suurin ihmismassa oli jäänyt Nintendon tapahtumaan ja meille jäi tilaa ja aikaa rauhassa kokeilla muutamaa messupeliä. Paikalla olivat kuitenkin Nintendo, Microsoft ja tietenkin vasta koneensa julkaissut Sony. Jokaisella oli koneensa paikalla ja tarjolla oli ainakin Microsoftilta Lost Planet, sekä erillisesti mallinnetut vesipallot omaava DOAX 2. Sonyltä paikalla oli mm. MotorStorm, Resistance ja Genji. Nintendon tarjonta mukaili isovelimessujensa tarjontaa, mutta pelaamaan joutui jonottamaan melkein yhtä kauan pienemmästä ihmismäärästä huolimatta. Syy moiseen oli se, että pelejä sai testailla triplasti kauemmin, joten jonossa seisoskelua sai suorittaa asenteella.
Elebits tarjosi sitten pientä hupia kaappeja aukomalla ja pieniä elebits -olentoja sädetellessä jahka peliä pääsi testaamaan. Omalla pelivuorolla kun käytiin vaihtamassa koko peli-dvd Wii:stä, koska messuversio ei suostunut päästämään pelaajia keittiökentästä ulos. Bugi ei korjautunut uudella levylläkään, mutta eipä tuo menoa haitannut. Oma pelihahmo liikkuui tuttuun FPS -tyyliin minne halusin ja tavarat lentelivät pitkin asuntoa kiitos hyvien kontrollien. Valmiilta peliltä saakin odottaa vähän enemmän. Toivottavasti vaihtelua piisaa.
Sivusta seurattuna ainakin Rayman Raving Rabbits vaikutti hupaisalta, eikä graafisesti näyttänyt vanhoilta Raymaneilta juuri ollenkaan. Zeldasta en osaa sanoa mitään, mutta ainakin messuilla oli siihen jonoa järjettömät määrät. Moni peli jäi kokeilematta, mutta univelka ja jalkasärky pistivät takaisin junalla kohti kotia.

Grafiikat eivät silmiä hivelleet, mutta ohjain se vain jaksaa kiinnostaa. Omat ennakko-odotukset eivät kummemmin lisääntyneet, mutta eivät ne todellakaan pohjalukemissa olleet. Joululahjaksi ei konsolia enää ole varaa ostaa, mutta ensi vuonna sitten joskus. Siihen asti kaverin luona, jos sen joku täällä Japanissa hankkii.

Nintendo ja Osaka Games Festa -messut

-Jaakko

P.S. Lankomies B. Kuvat Tokiosta tulevat jahka muistan. =)

Shikokun pyhiinvaeltaja

2006-11-11T03:35:00.001+02:00

Maanantai-iltana klo 22.40 lähti Orange Ferry 7 -laiva kohti Shikokua, yhtä Japanin neljästä pääsaaresta. Kyytiin astelin minäkin, kiltisti japanilaisen naisen perässä, jonka huonenumero sattui olemaan sama. Näin löysin oikeaan petiin. Aula oli hulppea, kuin Ruotsin tai Karibian laivalla. Huoneita löytyy moneen makuun ja budjettiin, aina luksussviiteistä lattiamajoitukseen patjan ja viltin kera. Oma sänkyni oli kahdeksan hengen huoneessa ja kerrossängyn eteen sai vedettyä verhon, ja aamuun asti oli hyvä nukkua.

Perille saavuttuamme kaikki matkustajat hyppäsivät joko busseihin tai vastassa oleviin autoihin. Minä en tiennyt pätkääkään minne bussit olivat menossa, ja jäin kyydistä. Takseja ei näkynyt. Vettäkin satoi, joten päätin istuskella rähjäisessä ja kylmässä satamaterminaalissa kunnes ilma paranee. Ja paranihan se. Lähdin kävelemään lähimmälle junapysäkille. Matkaan kului semmoiset pari tuntia. Välillä pysähdyin vain juomaan lämmintä kaakaota automaatista ja juuri ennen asemaa eräälle temppelille. Shikoku on kuuluisa pyhiinvaellustemppeleistään. Reittiin kuuluu 88 temppeliä, joita innokkaat buddhalaiset kiertävät tiettynä aikana vuodesta. Pyhiinvaeltajat, joita näin, olivat pukeutuneet valkoisiin takkeihin ja kantoivat mukanaan keppejä. Toisten kepit olivat kultakoristeltuja ja toisten vaatimattomia paljaasta puusta veistettyjä. Mikähän lienee senkin tarkoitus. Pyhiinvaeltajat ovat nimeltään Shikoku Henro, ja heitä kunnioitetaan paikallisten keskuudessa, sillä kaikkien temppeleiden kiertäminen jalkaisin vie noin 40 päivää. Nykyisin ajetaan reittiä myös paljon autolla. Kaulassa ainakin joillakin roikkui koru (joita Seppo Hirashima esitteli minulle Kiotossa), jonka saa buddhalaisvihkimyksen yhteydessä. Eräänlaisella pyhiinvaelluksella kai olin minäkin - buddhalaisarkkitehtuuria metsästämässä.

Saijo, kaupunki, jossa vierailin, oli autio ja aika tyly. Erikoisuus tuossa kaupungissa on maasta pulppuava vesi, jonka sanotaan olevan erikoisen hyvänmakuista. Vesiautomaatteja ja suihkulähteitä onkin kaupungissa harvakseltaan. Paljon muuta siellä ei sitten olekaan. Ruokapaikkaa sai hakea kissojen ja koirien kanssa. Löysin lopulta erään Kaurismäkeläisen paikan, Audrey Hepburnin kuvilla ja ruutupöytäliinoilla varustetun kahvilan, josta sain tilattua tsiisukareen ja coca-colan. Paikalla oli myös kolme salarimania, jotka polttelivat tupakkaa ja lukivat lehtiä toisilleen puhumatta.

Ennen kahdelta aukeavaa määränpäätäni, Komyoji-temppeliä, minulla oli aikaa tuhlattavana monta tuntia. Nopeasti kävi ilmi, ettei ajanvietettä helposti löytyisi, joten suuntasin ainoaan japaniksi kirjoitettuun karttaan sihteerin merkitsemään paikkaan, kylpylään. Se olikin oiva ajanviete. Kävin vuoroin kylmässä ja kuumassa kylvyssä, vuoroin saunassa katsomassa telkkaria. Eräs kylpyvesi oli vihreää, englanniksi luki vain Pure. Hyvältä tuoksui. Isossa lämpimässä altaassa oli vesihierontapaikkoja ja ihmetystä herättäviä sähköisiä paikkoja. Työnsin ensin jalkani loossiin, ja sain yllätyksekseni sähköiskuja. Kokonaan en uskaltanut itseäni koloon työntää, koska pelkäsin etten saisi itseäni sieltä pois. Oli nimittäin aika lamaannuttava vaikutus tuolla paikalla. Eräs nainen siellä istuskeli pitkiäkin aikoja. Oli kyllä aika erikoista... Toisessa saunassa oli suuret kulholliset suolaa, jota ihmiset ottivat käsiinsä, ja kuorivat koko vartalot. 15 minuutin kuorinnan jälkeen oli tuloksena ennen kokemattoman sileä iho. Pitää päästä pian uudestaan! Kylpylä eli onsen oli kaikenkaikkiaan loistava kokemus.

Lopulta pääsin myös pääkohteeseeni, eli Komyojin temppelille. Tämä temppeli on toinen diplomityöhöni analysoitavista Tadao Andon temppeleistä, joten siksi tärkeä käyntikohde. Temppelissä on Andon tyylistä poiketen käytetty paljon puuta betonin rinnalla, ja temppeli leijuu tuon Saijon pulppuavan veden keskellä. Analysointia kirjoittelen lisää diplomityöhöni.

Illalla kuljeskelin Saijon autioita katuja, ja löysin jopa yhden tavaratalon. Siellä vain oli ainoastaan mummovaatteita ja ikäloppuja tavaroita. Ostinpa kuitenkin sydänkaulaliinan 300 jenillä ja alusvaatteet 500 jenillä. Lopulta otin taksin satamaan ja lueskelin siellä japanilaisia vaatekataloogeja laivan lähtöön asti. Ja laivan punkassa nukuin kuin tukki.

Muutama kuva täällä:

Shikoku

-Kate

Maailmanmatkalaisia

2006-11-04T12:02:00.000+02:00

Torstaina suuntasimme Hotelli Il Cuore Namballe tapaamaan ystäväni Maijan vanhempia, Korkeeloiden pariskuntaa, joka oli kiertänyt maailmaa Suomesta Amerikan ja Hawaijin kautta Osakaan. Maija oli lähettänyt Suomesta karkkia, xylitol-purkkaa ja jouluksi lautasliinoja, ja saimme lisäksi hawaijilaista kylpyvaahtoa ja vartalovoidetta.

Löysimme tosi kivan ravintolan, jossa nautimme mahtavan läpileikkauksen Japanin ruokatarjonnasta. Ja Esa vingutti visaa. Söimme sashimia, eli raakaa kalaa monissa muodoissa, hummeria, liha- ja kalakeittoja, riisiruokia, grillasimme kaloja ja lihoja pöytään tuodussa pikkugrillissä, ja lopuksi vielä maistelimme japanilaisia jälkiruokia. Myös shochut tuli testattua kuuluen olennaisena osana japanilaisen juomakulttuuriin niin hyvin tunnetun saken ohella. Syömässä istuimme kolmisen tuntia, ja mahat pinkeinä palailimme kotiin.

Perjantai-aamuna tapasimme sovitusti Kioton asemalla. Esa ja Ylli saapuivat Osakasta luotijunalla. Suuntasimme paikallisjunalla Arashiyaman alueelle, jonka olimme Jaakon kanssa todenneet aiemmin oikein mukavaksi. Perjantai oli kansallinen lomapäivä, joten alue oli täynnä japanilaisia vapaapäivään viettäviä lomalaisia - turistit eivät vielä onneksi ole tätä aluetta aivan täysin löytäneet. Päivä oli kaiken lisäksi vielä todella kaunis. Aurinko paistoi lämpimästi. Arashiyaman ohjelmassa oli Tenryujin zen-temppeliin ja puutarhaan tutustumista, bambumetsän läpi kävelyä, Okochi Sanson villakompleksissa vierailua ja lounastamista. Tenryuji on Unescon maailmanperintökohde, ja Kioton zen-temppeleistä kuuluisin. Sen Muso Sosekin suunnittelema puutarha on säilynyt kaikista tulipaloista, ja on Japanin vanhimpia puutahroja. Arashiyaman vuori on osa sen "lainattu näkymä" -puutarhaa.

Okochi Sanson villa on kuuluisan japanilaisen mykkäfiminäyttelijän Okochi Denjiron rakentama kompleksi, joka sisältää pikkuruisia teehuoneita ja puutarhoja. Näkymät Kiotoon olivat kauniit. Saimme juoda siellä vielä vihreät teeseremoniateet pienen kakkusen kera. Lounaan jälkeen suuntasimme Kioton keskustaan, jossa pyöriskelimme katetuilla ostoskaduilla, Pontochon vanhoja suojeltuja puuravintoloita joelta katsellen ja muuten vain käveleskellen. Illalla jatkoimme Osakaan Umedaan, ja kävimme Umeda Sky Buildingin katolla katsomassa Osakan loputonta valomerta. Olimme käyneet katolla aiemminkin, mutta pimeällä maisemat olivat vielä upeammat kuin päivällä. Saatoimme Yllin ja Esan vielä Namballe ja autoimme lentokenttälippujen ostossa. Mukavan päivän päätteeksi söimme burgerit MosBurgerissa ja jatkoimme väsyneinä kotiin viikonlopun viettoon. Tänä aamuna Korkeelat lensivät Kansain kentältä kohti Suomea.

Kuvia torstailta ja perjantailta tässä:

Korkeelat Japanissa

-Kate

Apinoiden planeetta

2006-11-01T10:04:00.000+02:00

Katsuran jälkeen oli vuorossa apinavuori. Arashiyaman vuorella on apinoiden tutkimuskeskus, ja satoja Japanin apinoita elää siellä täysin vapaana. Kiipesimme paikasta juuri mitään tietämättä ylös jyrkkää vuorta. Kaiteita ei ollut, ja välillä tuntui, että harha-askeleesta olisi koitunut hieman seurauksia. Apinoiden huutoja kuului vuoren rinteiltä, mutta pitkään aikaan ylöspäin kivutessamme ei mitään näkynyt.

Sitten yhtäkkiä puussa istuskeli apina jos toinenkin. Ne hyppivät hullun lailla ja kisailivat keskenään. Kyllä meinasi tulla pupu pöksyyn, jos ei apina nyt kuitenkaan. Rohkenimme kiivetä kuitenkin vielä vähän ja tulimme näköalapaikalle, jossa apinat istuskelivat ja leikkivät ja tuijottivat meitä. Me emme saaneet apinoita tuijottaa silmiin, koska ne kokevat sen uhkaavana. Aluksi meidät ohjattiinkin lepohuoneeseen, jonka ikkunat olivat teräsverkkoa. Ja niin apinat saivat katsella Skandinavian kummajaisia.

Uskaltauduimme sitten uloskin hieman levättyämme. Eivät ne apinat meistä niin välittäneet - keskenään juttelivat ja pienimmät leikkivät. Eräs kyllä vähän ärähti minulle kun menin varmaan väärän paikkaan. Pienet apinat olivat supersöpöja ja hauskoja. Kuvia olisi voinut ottaa vaikka tuhat, mutta filmi loppui tietysti kesken. Maisemat Kioton yli olivat myös huimat, mutta kaukoputket olivat koko ajan käytössä apinoilla. Muita vieraita ei tuolloin auringonlaskun aikaan ollutkaan.

Kun lähdimme pois, alkoi apinoiden ruoka-aika, ja hoitajat huusivat niitä syömään. Kymmeniä apinoita juoksi metsässä ja polulla ohitsemme ruokapaikalle. Planet of the Apes ja silleen.

Apinakuvia tässä:

Apinavuorella

-Kate

Keisarin huvila

2006-11-01T09:46:00.000+02:00

Eilen, kauniina, aurinkoisena päivänä, teimme reissun Katsuran keisarilliseen huvilaan, Katsura Rikyuseen Mikon ja Michellen kanssa. Michelle oli varannut meille ajan etukäteen Imperial Household Agencystä passien ja ulkomaalaiskorttien kopioiden kera, muuten ei huvilalla saa vierailla. Vain vähän aikaa Japanissa vieraileville huvilalla vierailu on siis aika vaikea järjestää.

Kiersimme huvilan puutarhaa ja useita teehuoneita. Japanissa aristokraattien huvituksiin on ennen vanhaan kuulunut kuun katselu, ja yhä nykyäänkin sille on oma aikansa vuodessa. Kuuta on Katsurassa katseltu varsinaisilta kuun katseluterasseilta ja lammella veneellä seilaten. Kuuta on ihailtu niin taivaalla kuin veden heijastuksissakin.

Kävelypuutarha joka kierteli varsinaisen huvilan, pienten teehuoneiden ja teeseremonioiden odotushuoneiden ympärillä pienine siltoineen oli aivan häikäisevän kaunis. Kuvista on vaikea saada kuvaa sen oikeasta laadusta, kuten jo niin monta kertaa on täytynyt todeta. Ja täysin pilvetön taivas ja 24 asteen lämpötila jo aloittelevan ruskan kera lisäsi tunnelmaa. Villa on valmistunut vuonna 1658, ja sen puutarhan suunnittelun teki kuuluisa Kobori Enshu. Puutarha rakennettiin prinssi Hachijo Toshihitolle, keisari Gyozein veljelle. Kobori Enshu on piilottanut puutarhaan lukuisia merkityksiä, mm. sileistä kivistä rakennettu niemi pikkuinen lyhty päässään kuvaa japanissa oikeasti olevaa kuuluisaa niemeä majakkoineen. Rakennuksissa on käytetty ainakin japanilaista asuntoarkkitehtuurin tyyliä, shinden-zukuria. Sille on tyypillistä mm. limittyvät hyllyt teehuoneen nurkassa.

Kuvia tässä:

Katsura Rikyu

-Kate

Run DMC

2006-10-27T13:39:00.000+03:00

Tässä kuvia tämänpäiväisistä juoksukilpailuista. Jaakon labra tuli kuudenneksi, ja Jaakon kierrosaika oli 3 min 52 sek. Osanottajajoukkueita oli yhteensä huikeat 37 kappaletta.

Juoksukilpailu

Kirjoja ja persimoneja

2006-10-27T05:54:00.000+03:00

Tiistaina käväisin taas Kiotossa. Ohjelmassa oli hakea Ryokoku-yliopistolta tilattu kirja, ja sen jälkeen mennä Demachiyanagin pysäkille tapaamaan Kioton yliopiston arkkitehtuurin osaston eläkkeelle jäänyttä professoria Kunio Katoa. Noh, ensiksikään en aamulla saanut kirjaa ilman lainauskortin omistavaa Seppoa, joten jouduin käymään illalla vielä uudelleen Ryokokulla. Voi niitä metrojen vaihtoja! Kunio Kato oli kuitenkin tosi ystävällinen. Kävimme ensin syömässä eräässä kiinalaisessa ravintolassa yliopiston lähellä, ja sitten vielä teellä toisessa paikassa. Sain hyvää materiaalia diplaria varten, tosin japaniksi. Pitää yrittää saada apua sen kääntämisessä. Kunio vei minut sitten vielä osaston kirjastolle, josta löysin erään kirjan, jota olen pitkän etsinyt, nimittäin Hirotaro Otan japanilaisesta arkkitehtuurista kertovan valtavan kirjan. Siitä saan kopioitua hyviä kuvia. Siellä kirjastossa saan käydä aina kun huvittaa, mutta kirjoja ei saa lainaksi kotiin.

Iltapäivällä käytiin vielä Ryokokulta kirjan Sepon avulla saatuani, leivoskahveilla. Seppo kertoi mm. olevansa kotoisin Tervolasta! Ämpäripää! Seppo on kova puhumaan, ja kertomaan niin Japanista kuin muistakin aiheista. Tuolla kahvilassa oli muuten aivan älyttömän hyviä ja monenlaisia leivoksia. Pitää ehkä käydä uudestaan joskus...

Viikko sitten perjantaina teimme Merin, Peterin, Jonin ja heidän tuttunsa Kayon kanssa reissun Horyujiin. Kayo on naimisissa Jaakollekin tutun professori Kurodan kanssa, ja hyvin kiinnostunut Suomesta. Kayo mm. osaa puhua Suomea jonkin verran. Myös se, että hän osaa sekä japania että englantia todella hyvin oli mukavaa, sillä esimerkiksi ruokalistan kääntäminen täsmällisin ilmauksin oli onnenamme. Yleensä itse lukiessamme ymmärrämme vain jotain sieltä täältä, ja vaikka mukana olisikin japanilainen kaveri, pystyy hän englanniksi kertomaan vain pääkohdat, esim. jotain kanaa. Kayo on lisäksi valmistunut Japanin kulttuurin alalta, ja oli myös siksi aivan huippu opas.

Nuo hedelmät, joita aiemmin kuvissamme näkyi, ovat persimoneja eli kakihedelmiä. En uskaltanut tuolloin vielä puusta maistaa niitä, kun en tiennyt niistä mitään, mutta nyt olen niistä lukenut. Eräässä kaupassa oli myös kuivattuja persimoneja ja sellaisia ajattelin ostaa jos vielä tulee vastaan. Juuri tämä alue, missä asumme on kuuluisa noista hedelmistä, ja niitä annetaan lahjaksi mm. uutena vuotena. Ja muuten, perinteinen jouluruoka täällä on mansikkakakku. Ehkäpä ennen joulua vierailulle tuleva Olli tuo meille Suomesta jotain muutakin jouluherkkua.

Maanantaina piti olla juoksukisat, ja pari ensimmäistä henkilöä kustakin joukkueesta juoksikin, ennen kuin kilpailu keskeytettiin kovan sateen vuoksi. Tänään on sitten tuo kilpailu uudestaan. Tällä kertaa onkin aivan ihana ilma - aurinko paistaa ja linnut laulaa. Maanantain juoksijoita nähtyäni voin sanoa, että Jaakon labralla on ihan hyvät mahikset. Sanoinkin, että nyt taistellaan voitosta, mutta ei se Jaakko tainnut minua ihan tosissaan ottaa.

Ensi viikon torstaina Maijan vanhemmat tulevat Osakaan. Pari päivää täällä on osa heidän maailmanympärysmatkaansa, ja käymme yhdessä katsomassa joitain paikkoja. Heillä on sitten takanaan New Orleans, San Fransisco ja Honolulu. Sitten minullakin on oma seikkailu edessä. Lähden nimittäin maanantaina 6. 11. Shikokun saarelle Saijon kaupunkiin katsomaan yhtä Andon temppeliä. Laiva Osakasta seilaa sinne yön yli. Jaakko varasi minulle sentään paikan 2 - 8 hengen kerrossängyllisestä huoneesta, eikä tarvitse mennä 30 hengen huoneeseen, jossa nukkumisvarusteluun kuuluu tatamilattian lisäksi vain peitto.

Nyt juoksukilpailuja katsomaan!!! Go Image Processing Lab! Ganbatte!!!

-Kate

Zen ja skootterilla ajamisen taito

2006-10-26T11:28:00.000+03:00

Tässä aikoinaan tuli mainostettua koululla, kuinka olisinkaan halukas ajelemaan skootterilla, jos vain olisi rahaa hankkia moinen kapistus. Kuukaudet vierivät eikä sitä rahaa ollut ikinä niin paljoa sukanvarressa, että käytettyyn mopediin olisi jotain kertamaksuna uskaltanut sijoittaa. Kuvaan astui viimein Masa, tämä Masayukinakin tunnettu mieshenkilö, jonka englanninkielen taito on piirun verran parempi kuin oma japaninkielen taitoni, mutta silti pärjäämme keskenään omalla omituisella tavalla kommunikoiden. Masasta on tullut himpun parempi tuttavuus ja ystävä näissä hillityissä seurapiireissä, joten kun hän päätti hankkia auton ja skootterinsa jäi täten ilman kuljettajaa, olin seuraavana jonossa sitä vastaanottamassa. Ilman mitään velvoitteita, maksuja tai muita rahallisia vastineita minusta tuli Masan Yamahan, tuon elämää nähneen muovisen klassikon, elämää nähnyt kuljettaja. Tietysti kilvet siirrettiin minun nimiini ja sama toimitus tehtiin vakuutuspapereille, mutta yllättävän kivuton prosessi oli kyseessä. Kansainvälinen ajokorttikin lepäsi jo valmiiksi taskussa.

Kiitollisena moisesta vilpittömän ystävällisestä teosta pitäisi kai tulevaisuudessa keksiä Masalle jotain kivaa läksiäistä, mutta viime aikoina olen lähinnä maksellut "huomaamatta" Masan lounaksia ja kiitellyt vuolaasti lainaskootteristani. Skootterilla ajelu Japanissa on omanlaisensa kokemus. Vasemmanpuoleinen liikenne aiheuttaa aivoissa omat pikkunyrjäytyksensä ja risteyksissä saakin olla tavallista tarkempi. Japanin sekava kaupunkikaavoitus, kapeat tiet, sekä heikkolaatuiset jarrut eivät asiaa ainakaan auta. Ajotunteja ei ole kertynyt vielä paljon, mutta paikallinen tyyli kiilata laitoja pitkin pitkien jonojen keulille pienellä minipyörällä on jo verissä. Syystäkin tämä helpottaa liikkumista ruuhkaisissa risteyksissä ja nopeuttaa kauppareissuja kauppakassien roikkuessa pyöränsarvista. Säät ovat Japanin kamaralla vielä 20 asteen pinnassa, joten kelit eivät ainakaan ehkäise ajeluvimmaa. Pitäisi tässä vielä lähteä vilkuilemaan lähiseutuja nyt kun on moinen kapistus tuossa pihalla houkuttelemassa, mutta Katella kun ei ole omaa versiotaan, eikä kyyditys ole sallittua, on päivät vietetty lähinnä kotosalla istuskellen. Ainakin elämästä täällä on tullut skootterin myötä taas piirun verran helpompaa, joten asiasta ei sovi valittaa. Vroom, vroom.

-Jaakko

TGS 2006 - pelaajan jonotusparatiisi

2006-10-18T11:16:00.000+03:00

Tokion pelimessut tulivat ja menivät, mutta aiheesta kirjoittaminen jäi kokonaan tekemättä. Voisin kai syyttää halutessani vieraan saapumista Japaniin tai muuten vain uupumusta reissun jäljiltä, mutta koska blogipäivityksiä on sen jälkeen tullut jo ihan kiitettävä läjä, niin on kai aika jo viimeistellä juttutuokio loppuun.

Tokyo Game Show

Aiemmissa blogin päivityksissä jo kerrottiin suurinpiirtein Tokion reissun muu sisältö, mutta itse päätarkoitus eli Tokyo Game Show jäi suuremmaksi päivitykseksi minun harteilleni. Tapahtumapaikka, jonka kätköihin suuri joukko peliteollisuuden yrityksistä oli piiloutunut, sijaitsi suurissa Makuhari Messe -näyttelyhalleissa, jonne tarkoituksemme oli aamusella kepeästi suoriutua. Tokion keskustasta poukkoilevista junista ainakin yksi saapui hallien lähistölle tunnin ahkeran istumisen ja seisomisen jälkeen. Valtaisat ihmismassat täyttivät junavaunut niiden edetessä kohti messualuetta ja asemalla purkautuivat niistä säntillisen maltillisesti ilman kyynärpäätaktiikoita.

Hetken aikaa aseman väärällä puolella hampurilaisia lounaaksi haukatessa, mietiskelimme missähän se messuhalli mahtaa olla, kun ei tuota opastusta sattunut silmään pistämään oikein missään. Jaloittelu rakennuksen kääntöpuolelle paljasti valtavan ihmisistä muodostetun käärmeen, joka luikerteli pitkin tien laitamia ja sujahtaen välillä teiden yläpuolella lepäville silloille. Ihmismäärästä huolimatta oli kaikilla tilaa kävellä omaan tahtiinsa leveillä kaduilla. Ohitimme kiitollisina huokaisten myös pitkän jonon, jonka toisesta päästä löysi tiskin jossa kaupiteltiin messujen pääsylippuja hitaaseen tahtiin.Sisäänkäynnin edessä oli myös pieni odotuksen paikka, kun reipas kävelytahti hidastui pieneksi laahustamiseksi uuden jonon odottaessa messuhallin ovella. Tahti oli kuitenkin aika rivakka ja alle vartin odottelulla pääsi jo esittämään lipun ja poimimaan japaninkielisen esitteen messutarjonnasta.

Välittömästi ovista sisään astuttaessa odotti puheensorinan, bassovoittoisen musiikin ja kuuluttajien sekamelska messukävijää hallin hämärässä valaistuksessa. Jonkin aikaa esitettä tuijotettuamme, päätimme vain marssia suorinta tietä isoimpien pelifirmojen messupisteille ja vilkuilla ohimennen jos silmiin sattuisi jotain mielenkiintoista. Aika moni messuille kojuja pystyttänyt yritys oli valjastanut jo aiempien juttujen perusteella tiedossa olevat messutytöt käyttöönsä vähissä vaatteissaan. Moiset neitokaiset jakoivat lehdyköitä vieraille ja hymyilivät tarvittaessa suurelle laumalle ”valokuvaajia” - tietenkin japanittarien totuttuun pää kenossa tyyliin, mainostamaansa tuotetta korostaen.

Ensimmäisinä suurista kolmesta osuimme Microsoftin kopille pikaisesti, mutta kasseja kummempaa sieltä ei mukaan tarttunut. Valkoisenhohtoisella osastolla oli kuitenkin Japanissa mielenkiintoa saanut Blue Dragon ja Lost Odyssey, mutta pitkät jonot ajoivat meidät katsomaan messujen muuta tarjontaa. Olipas Capcomilla kuitenkin Microsoftin kojulle tarjolla Dead Rising pikaiseen testaukseen, joten sama se oli käydä vilkaisemassa, kun en pelistä ole kuullut kuin positiivista palautetta. Kyllähän se verellä ja suolenpätkillä mässäily pienen hymynkareen suupieliin toi. Ratti kautta poljinyhdistelmää esiteltiin valkoisessa sisustuksessa, mutta harmillisesti kosketuskielto ja katselu kaukaa olivat ainoat mahdollisuudet.

Kyllä se pelkkä kotelokin kiinnostaa.

Ihmispaljous ei aluksi ollut valtaisaa hallin sisätiloissa, mutta kellon lähestyessä keskipäivää, alkoi suosituimmilla paikoilla olla tunkua ja vaikeuksia liikkua yleisimpiin ilmansuuntiin. Varsinkin Sonyn ja sen uusimman pelikonsoli-inkarnaation PLAYSTATION 3:n (virallista kirjoitustapaa mukaillen) ympäristö oli aivan ammuttu täyteen loppupäivän ajan. Viisaasti oli myös pelijulkaisija Square-Enix päättänyt pystyttää omat koppinsa Sonyn naapuriin, jolloin kaaos seisomapaikoista oli valmis. Sonyllä pyörivät taukoamatta valkokankaalla uudet trailerit peleistä, joiden ääressä oli mahdollista viettää tovi jos toinenkin, kun taas Square-Enix halusi tarjota omat erikoisen eksklusiiviset tiedonmurusensa isossa hallissa pitkän jonotuksen päätteeksi. Paikan päällä oli vielä kuvaus- ja nauhoituskielto, mikä tuntui trailerit nähtyään aika yliammutulta. Tarjonnasta jäi parhaiten mieleen PSP-käsikonsolille julkaistava Final Fantasy – Crisis Core, jota on odoteltu muutenkin kuin kuuta nousevaa. Uusimmat PS3:lle saapuvat Final Fantasy XII:t sivuttiin massiivisilla esirenderöidyillä pätkillä, mutta pelikuvaa ei ollut juuri nimeksikään. Ainakin Blu-ray levyille saadaan tilaa täyteltyä hienoilla videoilla, jos ei muuten. Myös julkistus Blu-ray muotoisesta FF-Advent Childrenista sai veden kielelle. Silti nämä seikat eivät muuta sitä seikkaa, että samat trailerit olisi ihan hyvin voinut esitellä koko messuhallille turhan jonottamisen sijasta, sillä olisin voinut käyttää sen ajan huomattavasti paremmin.

Sony oli valjastanut yllättävän monta peliä yleisön näperreltäväksi. Paikalla olijat saivat kokeilla suurimpia julkaisuun mahdollisesti ehtiviä nimikkeitä, joista päällimmäisenä jäivät mieleen Lair, Motorstorm, Resistance:FOM ja Gran Turismo HD. Vaikka vanhan toistoa olikin, niin pelaajille oli tarjottu kunnon puitteet pelille kunnollisia istuimia ja ratteja myöten. Hienoltahan nuo pelit kunnon laitteilla näyttivät ja taitaa monen lompakkoa kirpaista ensi vuonna, jos moisen laitteen ja toistoon tarvittavat lisukkeet meinaa hankkia.

Harmillisesti oli Nintendo päättänyt jättäytyä pois messuilta, jolloin tarjolla oli vain muutama peli sen uudelle Wii –konsolille pelijulkaisijoiden toimesta. Niitäkään ei päässyt hipelöimään itse, vaan vilustumisvaarassa olevat naisimmeiset pelasivat pää vinossa ja hymyilivät jälleen kameroille. Ohjain ainakin paljastui huomattavasti pienemmäksi kuin luulin, kun sen luonnossa pääsi näkemään.Tietysti mainitsemisen arvoista on myös erilaiset cosplay-ihmiset, jotka pukeutuivat eri pelien hahmoiksi ja haahulivat pitkin halleja. Sain kaapattua kameralle ainakin Solid Snaken ja kumppanit, sekä Silent Hill kartiopään, mutta harmikseni formatoin muistikortin ennen kuin huomasin RAW –muodossa olevien kuvien jääneen vielä kameraan.

Viimeisenä puristuksena messuilla päätin jonottaa testaamaan Resistance: Fall of Man –peliä, joka aiemmin oli messupeleistä eniten kiinnostanut. 50 minuutin jonotuksen päätteeksi saat yksinkertaiset ohjeet peliä varten, pelaat liian läheltä suunnatonta näyttöä jossain päin pelikenttää, jonka suuntimista olet ihan pihalla ilman vihuja tai omia. Pari vihua myöhemmin ja alle viiden minuutin testailun päätteeksi, toteaa baskeripäinen messunainen aikani olevan lopussa ja minut ohjataan ulos uudenkarhean PS3 –mainoskassin kera. Kovin heikkolaatuinen oli testitilanteen toteutus, joten lopullisen kuvan pelistä saa varmaan vasta julkaisun jälkeen.

Kokonaisuutena messut olivat mielenkiintoinen paikka piipahtaa, mutta jos toden teolla haluaa saada itse peleistä jotain irti, niin on parempi istua kotosalla ja katsoa ne mielenkiintoisimmat pätkät netistä. Krääsää ei jaeltu oikein mitään tai jos jaeltiin, niin ne oli tarkoitettu vain lehdistölle. Hirveä tungos ja jonottaminen melkein joka paikkaa ei paranna tilannetta yhtään, enkä enää yhtään ihmettele miksi E3 –messut ovat pienentyneet entisestään. Ehkä Tokyo Game Show –messuilta voisi saada irti enemmän jos kuuluisi lehdistöön, mutta voi olla että lehdistöä on saman verran kuin messuyleisöä, jolloin taas jonotellaan eikä oikeastaan saada mistään mitään irti.

Päällimmäisenä jäi suuhun hieman pettynyt jälkimaku ja totesinkin messuilta lähteissä etten enää mene moisiin tapahtumiin, varsinkaan isompiin. Saankin nyt hienosti pyörtää puheeni, koska Osakassa järjestetään Japan Games Festa ensi kuun 11. - 12. päivä ja Nintendon oma tapahtuma 12. päivä, joten kun kutsu kävi että lähdetäänkö, niin vastasin tottakai. Mieleni on heikko.

Parit vinkit ajattelin vielä lisätä tähän loppuun jos tulevaisuudessa joku haluaa Tokyon messuille mennä ja päästä ihan vähän helpommalla.

Messujen ÅÄÖ:

1. Osta pääsylippu etukäteen. Helppoa ja nopeuttaa sisäänpääsyä. Voi ostaa Japanista kauppojen automaateista. Kysymällä ei voi mennä väärin.
2. Osta junalippu takaisin Tokioon etukäteen, niin pääset helpommin messujen päätyttyä junalaiturille, kun muut 100 000 ihmistä ostaa omaa lippuaan automaatista.
3. Messuilla jonotetaan, joten jos sitä haluaa edes vähän välttää, niin kannattaa ihan aluksi keskittyä ensin peleihin joiden uskoo olevan suosittuja. Pienemmät pelit voi pelata myöhemmin kun suosittuihin on ne pitkät jonot. Trailerit pyörivät koko päivän, joten ohita ne aluksi.
4. Ota kamera ja ota niitä kuvia, sillä myöhemmin voi harmittaa tai muuten sen kameran voi jättää pois ja keskittyä vain peleihin.
5. Mene ajoissa.

-Jaakko

P.S. Kuvat ovat kovalevyllä ja kovalevy on labrassa, joten lisään ne sitten myöhemmin.

Ryokoku-yliopistolla

2006-10-18T05:15:00.000+03:00

Eilen klo 6.30 soi kello, ja tieni vei Kiotoon. Aikomus oli haastatella Seppo Hirashimaa, Ryokoku-yliopiston buddhalaisten kirjoitusten kääntäjää. Ensin kuitenkin kävin Higashi Honganjin temppelillä kuvaamassa laajennusosaa paremmin diplomityötä varten ja istuskelin hetken Kioton aseman lähellä kahvilla. Tunnelma Kiotossa on ihan erilainen kuin Osakassa. Kahvilassa istuskellessani tuntui ihan kuin olisin ollut jossain Euroopan kaupungissa. Turistit shortseissaan kävelivät ohi (ja on se kumma - ei riitä että japanilaiset tuijotttaa, myös turistit tekee niin), ja aamuisen kaupungin äänet kantautuivat asemalta ja pikkukaduilta. Olipa kävelijöiden joukossa yksi uhkaavan oloinen mieskin, ja niin se tuli myös koti-Suomi mieleen. Paikalla oli kuitenkin heti poliisisetä polkupyörineen. Istuin ennen yhtätoista aseman edessä odottamassa Hirashimaa (hän kertoi että on epäkohteliasta käyttää etunimeä toisesta henkilöstä, joten en nyt niin tee), ja huomasin, että jopa kuppisakea nauttivat pultsarit ovat täällä kohteliaita. Miehet kumartelivat toisilleen aina lähtiessä. Kukaan ei huudellut kenellekään, eikä heidän lähistöllä istuskelu tuntunut mitenkään huonolta idealta. Voi kun Suomessakin oltaisiin näin kohteliaita...

Hirashima (suomeksi Palosaari) saapui, ja matkasimme ensin Ryokoku-yliopiston naapuriin Nishi Honganjin temppelille. Ryokoku-yliopisto kuuluu tälle temppelille, samoin kuin lähistöllä olevat lastentarha, ala-aste, ylä-aste ja lukiokin. Satuimme juuri sopivasti jollekin maalta tulleille palvojille pidettävään seremoniaan, ja kuuntelimme sen. Tosin vieressäni tatamilla istuva Hirashima osallistui resitointiin ja kummarruksiin, hän on nimittäin buddhalaispappivihkimyksen saanut. Joimme seremonian jälkeen teet temppelin kahvilassa, ja sain paljon tietoa Japanin buddhalaisuudesta diplomityötäni varten.

Hirashima käytti minua vielä työhuoneellaan, joka oli täynnä vanhoja kirjoja ja sanakirjoja kaikenmaailman kielistä. Mm. sanskrtiittia ja vanhaa kiinaa tarvitaan säännöllisesti hänen työssään. Hirashima kääntää vanhoja buddhalaisia oppeja, joista tähän mennessä on käännetty vain murto-osa. Näin kaikki alkuperäiset kirjat, jotka olivat vanhaksi kiinaksi. Näistä teksteistä kuuden tiedemiehen joukkio kääntää oppeja englanniksi. Mielenkiintoista oli! Myös Ryokoku-kampus oli todella hieno. Eurooppalaiseen tyylin rakennetut talot rajasivat opiskelijoiden täyttämää aukiota. Harmi, kun en ottanut kuvaa. Kirjastossa oli aika vaikea käydä ilman japanin kielen taitoa. Kukaan henkilökunnasta ei puhunut englantia, vaikka kyseessä oli tosi iso ja moderni kirjasto. Onneksi minulla oli japaninkieltä ymmärtävää apua mukanani. Sain tilattua yhden tosi hyvän kirjan, ja eräästä japanilaisesta kirjasta otimme muutaman kopion. Seppo Hirashima oli erittäin avulias.

Jatkoin kirjastosta vielä yksin 10 yenin kolikossakin esiintyvälle Byodo-in temppelille, koska halusin käydä kuvaamassa myös tämän temppelin modernia laajennusosaa. Hieno oli, mutta sulkemisaika oli lähellä, ja ehdin vain juosta alueen läpi. Kuvat sain kuitenkin otettua, ja portilta sain vielä kysyttyä arkkitehdin nimen (japanin kielellä), ja sain mukaani pohjapiirrokset ja rakennuksen japaninkielisen esittelyn. Kannatti kysyä!

Moderneja laajennuksia

-Kate

Lauantai-illan tomaattikeitto

2006-10-14T15:25:00.000+03:00

Jaakko kehui niin tätä iltapalaksi tekemääni tomaattikeittoa, että laitanpa reseptin tännekin.

LAUANTAI-ILLAN TOMAATTIKEITTO

öljyä
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl tomaattipuretta
6 kirsikkatomaattia
1 purkki tomaattimurskaa
0,5 l vettä
2 kanaliemikuutiota
1 rkl sokeria
mustapippuria
suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl kermaa
5 tippaa tabascoa

Lisäksi:
paahtoleipää
voita
valkosipulia
juustoa

Kuullota sipuli- ja valkosipulisilppua öljyssä. Lisää pilkotut kirsikkatomaatit ja tomaattipuree. Pyörittele hetki. Lisää tomaattimurska, vesi ja kanaliemikuutiot ja mausta. Keitä 45 minuuttia. Siivilöi keitto sihtin läpi. Keitä hetki. Lisää vettä tarvittaessa. Suurusta vesi-vehnäjauho -seoksella ja keitä vielä muutama minuutti. Lisää kerma ja tabasco. Maista. Lisää mausteita tarvittaessa.

Lisäksi voitele paahtoleipiä, ja silppua toisten päälle valkosipulia, ja laita toisten päälle juustoa. Grillaa uunissa rapeiksi. Leikkaa leipiä sopiviksi keiton päälle heiteltäviksi paloiksi.

Enpä ole ennen oikein tomaattikeittoihin perehtynyt, mutta nyt kun satuin BigBrotherin sivuilta lukemaan, että joku oli tehnyt tomaattikeittoa, niin rupesi haluttamaan. Ja hyvin onnistui!

-Kate

Universalin muistoja

2006-10-14T10:37:00.000+03:00

Purikurat

2006-10-14T10:30:00.000+03:00

Tässä Jannen vierailun aikaiset toiset purikuramme. Skannauslaatu on surkea, mutta idea käy kai selväksi.

-Kate

Lähimaastossa pyöräretkellä

2006-10-14T09:06:00.000+03:00

Tänään lauantaina otimme labrasta lainaan sähköpyörän ja lähdimme tutustumaan lähialueeseen, josta meille oli aiemmin vihjannut taloomme muuttanut turkulaispariskunta. Riisiä leikataan par´aikaa pelloilta ja maisemat muuttuvat koko ajan. Ihan kiva oli huomata, että meidän lähelläkin on ihan täyttä maaseutua. Näimme lapsia pelaamassa baseballia, ja meidät nähtyään eräskin tyttö kumarsi heti, ja vielä uudestaan otettuaan lakin päästä pois. Tuntui, että meidänlaisia länsimaalaisia ei noilla seuduilla kyllä näy. Lämmintä täällä vielä on päivisin jotain 26 astetta. Öisin kylmenee jo jonnekin 12 asteen hujakoille. Tässä kuvia lokakuisesta Japanista.

Pyöräretki

-Kate

Kiri, kiri!

2006-10-12T06:42:00.000+03:00

Janne lähti sitten. Lomailu meni hyvin. Paljon nähtiin ja tehtiin. Janne kirjoittaa tänne vielä loppuraportin matkastaan piakkoin. Nyt on sitten paluu arkeen, sähköpostien, tapaamisten ja diplomityön maailmaan. Kehitteillä minulla on tässä Tadao Andon haastattelun sopiminen. Tokiolainen prof. Suzuki tapaa Andon ensi kuun alussa, ja yrittää järjestää tapaamisen minulle Osakaan Andon toimistolle. Andohan on maailman kuuluisimpia arkkitehtejä tällä hetkellä, ja tietysti tuo haastattelun saaminen olisi aivan todella mahtava tapaus, ja diplarin kannaltakin hieno juttu. Saa nähdä miten tilanne kehittyy. Ensi tiistaina tapaan Seppo Hirashiman, kiotolaisen, alkujaan suomalaisen, buddhalaisteologin, ja saan käyttää Ryukoku-yliopiston kirjastoa.

Meillä alkoi myös terveet elmäntavat ja urheilu. Vihreää teetä kolme kuppia päivässä. (Tutkimusten mukaan se pidentää ikää huomattavasti.) Aamulla puuroa. Joka ilta kello kahdeksan hillitöntä juoksua kampuksen ympäri. Jaakko nimittäin osallistuu johonkin labrojen väliseen viestijuoksukilpailuun, ja joka ilta vielä kolmen viikon ajan labralaisten kanssa treenataan juoksemalla neljä kertaa kampuksen ympäri. Eilen oli meidän eka kerta, muut ovat treenanneet jo kaksi viikkoa. Minäkin menin mukaan kannustamaan. Ja jaksoin juosta kolme kierrosta. Tai no toisen kierroksen lopussa täytyi jo vähän kävelläkin. Ehkä tänään jaksan kaksi kokonaista kierrosta. Jaakko pysyi muiden mukana tosi hyvin.

-Kate

Yakinikua syömässä - Jannen viimeinen illallinen

2006-10-09T16:50:00.000+03:00

Viimeinen Jannen vierailupäivä käytettiin tuliaisten ostoon. Kävimme Narassa muutamassa jo ennalta katsastetussa kaupassa, josta Janne osti mm. palapelejä ja katanan eli japanilaisen miekan. Päivä oli tosi aurinkoinen ja ihmisiä oli paljon liikkeellä, sillä tänään oli kansallinen lomapäivä urheilun harrastamista varten. Varsinkin Narassa erään lammen ympärystä oli kaunis tukkipuilla lepäävine kilpikonnineen ja taustalla näkyvinen pagodoineen. Ihmiset istuskelivat ulkona ja nauttivat päivästä. Kiersimme myös Naran kauppiaskortteleita, joissa emme olleet aiemmin käyneet. Kamera oli valitettavasti kotona.

Jannen viimeinen illallinen syötiin tänä iltana Narassa Yuukin ja Masan kanssa. Saimme autokyydin ja opastuksen yakinikun, grillatun lihan, syömiseen näiltä kahdelta japanilaiselta. Pojat tilailivat meille juomaa ja ruokaa vaikka millä mitalla. Kuuman kaasulla toimivan hiiligrillin ympärillä sitten paisteltiin erilaisia lihoja ja kasviksia. Söimme muutamia erikoisuuksiakin, kuten kieltä sitruunan ja sipulin kera (oishii!), raakaa hevosenlihaa ja grillattua hevosen suolta. Kuulostaa pahemmalta kuin maistui! Palanpainikkeeksi Kate joi valkkaria ja pojat olutta. Kaikenkaikkiaan tosi mukava kokemus. Itse emme olisi listalta osanneet mitään tilailla, ja nyt ainakin saimme taas uusia kokemuksia ja makuelämyksiä. Pojat ajoivat meidät kotiovelle saakka takaisin, ja kättelivät Jannet hyvästiksi sekä toivottivat joskus takaisin Japaniin.

Yakiniku

Oct 9, 2006 - 19 Photos

-Kate

Perijantaina paarissa

2006-10-09T15:54:00.000+03:00

Janne kirjoittaa:

Torstai vilahti Osakan Dendentownissa, jossa oli ihmeteltävää ja katseltavaa iltaan asti. Perjantaina sitten päästiin viimein paljon puhutulle ja suunnitellulle kierrokselle Osakan yöelämään. Virvokkeita nautittuamme siirryimme junalla Nipponpassille ja lähdimme Jaakon, Katen ja Arin kanssa metsästämään sopivaa karaokepaikkaa, jossa voisimme iltaamme kuluttaa. Lukuisasta tarjonnasta valitsimme ensimmäisen kohdalle osuneen, ja pääsin viimein itsekin toteamaan tuon Japanin karaokekopin kauas kiirineen maineen paikkaansa pitävyyden. Ja käsittämättömän hupia oli. Suomeen tuollaiset ja heti. Reilulla 20e per naama saatiin 3 tunnin ajan hoilata naamat punaiseksi ja ottaa sen verran olutta mitä kerkesi laulamiselta kumoamaan. Liiankin äkkiä tuo 3 tuntia vierähti ja oli aika sunnata seuraavaan paikkaan. Illan jatkopaikaksi valitsimme lähistöllä sijainneen yökerhon, jossa pääsymaksuun kuului myös kaikki virvokkeet mitä halusit juoda, koska niin rahankäyttömme oli tarkoitus pysyä hallussa. Hauska paikka oli sekin, mutta pieni kuin mikä. Jossain vaiheessa tuli sitten humala ja päätös poistua raittiiseen ulkoilmaan. Siinä sitten tuli karusti havaittua se, miksi yöelämään matkaaminen Osakan lähistöiltä ei ole niiin suosittua puuhaa. Paarista ilmeisesti läksimme ulos joskus 03:00 korvilla ja ensimmäinen juna Naraa kohti lähti vasta 05:22. Siitä sitten vesisateessa ihmettelemään, että miten aikaa kuluttaa. No nyt on sitten koettu Osakan yössä mm. yöcurrypaikka, porttikongissa hengailu humalaisen pisnesmiehen kanssa sekä erinäisillä asemilla erinäisissä paikoissa odottelu erinäisissä humalatiloissa olevien ihmisten kanssa. Kun viimein kahdeksan jälkeen pääsimme kotiin nukkumaan ei ollut ongelma saada unen päästä kiinni. Hauskaa oli kuitenkin.

Lauantaina iltapäivällä heräiltyämme, Jaakko teki miehen työn ja haki rapulaisille ruokaa kaupasta. Kesken ylämäen oli kuulema pyörästä akkukin loppunut, joten siitä Jaakolle lisäpisteet. Filmin vuokraus kuului myös rapulaillan aktiviteetteihin, joten tulipa sitten katsottua jo toinen huono vuokraleffa täällä olon aikana. Ei tuo Syriana onneksi niin huono ollut kuin Munchen. Illalla sitten ajoissa nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin.

-Janne

Kettupyhättö

2006-10-05T05:47:00.000+03:00

Fushimi Inarin pyhättö Kiotossa on kuuluisin ja suurin Japanin yli kolmestakymmenestätuhannesta Inari-pyhätöstä. Inari on shintolainen riisin ja saken jumala, jonka lähettiläinä toimivat ketut. Kettupatsaita pyhätössä riittääkin, ja niiden uskotaan voivan ottaa ihmismielen haltuunsa. Ketut kantavat suussaan monesti avainta. Japanissa on tunnettu myös yhä edelleen sairaus, jossa ihminen luulee olevansa kettu, ja jossa ihminen siis joutuu ketun hengen riivaamaksi ja menee metsään asumaan kuin kettu. Ihan oikeasti. Eilen vierailimme tuolla Fushimi Inarissa, ja pelkän pyhätön ihailun lisäksi teimme patikointiretken Inari-vuorelle. Pyhätön takaa nimittäin lähtee neljä kilometriä pitkä vuoristoreitti, jonka erikoisuus on se, että vieri vieressä koko matkan ajan seisoo lukemattomia palvojien lahjoittamia shintoportteja (torii) joita on yhteensä noin 10 000. Lisäksi on suuri määrä pienempiä portteja - matkaopasta lainatakseni: "suurin määrä torii-portteja, mitä ikinä tulet näkemään". Itse olisin jo luovuttanu iän ikuisen ylöspäin kiipeämisen ja portaat, mutta pojat päättivät, että kierretään koko lenkki ja "haetaan sitä kovuutta" kun kerran tänne asti oltiin tultu. Hikistä oloa lievitimme juomatauolla vuoren rinteeseen rakennetun ravintolan penkeillä istuskellen ja Kioton yli katsellen. Kauniit oli maisemat.

Pyhätöltä jatkoimme Kiotoon syömään, ja vähän ympäristöä katselemaan. Kauaa emme jaksaneetkaan katsella ja kiirekin oli kotiin, sillä Jaakon täytyi olla kuudelta Hamidin läksiäisissä, joka on päässyt assistant professoriksi Tokioon. Kävimme kuitenkin vielä pienen pienessä temppelissä ostoskadun varrella, ja Janne osti autoon laitettavat suojelusamuletit, jotka munkki siunasi hienosti. Hän antoi meille jokaiselle vielä henkilökohtaisen onnettomuuksilta suojaavan amuletin, ja niin turvallinen kotimatkamme alkoi.

Fushimi Inari

Oct 4, 2006 - 46 Photos

-Kate Furu

Ikoma-vuorella eli huipulla tuulee.

2006-10-03T12:59:00.000+03:00

Jaakolla oli vaihteen vuoksi kouluhommia tänään, joten suuntasimme Katen kanssa kahdestaan Ikomaan seikkailemaan. Suuntana oli jo valmiiksi minulle solvattu huvipuisto vuoren huipulla, mutta kun parempaakaan ei tähän hätään keksitty, lähdimme katsastamaan paikan ja maisemat, sekä tarkistamaan josko vuoren rinteessä oleva temppeli olisi näkemisen arvoinen. Ikoma on onneksi tässä melko lähellä, joten tällä kertaa ei kauaa mennyt paikalle pääsemiseen. Kävimme pikaisesti katsastamassa aseman ympäristön, mutta koska pikkupaikasta on kyse, suuntasimme melkein suoraan kaapelijuna-asemalle. Kaapelijunilla nousimme sitten vuoren huipulle ja pääsimme toteamaan huvipuiston autiuden. Varmaan olisi voinut olla ihan ok paikka, jos siellä olisi ollut enemmän väkeä ja useampi laite toiminnassa. Nyt jäi käteen vain hienot maisemat ja uudet poseerauskuvat Hello Kittyn kanssa sekä havaittavissa oleva alueen rapistuminen. No kokemus se oli tuokin, huonomminkin voi aikaansa viettää.

Sitten takaisin junalla alaspäin ja temppelinmetsästykseen. Puolivälin asemalta onneksi oli selkeät ohjeistukset ja suuri oli yllätys kun vastaan tulikin tähän astisista ehdottomasti hienoin temppeli. Paikka oli rakennettu vuoren kylkeen ja siellä oli pinossa pikku temppeleitä, joista aina seuraavalle piti nousta portaita pitkin. Hieno oli myös suurten puiden keskellä oleva polku jonka varrella oli käsittämätön määrä jumalkuvia, jokaiselle jotakin palvovalle oli varmasti omaa ukkelia polun varressa lahjustaan odottamassa. Eli jälleen tänne matkaaville yksi suositeltava nähtävyys. Bonuksena paikka oli täysin ilmainen ja turistivapaa, eli ainoat kulkijat olivat niitä oikeita palvojia.

Kotimatkalla piti vielä käydä koeajamassa yksi Japanin eksoottisista ruokapaikoista eli KFC, kavereille Kentucky Fried Chicken, koska jotain piti syödä ja Jaska ei ollut Katen kanssa sinne koskaan suostunut menemään. Itsekään en kyseistä ketjua ollut päässyt koskaan kokeilemaan. Ihan hyvää oli mutta pyrin kyllä loppumatkan syömään ihan japanian omia ruokia. Halvempia, parempia ja isompia kuitenkin ovat paikallisten katukauppiaiden sörsselit. Kaupan kautta sitten lepäilemään ja odottamaan huomista, jolloin sitten suuntana Kioto.

Mt. Ikoma

Oct 3, 2006 - 48 Photos

- Janne

Kuljaillessa

2006-10-02T15:33:00.000+03:00

Sunnuntai ja maanantai ovat menneet tässä paikkoja katsellessa. Sunnuntaina kävimme AEONissa ostoksilla ja syömässä. Pojat söivät korealaista sapuskaa, joka pyöriteltiin itse kuumalla pannulla kypsäksi. Oli kuulemma maistuvaa. Illalla katsoimme vaan Munich-elokuvan, joka oli päähännätön. Tänään käppäilimme ympäri Nambaa ja Amerika-muraa, ja kiertelimme katuja ja pelihalleja. Syömässä käytiin ramen-paikassa ja mahat tulivat täyteen. Väsyneinä palailimme kotiin lepäämään. Kuvissa näkyvät HelloKitty-puvut ovat muuten koirien eikä lasten vaatekaupasta.

Kuljailua

Oct 2, 2006 - 55 Photos

-Me täältä

Chiharan vieraana syömässä

2006-10-02T15:04:00.000+03:00

Lauantaina emme saaneet kauaa juhlien jälkeen lepäillä, sillä herätys oli jo kahdeksalta. Professori Chihara oli kutsunut laboratorion ulkomaalaisvahvistukset lounaalle Kiotoon. Matkasimme Kiotoon siis Damienin, Hamidin, Peterin, Merin ja Jonin kanssa. Mukaan tarttuivat myös Manabe-sensei ja sihteeri Yamada-san. Lounas syötiin pitkän kaavan mukaan ranskalaisessa ravintolassa. Ensimmäinen ruokalaji oli jotain lihaa kastikkeiden ja vihannesten kera. Lautasella oli myös prosciuttokinkkua ja hedelmiä. seuraava ruokalaji oli etanakeitto, erittäin herkullista. Sitten syötiin annos kalaa ja ratatouillea. Pääruokana oli härän sisäfilettä, perunagratiinia ja vihanneksia ja kastikkeita. Juomana tarjoiltiin ranskalaista punaviiniä. Eipä ole aiemmin tullut noin hienossa ravintolassa syötyäkään, ja esimerkiksi simpukka oli minulle ihan uusi tuttavuus. Ja kyllä pidin!!! Taas yksi hieno kokemus Jaappanin maalla! Kamera ei ollut reissussa mukana... Ja illaksi palailimme Jannen seuraksi kotiin...

-Kate

Todaiji ja yllätysjuhlat

2006-10-02T12:52:00.000+03:00

Vieraileva Janne kirjoittaa:

Perijantaina piti taas tehdä jotain ns. järkevää joten suuntasimme tällä kertaa kahdestaan Jaakon kanssa kohti Naran keskustaa. Katella oli "parempaa tekemistä" joten hän ei tälle reissulle mukaan lähtenyt. Naraan päästyämme taas aurinko paistoi ja seikkailimme keskusta-alueen kaduilla summittainen suunta kohti Todai-ji temppeliä. Naran keskusta oli mukavaa vaihtelua metropoleihin eli vaikka väkeä oli vieläkin kuin sääskiä lapissa, kadut ja talot olivat vaihtelun vuoksi huomattavasti pienempiä joten uudenlaista nähtävää riitti kaduillakin.

Pienen kiertelyn jälkeen pääsimme sinne tempelille josta aikaisemminkin on tässä blogissa kirjoitettu joten en viitsi alkaa historioita ja muita tässä kertoilemaan. Kaikesta huolimatta pitää mainita että vaikuttava oli paikka, ei pelkistä kuvista ikinä oikeaa kuvaa tuollaisesta paikasta saa. Kyseessä oli siis maailman suurin puurakennus. Joten iso oli ja kovasti sitä suuruutta yritettiinkin sitten kuviin saada.

Alueella sitten kierreltiin ja kaarreltiin ja yritettiin vältellä paikallisten luontokappaleiden jätöksiä. Niitä sekä niitä luontokappaleita oli siellä alueella myös hämmentävän paljon. Kuvissa nähtävissä myös kyseistä elukkaa kaupungin melussa. Tuntui välillä että hiukan liian kesyksi ovat päässeet. Alueella siis myös katsastetiin toinen sitä isompaa mielestäni hienompi rinteessä oleva vanha temppeli jota suosittelen myös kaikille Naraan tuleville nähtäväksi. Hieno kokemus koko paikka sinäänsä, ainoa häiritsevä tekijä on tuo alueella ilmassa leijuva elukoiden jäännösten aiheuttama navettamainen ilmapiiri. Virvokkeiden jälkeen sitten jo lähdettiinkin suuntaamaan takaisin kohti keskustaa.

Keskustaan paluumatka kulki myös mutkitelleen kun paljon parempaakaan päämäärää ei ollut ja aikaa piti saada johonkin kulutettua, ja paljon nähtävää matkalla olikin. Vanhoja rakennuksia ja muuta mielenkiintoista tuntui riittävän. Kävimme keskustassa syömässä paikallisessa ravintelissa jotain riisi-possu systeemiä, ja kuljailimme sitten kaupoissa/keskustassa kunnes olikin aika suunnata kohti kotia...

-Janne

Jannen Nara Park

Sep 29, 2006 - 47 Photos

...Ja Jaakko jatkaa:

Oli siis ainakin tarkoitus suunnata kohti kotia ellen olisi katsonut paluujunaa täysin väärin. Niinpä huomaamatta palasimme Ikoman sijasta päinvastaiseen suuntaan kohti Kiotoa, mutta onneksi emme sentään ihan perille saakka. Janne räpsi parit kuvat kiertomatkasta muistoksi ja koetti näyttää täysin tyyneltä, kun minun olisi pitänyt suoriutua yksinkertaisesta paluumatkasta kunniallisesti.
Mutka osoittautui noin parin tunnin tuhlaukseksi, joten ajattelin kotona vain annostella ruokaa kohti suuta ja vain lepäillä. Ajatus osoittautui mahdottomaksi, sillä hiiret olivat kissan poissaollessa järkänneet 30-vuotissyntymäpäiväjuhlat meikäläiselle. Ilme ja olotila oli kovin hämmästynyt, sillä paikalla oli sankoin joukoin porukkaa pitkin ja poikin meidän pientä asuntoa. Moni japanilainen labrakaveri oli saapunut paikalle, sekä tietenkin moni ulkomaalaisvahvistus tutkijoista. Tietty myös Mikko ja Michell Kiotosta olivat saapuneet ja joutuivat myöhästymiseni takia lähtemään kohtuu pian takaisin kaupunkiinsa.
Hämmästykseltäni ei oikein tuo puheen pitäminen luonnistunut, joten koetin vain toivottaa kaikki tervetulleeksi ja aloitin kakun syömisellä. Kuvia räpsittiin, alkoholia nautittiin hieman ja kaikilla tuntui olevan oikein hauskaa. Lahjaksi labran väeltä sain pari Doraemon minilelua ja pikkuisen sytkäri/sähkökitaran, joka vinguttaa laulun aina nappia painettaessa. Doraemon, joka Japanissa on kovin suosittu piirroshahmo, on esiintynyt jos jonkinlaisessa pehmolelumuodossa, joten tietenkin sain kohtuullisen kookkaan nenäliinalaatikon päälle asetettavan Doraemon nuken. Kokoa koko hökötykselle tulee noin 30 - 40 senttimetriä, joten ihan joka pöydälle sitä ei asetella. Labran työpöydälle se ainakin mahtuu ja sinne se kai onkin tarkoitettu. Olenhan aina päivättäin lainaillut vieruskavereilta nenäliinoja aamuisiin aivastuskohtauksiin.
Noin kello yhdentoista maissa alkoi suurin yleisökato koittaa japanilaiseen tapaan ja pian meitä oli vain minä, Kate, Janne ja Ari juhlimassa iltaa. Parvekkeella lähdon aikaan ollut Janne oli täysin yllättynyt vieraiden lähdöstä näin aikaisin ja valitteli asiasta koko loppuillan ja yön. Muut olivat jo asiaan tottuneet, joten lähteminen ei tullut yllätyksenä. Jälkikäteen mietiskeltynä juhlat olivat oikein onnistuneet, enkä pienistä vihjeistä ja virheistä huolimatta aavistanut asiasta yhtään mitään. Oli mukava huomata, että Kate ja Janne saivat yhdessä piiloteltua asian, sekä huomata että labrasta moni tuttu saapui paikalle. Saivat vähän tuta suomalaista ruokaa, kuten ruisleivät ja erikoiset viinakset. Kuvia pistelen lisää taas, kun ne saan labran koneelta poimittua, mutta tässä linkki oman kameran tuotoksiin.

-Jaakko

Juhlia oli siis järjestelty jo monta viikkoa Jaakon tietämättä. Äiti lähetti Suomesta suklaita, Suomen lippukoristeita, pillejä, partyhattuja, juustoja, irtsikoita, Suomipaidan Jasselle ja ilmapalloja Jannen mukana. Janne toi suomalaisen valmiskakkupohjan uunittomaan talouteemme. Salakuljetin shoochua ja sipsejä ym. monena päivänä keittiön yläkaappeihin piiloon, ja Jannen kanssa kannoimme kaupasta vielä lisää juomaa Jaakon ollessa koulussa. Jaakko näkikin meidät kantamassa kaljalaatikkoa, mutta ei sitten tajunnut mitään kuitenkaan. Narapark päivänä jäin kotiin muka kirjoittelemaan tärkeitä sähköposteja. Hamid oli ystävällinen ja lähetti kutsut labran väelle. Olihan siinä kaikenlaista järjestelyä, ja perjantaina alkuillasta jännitti kovasti. Onhan se kokemus järjestää juhlta japanilaisille. On niin eri tavat jne. Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin. Tarjolla olleet ruisjuustovoileivät ja hapankorput juustoineen sekä paahdetut leivät tsatsikin ja salsan kanssa kelpasivat mainioisti, ja itse täytetty kakku maistui myös. Kaikenlaisia valheitahan sitä joutui kehittelemään, mutta läpi menivät Jaakolle. Illan päätteeksi hyvän mielen toi Jaakon lausumat sanat: "parhaat juhlat ikinä". Oli se poika sitten kai ollut positiivisesti yllättynyt!

-Kate

Jasse 30 v.

Sep 29, 2006 - 36 Photos

Hello Kittyä tapaamassa

2006-10-01T05:03:00.000+03:00

Torstaina aamulla suuntasimme junamme kohti Osakan satamaa. Sieltä otimme lautan Osakan Universal Studioille. Lautta oli Captain Cookin laiva, jossa "all female crew welcomed us". Studioiden alue oli kuin pieni kaupunki, josta löytyi ravintoloita, kauppoja ja huvituslaitteita. Porukkaa oli älyttömästi. Kävimme monissa laitteissa, joihin pisin jonotusaikamme oli 55 minuuttia. Joihinkin pääsimme nopeastikin. Ensimmäisenä tarkastimme Jaws-laitteen, jonka vaisun esityksen pelasti hyperaktiivinen naiskapteenimme. Veneellä etenimme pientä järveä pitkin, ja hai yritti syödä meidät kaasunhajuisten räjähtelyjen keskellä.

Seuraava värkki oli Backdraft, jossa koimme erilaisia räjähtelyjä ja tulimeriä. Katsomoon asti ylsi liekeistä tullut kuumuus. Sitten kävimme syömässä itsekasaamamme hampurilaiset, jotka olivat kalliit tuttuun suljettuun huvipuistotapaan. Seuraavaksi kulkeuduimme Institute of Future Technologyyn, jossa saimme kokea huiman takaa-ajon Back to the Future -tyyliin. Lensimme vaunullamme mm. kuun pinnalla ja kaupunkien kaduilla lennellen mm. seinistä läpi. Kate tykkäs tästä ajelusta eniten. Pojat taas tykkäsivät vielä enemmän seuraavasta Hämähäkkimies-ajelusta, joka oli yhdistelmä edellisen ajelun keikuttelusta ja 3d-efekteistä. Ajelussa istuttiin vaunussa 3D-lasit päässä, ja seurattiin Hämähäkkimiehen ja hänen vihollistensa taistelua ympäri kaupunkia.

Sitten kävimme katsomassa Terminaattori-esitystä, jossa oli myös 3D-lasit. Erityisesti nestemäisestä metallista tehty hämähäkkihirviö oli kohti tulevine piikkeineen vaikuttava. Sitten kävimme ansaituilla virvokkeilla, ja Kate pääsi Shrekin kainaloon. Aiemmin myös pojat pääsivät mm. Hello Kittyn kovin pehmeään kainaloon. Seuraavaksi näimme huiman Waterworld vesistunt-shown, jossa oli hyppyjä korkealta, räjähdyksiä, tulta ja ämpärikaupalla vettä. Esitys oli viihdyttävä ammattilaisesiintyjineen. Sitten lähdimme jonottamaan Jurassic Park-ajeluun, joka oli todella vaisu lukuunottamatta lopun jyrkkää pudotusta. Tahtomattakin meistä pääsi kyllä jos jonkinnäköistä ääntä. Sesame Streetin 4D-esitys oli hieno, sillä esimerkiksi valkokankaalla tuullessa myös teatterissa tuuli, pienten eläinten vilistäessä lattialla myös teatterissa piiskattiin katsojien jalkoja pienillä tuoleihin kiinnitetyillä piiskoilla. Vettä satoi hahmojen sylkiessä kohti ja valot räpsyi salamien iskiessä. Merenpohjaa kuvattaessa katsomossa leijaili saippuakuplia. Esityksen 3d-vaikutelma oli selkeästi parhaimpia. Illan pimetessä kiertelimme vielä kaupoissa ja Janne osti tuliaiseksi HelloKitty-solmion itselleen. Viimeisenä näimme Studioiden keskellä olevan lammen päällä Peter Pan-shown, jonka juonesta emme ymmärtäneet, mutta esitys oli hieno ilotulitteineen ja lentävine esiintyjineen. Kotiin mennessä kävimme vielä japanilaisessa gourmethampurilaisravintolassa MosBurgerissa.

Päivä oli meidän kaikkien mielestä mukava ja hauska väsyneistä jaloistamme huolimatta. Jannen mielestä mieleenpainuvaa oli Peter Pan -esityksen jälkeen porteille valuva ihmismassa. Ihmisiä oli oikeasti paljon. Kuvia päivästämme tässä, olkaa hyvät.

Universal Studios

Sep 28, 2006 - 54 Photos

-Janne, Kate ja Kaakko

Kaverikuvia

2006-09-27T15:16:00.000+03:00

Tässä kauniita koppikuviamme:

-Kate, Jaakko 30, Janne

Tsäpään! Days 2-3.

2006-09-27T14:28:00.000+03:00

Janne jatkaa kirjoitteluaan, eli 2. päivä Japanin reissulla.

Tiistai aamu valkeni ja Jaakko täytti 30v. Edellisenä iltana oli jo Jaakolle laulettu ja lahjat annettu (Kate saa selittää), joten mitään ylistyslaulua ei kukaan jaksanut vanhuksen kunniaksi alkaa vetämään vaan nautimma aamiaisen ja suuntasimme kohti bussipysäkkiä. Matka oli kohti Osakaa ja Osakan linnoitusta. Bussilla ja muutamalla junalla matkattuamme saavuimme puistoon jossa sitten pääsimme ihmettelemään ja ihastelemaan muinaista linnoitusta ja ympäröivää puistoa. Alueella kului aikaa ja kengänpohjia kun kiertelimme katselemassa kuinka ne japanilaiset olivat aikoinaan osanneet kiviä kasata. Linnoituksen kävimme myös sisältä katsastamassa ja Jaakolle syntymäpäivälahjaksi lahjoitin kuvaussession melkein autenttinen samurai asuste päällä. Ja kaikilla oli hauskaa ohikulkijat mukaan lukien, paitsi Jaakolla. Tämä tuntuu olevan muuten aika hyvä ajankohta japanian matkailulle kun turisteja tai paikallisia ei ole enää massoittain liikkeellä, ainoastaan sellaisia kouluryhmiä oli liikkeellä muutaman satunnais irtoturistin lisäksi.

Linnoituksesta sitten puiston läpi takaisin junalle ja Osakan Umedan-alueelle joka on ilmeisesti yksi Osakan keskustoista. Siellä sitten pääsi maalaispoika ihmettelemään suuren maailman meininkiä. Viljonittain pieniä kujia ja kävelykatuja jota riitti kilometreittäin sekä maan alla että päällä ja joissa oli kauppoja ja kojuja päällekkäin. Siellä sitten kuljettiin ja katseltiin ja pääsinpä riisikupin kanssa ensimmäistä kertaa syömäpuikkojakin testaamaan. Ilman päämäärää kun vaelleltiin alkoi päivän kuljailu jo kaikilla jossain vaiheessa tuntumaan jaloissa joten noin klo 18 suuntasimme asemalle ja lähdimme Naraa kohti. Siinä sitten päästiin kokemaan tuo japanilaisen ruuhkametron intiimi tunnelma ja muutaman junan vaihdon ja bussimatkan jälkeen päädyimme takaisin asunnolle. Ilta sitten menikin kipeitä jalkoja valitellessa ja ihmetellessä tv-ohjelmia.

Keskiviikko kun saapui oli Jaakolla viimein jotain kouluunkin littyvää aktiviteettiä, joten Jaakko meni kouluun ja Katen kanssa suuntasimme paikalliseen lähiöön ostoksille. Kuuma täällä on mutta ei auta valittaa kun tietää mitä lämpöjä suomessa on, joten tölkkiautomaatin kautta virvoiketta ja kävime sitten pienimuotoisen kierroksen ihmettelemässä paikallista asumismuotoa. Ahtaasti ovat rakentaneet. Kaupassa sitten kävimme noutamassa pakolliset elintarvikkeet ja joka huokonen hikeä valuen takaisin asunnolle.

Jaakko kerkesi rankan työnsä lomasta onneksi tulla muutamaksi tunniksi päiväunille ja palatessaan takasin kouluun saattoi meidän ruokalaan vetämään vatsat täyteen edullista ja hyvää kareeraisua. Ilta tässä mennyt taas ihmetellessä mutta huomenna pitäisi päästä käymään Osakassa Universal Studiolla ja aurinkoa on luvattu joten toivottavasti hyvä päivä tulee taas huomisesta.

Kuvia:

Janne saapuu

Sep 26, 2006 - 57 Photos

-Janne

Tsäpään!!! Day 1.

2006-09-27T13:16:00.000+03:00

Vierailijamme Janne-san kirjoittaa nyt vuorostaan blogiin.

-Kate

Kuukausien ihmettelyn ja suunnittelun jälkeen täällä Japaniassa ollaan viimein ja melkein ensimmäisenä vieras istutetaan tietokoneen eteen jotta tämä reissu ei liikaa lomalta tuntuisi. Eli tarinoimassa tänään minä Janne, joka nyt isäntiään miellyttääkseen yrittää jotain kokemuksiaan reissusta tähän asti kirjoitella.

Matkani alkoi siis sunnuntaina lennolla Oulusta Helsinkiin ja sieltä sitten parin tunnin kentällä odottelun jälkeen Finnairin siivin Osakaa kohti. Lento itsessään meni muuten hyvin mutta tulipa todettua että kuinka tehokkaasti voi ajankulua hidastaa näyttämällä koneessa todella huonoja elokuvia peräkkäin ja istuttamalla sinut ihmisten viereen jotka haluavat aina mennä jonnekin kun olet nukahtamaisillaan. Viimein kun sitten saat nukahdettua ollaankin jo perillä ja noin kello 01:00 suomenaikaa koneeseen täysi valaistus ja aamiaistarjoilu käyntiin jolloin loppumatkalla nukkumisesta ei voinut haaveillakaan.

Koneen laskeuduttua Osakaan maanantaina noin klo 08:30 paikallista aikaa, tuli sitten ensimmäisenä havaittua että ei enää oltukkaan kotosuomessa. Koneesta poistuttuani melkein kaikki vastaantulevat lentoaseman kalusteet eli ovet ja liukuportaat toivottelivat kaksikielisesti matkaajaa tervetulleeksi, ja tämä yhdistettynä nukkumattomuuteen aikaan saivat kiitollisuuden siitä että koneessa ei ollut sitä alkohoolia tarjolla vielä enemmän päätä sekoittamassa... Lentokentän sisäinen täyteen ängetty juna oli itsessään myös kokemus, koska katot ovat täällä alempana ja ihmiset lyhyempiä ja minä hiukan keskiverto ihmistä pidempi, mutta tuosta olisi sitten jossain tarkoitus ruuhka-aikaan saada valokuvakin otettua.

Jaakko oli onneksi sovitusti sitten tullitarkastuksen jälkeen jo odottelemassa joten matka kohti Naraa alkoi aika kivuttomasti. Ennen bussiin nousua Jaakko tosin ehti 5min sisään tutustuttaa jo minut Japanin automaattikulttuuriin, eli ensin ostettiin bussiliput toisesta automaatista ja sitten toisesta automaatista kylmää kahvia tölkissä. Nuo purkkikahvit ovat itse asiassa paljastuneet maultaan ja hinnaltaan ihan ok tavaraksi, noin 90 senttiä purkki on halpaa verrattuna suomihintoihin. Bussi kulki sitten matkallaan pitkin ja poikin Osakaa. Ensimäisenä huomaa että tällä ei kukaan varmaan ikinä ole kuullut aluekaavoituksesta. Ikkunasta katsellessa näkyi tontteja joissa ei todellakaan ole mitään järkeä mitä sieltä voi löytyä: oli riisipeltoa, ruostuneita autonromuja, omakotialuetta ja pilvenpirtäjää ja kaikki 100m sisällä toisistaan. Ja sähköjohtoa vedettynä mistä ja minne sattuu. Eli ulkomailla oltiin selkeästi.

Puolitoista tuntia myöhemmin Naraan "laita-nimi-tähän" nimiselle linja-auto asemalle, joku keskusta se oli mutta nimet täällä ovat vähän selaisia että niitä ei aina muista eikä jaksa kysyä. Seuraavaa bussia piti sitten odotella se tunti joten Jaakko halusi minut tutustuttaa paikaliseen herkkuruokaan, eli menimme McDonaldsille. Teriyaki hampurilainen oli onneksi sellainen että sitä ei suomesta saa joten hiukkasen tuli eksotiikkaa tuostakin ateriasta, mutta jatkossa toivon hiukkasen paikallisempaa ruokaa saavani.

Bussilla jatkoimme sitten matkaa ja 40min myöhemmin olimme yliopiston porteilla. Kate oli asunnolla vastassa ja J&K olivat Tokion reissulta yhtä vähän nukkuneet kuin minäkin joten nukkumaan ei kärsinyt kenenkään alkaa vaan päätimme lähteä käymään toiseksi lähimmässä marketissa ostoksilla. Perille päästyämme paljastui tuo "marketti" 3 kerroksiseksi ostos helvetiksi, josta löytyi siis kaikki tarvittava ja käsittämätön määrä sellaista mitä ei ikikuuna päivänä voisi olettaa tarvitsevansa Japanin tuttuun tyyliin. Pakolliset ostokset (olutta&ruokaa) ostettuamme matkasimme takaisin asunnolle, jossa sittten pohdiskelimme tulevaa ohjelmaa vierailuni ajaksi. Väsymys (ja mahdollisesti se olut) vaati kuitenkin veronsa ja nukahdin jo noin klo 18:00.

Aikainen nukahtaminen ja siitä seurannut keskellä yötä herääminen tutustutti minut onneksi japani-tv:n ihmeelliseen maailmaan, yöllä tulevat tv-visat ja mainokset ovat erinomaisen viihdyttävää materiaalia, ei voi kuin ihmetellä mitä täällä ihmisilä välillä päässä liikkuu. Onneksi uni tuli taas viimein ja pystyin aamulla heräämään suunnilleen oikeaan aikaan ja pääsemään eroon tuosta suomalaisesta rytmistä.

-Janne

Tokyo Drift

2006-09-27T08:24:00.000+03:00

Torstai-iltana Nambalta lähti bussilastillinen japanilaisia kohti maailman suurinta kaupunkia. Takapenkillä istuivat myös suomalaiset matkaajat Kaakko, Ari ja Kate. Matka kesti 8 tuntia ja takapuolet, selät ja niskat olivat jumissa itse kullakin kun aamukuudelta saavuimme Tokio-ekille. Aikainen aamu ei meitä pelottanut, vaan lähdimme kohti majapaikka-aluettamme Uenoa, jossa tutustuimme Uenon puistoon. Siellä näimme mm. satojen ihmisten harrastavan aamujumpaksen taijita. Puistossa sijaitsee myös Tokion kansallismuseo, jonka Taniguchin suunnittelemaa laajennusta emme päässeet ihailemaan kuin aidan takaa, sillä museo oli kiinni. Lopulta pääsimme viemään kamat yöpymispaikkaamme, joka on ehkä Tokion halvin hotelli. Ei kovin kummoinen, mutta sänky ja suihku löytyi... Ja nukuttua sai hyvin, koska olimme aina niin poikki hotellille saavuttuamme. Ja patjan poukkoilevat jouset ja riisipussityyny eivät hidastaneet enää yhtään! Perjantaina kiertelimme Shibuyassa. Kovin olivat viehättäviä pienet ostoskävelykadut ja risteys tuhansine valotauluineen. Ja Hachinko-koiran patsas siellä uskollisena seisoi yhä vain. Hachinko oli koira, joka odotti vuosikaudet isäntäänsä aina päivät Shibuyan asemalla. Kun isäntä sitten kesken työpäivän kuoli, odotti Hachinko paikalla vielä vuosia kuolemaansa saakka. Paikalla on nykyään koirulin patsas, ja se on Tokion kuuluisimpia tapaamispaikkoja. Illalla kävimme kaljalla Hub-pubissa ja hotellin lähellä eräässä toisessa baarissa.

Lauantaina pojat lähtivät messuille. Minä suuntasin Odaiban alueelle, joka on mereen täyttämällä aikaansaatu uusi alue, jolla sijaitsee kauppakeskuksia, toimistorakennuksia jne. Siellä oli paljon uusia rakennuksia, joista jotkut ihan mielenkiintoisia. Sitten kävin tutustumassa uuten Roppongin alueeseen Roppongi Hillsiin, johon nimekkäät suunnittelijat ovat suunnitelleet rakennuksia. Alueella on mm. Louis Vuittonin kauppa, jonka on suunnitellut Jun Aoki ja Fumihiko Makin TV Asahin pääkonttori. Jatkoin sitten Harajukuun, jonka nuorisomuotikaupat jatkuivat pikkukujilla loputtomiin. Kävelin aina Shibuyaan asti, ja matkalla näin monia nykyarkkitehtuurin huippukohteita. Ainakin Andon HHStyle.com-talo, Toyo Iton Tod´s Omotesando, Kazyo Sejiman Diorin liike ja Waro Kishin Luna di Miele-talo sattuivat reitin varrelle. Pojat sitten soittelivatkin jo messuilta, ja menin odottelemaan Akihabaran elektroniikkaparatiisiin. Tosin alue ei minua niin kiehtonut, ja päädyinkin istumaan kahvilaan ja juomaan kannullisen Royal Milk -teetä. Pojat tulivat sitten, ja lähdimme Roppongille katselemaan iltaelämää. Väsyneinä ja onnellisina nukahdimme taas pieneen hotellihuoneeseemme.

Sunnuntaina pyörimme aamusella ensin Uenon kauppakaduilla. Vietyämme kassit säilöön Tokio-ekille, jatkoimme Harajukuun katselemaan friikkipukeutujien täyttämää kuuluisaa siltaa. Sillalla ei porukkaa paljon kuitenkaan pyörinyt, ja kävimmekin Harajukun puistossa katselemassa vieri vieressä esiintyviä bändejä, ja muita esityksiä. Lisäksi alueella oli Intia-messut, jossa söimme curryä ja katselimme lisää esityksiä. Seuraavaksi valloitimme Shinjukun, jossa pojat pelasivat drum maniaa ja guitar freaksia, ja otimme söpöjä yhteiskuvia. Istuskelimme kahvilassa, ja jatkoimme sitten vielä Ginzaan katselemaan pilvenpiirtäjiä. Ginzassa myös söimme kareeraisut paikallisessa ruokalassa. Illaksi valuimme takaisin Tokio-ekille, ja taas väsyneinä istahdimme Osakaan vievään bussiin. Aamulla aamupalan jälkeen Jaakko jatkoi Kansain lentokentälle Jannea hakemaan ja me Arin kanssa palailimme Naistiin. Tokio oli hieno kokemus. Kaupunki oli puhdas, moderni, elävä, ahdas ja ystävällinen. Mutta kuten Japani yleensäkin, oli Tokio jotakin ihan muuta, kuin olin ajatellut. Ehdin kiertää kaikki oleellisimmat kaupunginosat kolmessa päivässä ihan hyvin. Tietysti ihmetellä voisi pidempääkin. Mm. Tokio DisneyLand jäi vielä kiinostamaan. Ehkäpä pääsemme kaupunkiin vielä toistekin elämämme aikana.

Kuvia tässä:

Tokyo

Sep 22, 2006 - 119 Photos

-Kate

Bussilla kohti Tokiota

2006-09-21T06:31:00.000+03:00

Aamun pienet pakkailut on tehty, jotta tässä voidaan rauhallisin mielin siirtyä illemmalla Osakasta lähtevän bussin kyytiin kohti Tokiota. Matkanteko tapahtuu öiseen aikaan ja aamusella kuuden jälkeen sieltä pitäisi sitten kömpiä keskelle Tokion asemaa pällistelemään maailman menoa. Bussiliput, sekä liput Tokyo Game Showta varten on jo hankittu, sillä ne pystyy jokainen kätevästi ostamaan pienten mimimarkettien, kuten Lawsonin, nurkassa kyhjöttävistä lippuautomaateista. Samaisista pömpeleistä saa liput konsertteihin, sumopaineihin ja erilaisiin pidempien matkojen julkisiin kulkuvälineisiin.

Valitsin meille ne halvimmat bussiliput, josta seurasi taas kummallisia katseita laboratorion väen keskuudessa, kun asiasta kahvipöydässä rupateltiin. Syynä oli se, että yllimääräisellä tonnilla olisi irronnut bussi, jossa olisi ollut vessa valmiina. Mitä järkeä siinä on, jos matkan aikana pysähdytään parin tunnin välein venyttelemään jäseniä ja käymään huoltoasemien vessassa? Samat rahat voin tuhlata johonkin oleellisempaan (olut) Tokiossa. Varasin meille myös Tokion halvimman Newkoyo -hotellin , kun tässä kerta ollaan penniä venyttämässä muutenkin. Hieman hankalasti pitää hotellilla olla kello 11 - 15 välisenä aikana. Tästä johtuen ensin kierrellään nelisen tuntia Tokiota, jonka jälkeen piipahdetaan hotellilla hakemassa avaimet ja palataan takaisin Tokion kaduille aiheuttamaan pahennusta. Paikan ilmeisesti omistaa joku ulkomaalainen jantteri, joten puhelimitse hotellin varaus oli erinomaisen yksinkertaista.

Tietysti maisemia ja Game Showta varten mukaan otetaan yksi hienompi kamera, ja jos labra vain sallii, niin myös pienempi video-/digikamera varalta. Jonkilainen messuraportti TGS 2006 -tapahtumasta tulee joka tapauksessa ja pistän sen tänne kuvien kera. Tuossa aiemmin Arin kanssa mietittiin, josko Pelit-lehti olisi halunnut juttua messuista, koska firma ei ilmeisesti ole lähettämässä Japaniin ketään rapotoimaan tilanteesta. Vastausta ei ole lehdeltä kuulunut, minkä kyllä ymmärtää, koska hienoja meriittejä lehtikirjoitusten saralla on molemmilla nolla. Tietty tutun toimittajan vinkistä pistimme juttuehdotukselle myös hintalapun, joka on voinut osaltaan vaikuttaa asiaan. Jotain vastauksentynkää olisin silti sähköpostiini kaivannut. Saapi nähdä, jos jälkikäteen messufanin näkökulmasta kirjoitettu juttu sitten kelpaa lehdelle. Olisikohan se mediaopintojen mainitseminen kannattanut jotain....Radio Aktiivinen.......RadioQ.....miksi en.....sitä...tätä....

-Jaakko

Entsuji ja Shisendo

2006-09-19T06:21:00.000+03:00

Eilen istahdettuani hiki valuen läkähdyksissäni varsin tasokkaan hotellin aulaan Kiotossa, kysyi vieressä istuva mies minulta, odottelinko erästä suomalaista professoria. Mies osoittautui osakalaisen yliopiston arkkitehtuurinopettajaksi, ja odotteli samaista professoria. Mies oli Oku, hilpeä japanilainen, joka sai naurukohtauksia vakavistakin aiheista. Mm. sille seikalle, että mieheni lähtee Tokio Game Showhun, hän nauroi katketakseen. Hauska ja mukava mies kaikenkaikkiaan. Kaisa-sensei saapui viimein, ja antoi Suomesta mukanaan tuoman Docomomo-kirjan Oku-senseille. Sitten lähdimme matkaan.

Kohteenamme oli Entsujin temppeli. Sen shakkei (lainattu näkymä) -puutarha on kuuluisa. Pieni kivipuutarha laajenee sillä näkymä Mt. Hiei -vuorelle on osa puutarhaa. Oku-sensei kertoi, että keisari on nähnyt temppelistä katsellessaan pienen puutarhan lisäksi bambumetsän, riisipelloilla työskentelevät ihmiset, ja taaimmaisena pyhän vuoren. Näin jokapäiväinen elämä ja uskonto ovat olleet läsnä joka hetki. Mt. Hiei on vielä koskematon, ja näkymä on suojeltu. Monet shakkei-puutarhat ovat menettäneet hohtoaan, sillä maisemia on pilattu, ja rakennukset ja sähköjohdot häiritsevät kauniiden maisemien ihailua. Minulle tuli tatamilla istuskellessa ja vuorelle katsellessa mieleen, että meidän perheellä on ihan oma shakkei-puutarha. Se sijaitsee Savukoskella Sotatunturin juurella. Myös sieltä löytyy perinteisen japanilaisen puutarhan elementit. Mäntyjen välistä esimerkiksi saunan kuistilla istuen voi nähdä ensin mäen kissankellopuutarhan, sitten metsässä puunhakkaajat työssään, ja taaimmaisena pyhän tunturin. Ja meillä ei ainakaan vielä ole pelkoa siitä, että joku tuhoaisi näkymät. Nyt täällä asuttuani tietäisin tarkasti mihin japanilaiset turistit veisin. Koskematon luonto on nimittäin asia, jota täällä vaan ei ole, muutamaa tarkasti suojeltua pistettä lukuunottamatta. Kyllä suomalaiset ovat onnekasta kansaa.

Entsuji oli joka tapauksessa vaikuttava paikka. Ihmiset istuskelivat pyhäpäivää viettäen tatameilla ja vain tuijottivat maisemaa. Pieni pako kaupungin hälinästä... Oku-sensei halusi näyttä meille sitten Tadao Andon arkkitehtuuria, ja ajoimme taksilla paikalle. Taksin oven avattuamme huomasimme kadulla seisoskelevan kaksi suomalaista arkkitehtia. Kaisa-sensein entinen assistentti Kari ja hänen tyttöystävänsä Hanna siinä seisoskelivat, ja yllättyivät miedän näkemisestä. He olivat lomalla Japanissa, ja tunsivat myös naapurimme Merin, ja olivat tulossa kampuksellamme vierailemaankin. Menimme sitten yhdessä kahville. Pieni se on tämä maailma. Kahvin jälkeen Oku lähti omille teilleen, mutta Hanna ja Kari lähtivät kansamme Shisendoon.

Shisendo on pieni puutarhastaan kuuluisa temppeli, joka alkujaan oli Jozen Ishikawan vuonna 1641 perustama villa. Puutarhan teehuoneessa joimme sitten vielä teeseremoniateet ja katselimme verannalla istuskellen puutarhaan. Shisendon jälkeen Kari ja Hanna lähtivät ryokaniinsa, ja me keskustelimme Kaisa-sensein kanssa vielä diplomityöstä teekupposen äärellä. Kotiin päästyäni oli jo ilta. Diplomityö jatkuu haastattelujen muodossa. Ylihuomenna kuitenkin matkaamme Tokion ihmemaahan.

Sensein tapaaminen

Sep 17, 2006 - 30 Photos

-Kate

Pure Japanese Flowers

2006-09-17T11:12:00.000+03:00

Tässäpä eilen AEONissa ottamiamme kauniita otoksia. Kuvauskoppeja on ziljoona erilaista, ja jokaisessa pystyy ottamaan vaikka minkälaisia kuvia vaikka minkävärisellä taustalla. Kuvien oton jälkeen siirrytään eri koppiin, jossa kuvia pystyy muokkaamaan. Taustoja ja koristuksia voi lisäillä mielensä mukaan. Kone printtaa kuvat sitten ulos, ja lysti maksaa 400 jeniä. Kuvia vaihdellaan yleensä kavereiden kanssa ja liimaillaan pikkuvihkoihin. Janne, me halutaan sinut kaverikuvaan kun tuut!

Torstai-iltana käytiin syömässä ramenia pienessä paikassa Tomiossa. Jassen labrakaveri Masa on ostanut uuden (käytetyn) auton, ja mielellään kyyditsee paikkoihin. Ramen oli tosi hyvää. Kaikki ottivat ruokansa valkoisella tonkotsu-liemellä, joka on hyväksi todettu jo alkuaikoinani täällä. Liha näissä annoksissa on kuitenkin aivan äärettämän läskistä, ja siksi yllätyin koska tämän ramenin liha oli mureaa, ja suorastaan suli suuhuun. Olenkin tässä miettinyt, että mikä ihme se on se japanilaisten sutjakkuuden salaisuus. Ei täällä ole myynnissä mitään rasvattomia tuotteita. Liha on yleisimmin kaupoissa tosi läskistä. Rasvatonta maitoa ja jogurttia ei ole edes myynnissä. Kai se on sitten se perusjapanilainen ruoka. Kotiruokaa harrastetaan ilmeisesti paljon, ja länsimaailman kotkotukset kuten pizzat, lasagnet ja hampurilaiset ovat harvinaisia. Eikä se pizza edes ole täällä niinkuin muualla. Täällä ruoatkin käyvät läpi tuon japanilaistumisprosessin, taiteiden ja arkkitehtuurin lailla - vaikutteita muualta maailmasta otetaan, mutta ne suodatetaan aivan omanlaisiksi, japanilaisiksi, jutuiksi.

Huomenna maanantaina täällä on pyhäpäivä, vanhempien ihmisten kunnioitusta varten. Pitää siis olla kiltti Jaakolle, tuolle viikkoa vaille kolmekymppiselle. Lähden huomenna Kiotoon tapaamaan Suomesta visiitille saapunutta professoria 48 diplomityön sivua kainalossa.

-Kate Furu

Iltapäivien viettoa

2006-09-12T11:57:00.000+03:00

Eilen maanantaina lähdimme iltapäiväretkelle Naraan uusien Naistin asukkaiden, Merin, Peterin ja Jonin kanssa. Testasimme samalla miten lastenvaunujen kanssa matkustelu sujuu. Hissejä ei aivan kaikilla juna-asemilla ollut, joten vaunuja joutui hieman kantamaankin. Periaatteessa kuitenkin vaunujen kanssa matkaaminen onnistuu hienosti. Matkalla pysähdyimme Yamato-Saidaijiin valtaamaan puhelinliikkeen, ja selvittelemään Merin ja Peterin liittymien aukaisua, mutta homma ei onnistunut ilman ulkomaalaiskorttia, jonka saaminen kestää oman aikansa. Sama homma kuin Jaakolla alussa siis.

Naraparkissa kävelimme hieman eri reittejä kuin aiemmin, ja kävimme Kasuga Taisha -pyhätöllä. Pyhättö on ollut Fujiwaran hienostoperheen kotitemppeli. Fujiwarat hallitsivat Japania käytännössä keisarista huolimatta Heian-kaudella 794-1185 yhdessä Tachibana-, Taira- ja Minamoto-sukujen kanssa. Fujiwaran panos kulttuurille oli kuitenkin niin suuri, että aikaa kutsutaan joskus Fujiwara-kaudeksi. Naraparkin peurat ja ikivanhat valtavat puut olivat kyllä kauniita pimenevässä illassa. Suuntasimme sitten syömään japanilaiseen pikkuravintolaan, jossa Meri ja Peter ystävällisesti tarjosivat meille yakisoba-annokset. Iltasella kotikulmille saavuttuamme kipaisimme vielä iltakymmeneen auki olevasta lähikaupastamme GourmetCitystä hieman täydennystä ruokavarastoihin.

Tänään sitten, jotta tehokkaasta diplomityönteosta ei tulisi mitään, oli labrassa Peterin ja Sebastianin tervetuliaisjuhla. Jälkimmäinen lähtee kyllä jo lyhyen vierailunsa jälkeen parin päivän päästä kotiinsa. Pizzat ja limsat nautittiin, ja puheet kuunneltiin. Pääsipä Jaakko esittelemään minut professori Chiharallekin. Sitten käytimme vielä huomenna Amerikkaan lomalle matkaavan sihteerin puheenlahjat hyödyksi, ja pyysin häntä soittamaan Hanazono Collegeen (buddhalainen yliopisto Kiotossa), jonka kirjastoa professorini kehui. Saan ehkä käyttää kirjastoa, jos siellä hyväksytään minun anomuskirjeeni. Olisi pitänyt, sihteerin sanoin, painottaa että haluan opiskella zeniä, siis sen hengellistä puolta, mutta en kehdannut alkaa niin kovasti valehtelemaan. Katsotaan nyt, mitä vastaavat.

Kuvia tässä, doozo.

2006 - 09 Nara Park ja Welcome party

Sep 11, 2006 - 36 Photos

-Kate

Taidetta, taidetta!

2006-09-10T12:00:00.000+03:00

Lauantaina lähdimme aamusella Tadao Andon suunnittelemaan Suntory (paikallinen viinaksien valmistaja) Museoon. Ohjelmassa oli näyttely, johon kuuluisat japanilaiset taiteilijat ja arkkitehdit (yksi ainakin oli Shigeru Ban) olivat toteuttaneet Ressu-aiheisia taideteoksia. Vaikka Ressu ei muuten niin kiinnostakaan, niin näyttely oli tosi hieno! Molempien meidän mielestä paras oli kaikista hienoista patsaista huolimatta eräs videotaideteos, jossa Ressu näki unen istuessaan japanilaisen temppelin verannalla. Koko homma oli toteutettu 3D:nä, mutta viivat ja tyyli olivat kuin japanilaisesta mustepiirroksesta. Ostimme tuon teoksen sitten DVD:nä kotiin viemiseksi. Museossa oli vielä tarjolla IMAX-elokuva, joka oli anime-elokuva Conan Mestarietsivä.

Jatkoimme päivää Namban ympäristössä kierrellen, ja kahvilassa istuskellen, kunnes Ari soitti, ja pojat päättivät lähteä katsomaan bändejä johonkin baariin. Joku Arin tuttu soitti jossain bändissä. Minä kiertelin kaupungilla vielä vähän, ja tulin sitten suklaamuffinssien kanssa kotiin katsomaan telkkaria. Kotimatkalla tapasin vielä Merin ja Peterin, ja sovittiin, että autamme heitä tutustumaan junien käyttöön, ja käydään joko Osakassa, Narassa tai Kiotossa joku päivä.

Äsken kävimme viemässä pyykit pesuun Arin taloon, ja Lawsonissa ostelemassa vähän mässyä sunnuntai-illan viettoon ja TV:stä tulevan X-Men 2:n katseluun. Ja kappas vain: Jaakon iloksi löysimme talomme roskakatoksesta ei vain yksi vaan kaksi PlayStation 2-pelikonsolia omissa laatikoissaan. Ja ohjain ja tarvittavat johdot mukana!

Telkkarista tulle muuten aivan ihmeohjelmia. Useissa visaillaan, vielä useammissa syödään jotain. Ja sitten on nitä visailuja, joissa tietämällä saa aina syödä jotain. On siinäkin palkinto! Tuon ymmärtäis jos kilpailijoita pidettäis ensin vaikka viikko autiolla saarella, ja sitten aloitettais kilpailu. Mutta ei. Yhtään länsimaista sarjaa telkkarista ei tule. Vain japanilaisia Salattuihin Elämiin verrattavia sarjoja. Viime sunnuntaina tuli X-Men 1 ja tänään sitten se kakkonen. Mutta nekin on dubattuja. Sillä tavalla ohjelmat ovat hyviä kielen opiskeluvälineitä, että melkein kaikki sanomiset tekstitetään ruudun alalaitaan vauhdikkailla fonteilla, joten samalla voi lukea ja yrittää opiskella. Sanakirja kädessä tietysti. Yksi suosikkiohjelma on jo: Music Station, jossa tämän hetken listasuosikit esittävät kappaleitaan. Eräskin europop-poikabändi GYM on kovassa huudossa. Ja vaatteet on näyttävät ja hiussuortuva aina hyvin aseteltu siihen toisen silmän eteen.

Ja tässä kuvia:

2006 - 09 Suntory Museum

Sep 9, 2006 - 15 Photos

-Kate

Parit kuvat vaihto-oppilasmatkalta löysivät myös tiensä nettiin.

Vaihto-oppilasmatka

Aug 23, 2006 - 106 Photos

-Jaakko

Myytinmurtajat - Natto Special

2006-09-08T11:42:00.000+03:00

Ystävällisinä ihmisinä olivat japanilaiset kaverit tarttuneet sanomisiini, sillä labran kahvihuoneessa odotti pari purkillista herkullista ja erittäin japanilaista perinneruokaa, nattoa. Olin ruokalassa pari päivää aiemmin livauttanut ilmoille, etten ollut maistanut moista kansallisaarretta.Natto oli pakattu siisteihin pieniin paketteihin, mutta tiiviisti jotta herkullinen tuoksu pysyy paketin sisällä visusti tallessa. Niin arvostettu oli tuoksu, että ruokailun ajaksi minut komennettiin labran ulkopuolelle, hissien vieressä sijaitseville pöydille nautiskelemaan ateriaani.

Paketin avattuani havaitsin, että natto ei olekaan niin pahanhajuinen kuin ennakkoon on annettu eri tahoilta ymmärtää. Ehkä nenäni oli tukossa. Rasiassa oli mukana jotain kastiketta ja sinappia, jotka saisi levittää annoksen päälle. Jätin sinapin suosiolla pois, jotta en pilaisi makua ylimääräisillä aineksilla. Nattoa sekoitetaan voimakkaasti tikuilla hetken aikaa, jotta tahmea kastike tulee joustavammaksi ja ruokailu on helpompaa. Tästä mönjästä tulee jotenkin mieleen hämähäkinseitin kaltainen aines, joka jää huuliin ja syömäpuikkoihin kiinni. Mikään makuelämys tämä ruokalaji ei ollut, mutta se oli kymmenen kertaa laimeampi kokemus kuin etukäteen odottelin. Papuja ja ihmeellisen makuista soosia. Annos olisi selkeästi kaivannut jotain lisäkettä, kuten riisi tai majoneesia, joita yleisesti naton sekaan sotketaan. Tämä kommentti sai hyväksyviä nyökkäyksiä myös japanilaisista nattoallergikoista. Muuten ruoasta ei mitään hylkimisreaktiota kannata odottaa.

Täten on jälleen on yksi Japanin kasvattavista kokemuksista takana ja triplapaketista on vielä kaksi annosta jaettavaksi kokeilunhaluisille ruokailijoille. Yhdelle nattopaketille keksin jo käyttöä...tervetuloa Japaniin Janne.

-Jaakko

Kate on myös jaksanut lajitella kuvia nettiin, joten liitämme tähän linkin kuvistamme Kobessa.

2006 - 09 Kobe

Sep 2, 2006 - 59 Photos

Mmm. Oishii!

2006-09-07T10:38:00.000+03:00

Toissa päivänä kävin ensimmäistä kertaa syömässä yliopiston ruokalassa. Otin tietysti ramenia, takuuvarmaa japanilaista murkinaa. Kovin ovat mukavia nuo Jaakon opiskelukaverit ja sihteeri. Pöydässä istutaan pitkään ja jutellaan maailman menosta. Aika hidasta noin minun makuuni - jos kesken päivän lähtee syömään, niin siihen menee helposti tunti. Ryori wa oishii desu, kuitenkin. Eli ruoka oli hyvää. Illalliselle ihmiset menevät kuitenkin vasta seitsemältä, jolloin erikoisannokset tulevat saataville. Tuo aika sopii tietysti päivän päätteeksi oikein hyvin. Opiskelijoiden päivä venyy siis aika pitkäksi, jos vielä ruoan jälkeenkin menee labraan jatkamaan hommia. Vaikka aina kun minä olen siellä käynyt, on labrassa vain häröilty ympäriinsä ja juotu kahvia.

Tänään Jaakon labraan Suomesta saapunut Peter arkkitehtivaimoineen pyysi meitä taas ruokalaan, ja tottahan me mennään. Taidan ottaa karee raisun, eli currya ja riisiä. On muuten ihmeellistä, kuinka pieni tämä maailma on. Oululainen arkkitehti saapuu samalle kampukselle toisen kanssa. Työkaverit tietty tunsivat tapauksen, kun vähän tiedustelin. Perheellä on mukanaan kahden kuukauden ikäinen vauva Jon.

Säät täällä alkavat kylmetä pikku hiljaa. Enää ei mittarin viisari särje 30 asteen rajaa. Eilen satoi vettä ja ukkosti. Yöllä jyrisi niin, että ikkunalasit vaan helisivät, kun ääni kaikuu vuorista kertautuen. Tässä viikolla yritimme lähteä vielä uimarannallekin, mutta kesken matkan totesimme, että vettä alkaa satamaan. Minun oli siis aivan pakko jäädä nambaan shoppaileen. Ostin coolit Baby Phat-lenkkarit, että jaksaa kuljeskella täällä Japanin maalla kevyin askelin.
Jaakko varasi meille tänään bussiliput ja hotellin Tokioon. Loppukuusta on Tokiossa pelimessut, joihin Jaakko ja Ari haluavat mennä. Minä lähden mukaan, ja kiertelen omia reissujani. Vihdoinkin pääsee näkemään pilvenpiirtäjiä ja Harajukun muodikkaita ihmisiä...

-Kate

Kobe

2006-09-06T12:39:00.000+03:00

Lauantaina teimme matkan Kobeen. Heräsimme kuudelta aamulla, ja puoli seitsemältä lähdimme matkaan. Kobeen ei ole paljon pitempi matka kuin Osakaan tai Kiotoonkaan, niinpä päiväreissu onnistuu loistavasti. Alun perin ajattelimme kyllä, että mikäli paljon jää päivän kiertelyiden jälkeen vielä näkemättä, niin jäämme yöksi tuohon maanjäristyksen tuhoistaan kuuluun kaupunkiin. Ensin hurautimme kylläkin junalla Koben keskustan ohi Osakan lahdelle katsellen. Juna kulki ihan meren rannassa, ja maisemat olivat jotain aivan muuta kuin teollisuuskaupunki Osakassa, tai kuivan joen sävyttämässä Kiotossa. Omanlainen paikkansa siis. Saavuimme maailman pisimmälle riippusillalle, jota pitkin ajelimme bussilla Awaji-saaren vehreään maisemaan. Bussiasemalla saimme neuvoja (”ja ne tulivat täysin yllätyksenä ja pyytämättä”) innokkaalta japanilaisnaiselta ja aseman virkailijatädiltä. Taas kauhisteltiin sitä, että aioimme kävellä 20 minuutin matkan Honpukujin temppelille. No, perille pääsimme, tosin stalkernainen oli eräässä risteyksessä odottamassa autollaan ja kyselemässä, että onko kaikki okei. Olisi saman tien ottanut hiestä märät kulkijat kyytiin! Honpukuji-temppelin päärakennus on toiselta Mizumito, Veden temppeli, jonka on suunnitellut tuo Japanin, ehkä koko maailman, kuuluisin moderni arkkitehti Ando Tadao. Kirjoitan Veden temppelistä diplomityöhöni, joten oli hienoa vihdoinkin nähdä rakennus livenä. Ja hienohan se oli! Jatkoimme temppeliltä Awaji-saaren toiseen Ando-nähtävyyteen: hotelli-, kappeli-, viherhuone- ja kongressikeskuskompleksiin, joka ei niin suuresti vaikuttanut kuitenkaan. Onhan noin suuressa kokonaisuudessa arkkitehdin tehtävä yksi jos toinenkin kompromissi esimerkiksi hotelliyrittäjän vaikutuksesta.

Honpukujin temppeli sisältä

Chillin like a villain

Seuraavaksi lähdimme tutustumaan Kobeen, ja sen Harbour Landiin, joka on rakennettu vuoden 1995 maanjäristyksen jälkeen uudelleen. Alue on hyvin länsimainen hotelleineen, ostoskeskuksineen ja pilvenpiirtäjineen. Japanilta alue ei näytä parhaalla tahdollakaan, ehkä juuri siksi Jaakko ei tykännyt alueesta. Minusta kuitenkin tuntui siltä, kuin olisimme olleet lomalla jossain ihan muualla, ja siksi tykkäsin. Eräästä ostoskeskuksesta tarttui mukaamme parit käytetyt t-paidat. Vanhoja vaatteita myyvä kauppa nimittäin tarjosi mahtavan valikoiman Abercrombie and Fitch -vaatteita. Kävimme seuraavaksi tarkastamassa satamaan maanjäristyksen jälkeen jätetyn pienen kaistaleen tuhoutunutta satamalaituria. Esitys oli aika huono ja pieni, verrattuna järistyksen aikaansaamiin tuhoihin: yli 40 000 kuollutta ja melkein 250 000 tuhoutunutta kotia. Muistomerkin yhteydessä pyörinyt video tapahtumista pystyi kuitenkin välittämään maanjäristyksen kauhuja meidän Suomessa niin turvalliseen maaperään tottuneihin mieliimme.

Koben Meriken Park katsottuna harbour Landista

Vielä meillä oli aikaa tutustua Rokko-vuoreen. Niinpä ajeltuamme bussilla väärään suuntaan, vaihdoimme oikeaan vuorelle vievään bussiin, jolla pääsimme kaapelijunan juureen. Juna vei meidät jyrkässä kulmassa ylös vuoren rinnettä, jolta oli mahtavat näkymät koko Koben yli Osakanlahdelle. Ilta oli hämärtymässä, joten pienen opastuksen jälkeen kipsaisimme lähellä sijaitsevalle varsin hulppealle Rokko Oriental –hotellille, jonka perältä löysimme Tadao Andon erään hyvin kuuluisan rakennuksen Rokko-kappelin. Kappelissa oli ollut päivällä vihkiminen, ja tuoreita kukkasia oli oven vieressä. Enkä epäile yhtään, etteikö olisi oiva paikka mennä naimisiin. Vaikka onhan se Tornion kirkkokin aika cool. Pimenevässä illassa katselimme vielä hetken Koben valoja korkeuksista, kunnes jatkoimme matkaamme keskustaan, ja junalla takaisin Osakan kautta kotiin. Junassa tapasimme muuten tyttösen, joka oli käynyt Helsingissä ja Tukholmassa, ja tanssinut juhannussalon ympäri ja syönyt silliä. Niin se on maailma pieni. Kobesta jäi vielä paljon tietysti katsomatta, vaikka se ei varsinainen turistinähtävyyskaupunki olekaan. Sanotaan, että Kobessa ei ole turistille paljon nähtävää, mutta se on hyvä paikka asua. Ja myöskin: moderni satama-alue ei ehkä viehätä länsimaista silmää sen kummemmin, mutta japanilaisille se on rikkaan elämän ja uuden alun symboli.

Rokko Chapel

Kobe

-Kate

Pysähdyskuvia

2006-09-04T07:27:00.000+03:00

Täällä kävi pari suomalaista häröilemässä Arin seurana muutama viikko takaperin. Tietty matkan varrella näkivät Tokiota, Fuji -vuoren rinnettä ja muita Japanin seutuja. Muiden kuvien katsominen on mukavampaa, kuin odotella että Jaakko-setä saa joskus laitettua omansa nettiin. Katsokaa siis mitä Tommi on kameralleen saanut napattua.

Tommin kuvia Japanista

-Setä

P.S. Kiitoksia vain filtteristä ja vastavalosuojasta. Ovat olleet ahkerassa käytössä.

Jossain päin Wakayamaa...

2006-09-03T14:55:00.000+03:00

Tuntuuko sinusta, että et saa tarpeeksesi bussissa istumisesta? Ei hätää, sillä laboratoriosi lomaileva temppelikierros Wakayamassa on juuri sitä mitä tarvitset!

Kotona en ehtinyt homehtua sen kauemmin, kun maanantaiaamuna olin pakannut saman repun hiukan eri varusteilla täyteen tavaraa ja siirtynyt odottamaan varhaista lähtöä. Tällä kertaa porukka koostui suurimmaksi osaksi tutuista ihmisistä, jotka tietävät suurinpiirtein japaninkielen tasoni eivätkä turhaannu, vaikka kyselen koko ajan kummia kieleen liittyen. Saavatpahan samalla itse harjoitella ja opetella englanninkielen saloja. Matkamme määränpää oli Wakayaman prefektuuri, joka on tismalleen päinvastaisessa suunnassa kuin aiempi vaihto-oppilasmatkan Gifu. Hyvä niin.

Matka meni leppoisissa merkeissä niitä näitä jutellen ja toisinaan sarjakuvan tekstien käännöksiä kysellen. Myös matkalle mukaan otettu Locoroco -peli PSP-muodossa tuntui kiehtovan jokaista konetta hipelöinyttä, enkä sen vuoksi päässyt sitä itse pelailemaan. Mainittakoon, että kyseinen PSP hävisi määrässä 1 - 6 Nintendo DS:lle, joista yhden olin tosin itse raahannut lainakoneena mukaan reissulle.
Mielestäni maisemat olivat keskellä Wakayaman lääniä ehkä enemmän vuoristoisempia ja kiehtovampia kuin Gifussa. Voipi olla, että pahoinvointioireita matkustajissa aiheuttavat vuoristotiet kulkivat niin korkealla ja kiehtovien maisemien äärellä, että en voinut olla tuijottamatta ikkunasta yli kilometrin matkaa alas laaksoihin. Ennen kaukana sijaitsevaa hotellia, pysähdyimme vierailemaan eräässä pyhätössä keskellä valtaisaa metsikköä. Alue oli kohtuullisen täynnä kaikenlaisia muistomerkkejä ja rukouspaikkoja, joista osa kantoi tuttuja nimiä, kuten vaikkapa Nissan. Koetin kysellä miksi näin oli, ja vastaukseksi veikkailtiin jotain muistomerkkejä yrityksen työntekijänä kuolleille tai jotain muuta yhtä epäämääräistä. Harmittavasti opas lateli kaiken japaniksi, eikä kukaan jaksanut käännellä parille ummikolle selityksiä. Suurin osa huomiosta siirtyi vääjäämättä valtavien puiden ihailuun, joten käännöstyö olisi mennyt kuuroille korville muutenkin. Kevyen jalkapatikan päätteeksi saavuimme pienelle sillalle, jonka jälkeen ei kuvien ottaminen ollut enää sallittua. Syynä oli se, että se rikkoisi edessämme seisovan pyhätön rauhaa, joten pakkailin kameran laukkuun ja vain katselin alueella rukoilevia ihmisiä. Temppeli oli kohtuullisen suuri ja sen katon alla roikkui suuri määrä lyhtyjä, joista sisäpuolella olevat oli sytytetty hienon tunnelmaa luovan valaistuksen kera. Ilmassa leijui tutuksi käynyt suitsukkeiden tuoksu oppaan kierrättäessä meitä rakennuksen ympäri takana sijaitsevalle rukouspaikalle. Hetken tarinankerronnan jälkeen opas ja muu labran väki tekivät shintoolaisen tervehdyksensä ja jatkoimme takaisin bussille syömään läheisessä Drive-In:issä.

Hotellille saavuttiin ihmisten nuokkuessa pitkin poikin bussia. Kuljettaja koetti sinnikkäästi ahtaa bussia pieneen tunneliin vuoren läpi hotelille, mutta bussin naispuolinen opas totesi sen turhaksi pikaisen puhelun jälkeen. Pian jokainen kaasuteltiin minibussilla hotellin edustalle ja aiemmin arpomalla valitut huoneet täytettiin järestelmällisesti. Illan ohjelmaksi oli toteutettu ruokailu ja tervetuliasjuhlantynkä, jossa loppuosassa harjoiteltiin karaoke -laulantaa (jee!) ja oluen ja saken merkkien tunnistamista kirjaimellisesti. Oman joukkueeni kohtalo oli jaettu toinen sija, mutta kisa jatkuisi taas seuraavana päivänä. Matkan aikana täyteltiin jotain mielipidelappuja labran väestä. Kukan on viisain, muotitietoisin, persoonallisin, jne. Yllätyksekseni olin coolein tyyppi, mutta pistetään se ulkomaalaisbonuksen piikkiin, sillä kakkossijalla majaili labran algerialaisvahvistus Hamid. Tietovisojen ja pelleasujen lisäksi iltaa vietettiin valloittamalla yksi vierashuoneista pelien peluulle ja juomavaraston tyhjentämiselle. Osa porukasta pelasi Jenga -tornipeliä ja muut nörtit hipelöivät Nintendon käsikonsolia Mario Kartin merkeissä minä mukaanlukien. Erilaista, mutta hauskaa.

Aamupalaksi nautittiin jälleen tuttu japanilaissekoitus mitä ihmeellisempiä pikkupaloja jotain joiden nimiä en tiedä vieläkään. Lisäksi koetin epätoivoisesti miekkailla puikojen kera erään pikkukalan kanssa, mutta hävisin. Muut lautaset tyhjenivät hyvin, joten päivemmällä ei nälkä päässyt yllättämään. Pian koko seurue, muutamaa nähtävyyksien katselijaa lukuuottamatta, seisoi joen varrella yllään pelastusliivit ja kädessä kanotointiväline, jota melaksi kutsutaan. Taas ohjeistus tapahtui ymmärrystä vailla, mutta enimmäkseen joki tuntui olevan sen verran matala ettei sen sisuksiin pääsisi hukkumaan muuten kuin makoilemalla poikittain. Matkan reitti kulki hienojen vuoristomaisemien vierellä, mutta kameran selkeän kastumisvaaran takia en niitä teille ainakaan vielä pysty tarjoamaan. Ainakin eräältä proffalta voisin ne kuvat omaan pankkiini pölliä. Reitin varrella leikittiin vesileikkejä ja polskittiin syvemmillä paikoilla ja hauskaa oli. Tutorini uskallus hypellä hieman korkeammalta kalliolta oli koetuksella, mutta tervehenkinen yhteishyppy ja pienimuotoinen kädestä nykäisy paransivat moiset vaivat. Uskallusta riitti myös virrassa uimiseen vaatteet päällä, joten parilla labran opiskelijalla oli hupaisana tehtävänä pelastaa silloin tällöin joessa rimpuileva pieni kiinalainen. Koko reissu pysähdyksineen kesti kolmisen tuntia ja oli oikein mainiota viihdettä, vaikka toisinaan kajakkia raahailtiin pitkin joen matalimpia paikkoja. Ennen hotellia pysähdyimme valasmuseossa, joka keskittyi enimmäkseen valaanpyynnin historiasta kertomiseen. Nähtävänä oli jos jonkinnäköistä harppuunaa ja valaan eri osien, mukaanlukien sisälmysten ruokahalua lopettavaa esitystä. Pihalla nähtiin mursu- ja miekkavalasshow, joiden tempuista koetin napsia pari kuvaa. Kait niistä pari onnistui. Paalumatkalla bussissa tuntui että olisin voinut nukkua seuraavat kolme päivää, mutta ruoka ja ofuro hotellilla, sekä leikkimieliset pelit oluella piristivät taas mielen, joten iltaa jatkettiin ilotulitteiden jälkeen taas vierashuoneen valloituksella ja peleillä.

Aamusella punasilmäisyys hävisi kunnon kylpyreissun päätteeksi. Hyvänä puolena olen havainnut, että useassa paikkaan vaihdetaan kylpylöitä sukupuolten välillä päivittäin, jolloin parissa päivässä näki molemmat hotellin tarjoamista vaihtoehdoista. Vielä kerran livahti lyhyehkö yukata päälle aamiaisen ajaksi ennen kuin lastasimme tavarat kotio vietäväksi. Kotimatka vei hienon putouksen vierestä, joten kamera tallensi lyhyeltä vierailulta muutamat kuvat talteen. Osan muistikortin tilasta vei myös rinteille rakennettu pyhättö, jonka portaiden tallustelu sai hien pintaan. Hienot maisemat sieltä ainakin nähtiin. Läheinen Drive-In pisteli lautasille ja kuppeihin pieniä ruokia, joista voin varmuudella teille tunnistaa appelsiininpalaset ja riisin. Jonkin hienon kalan räjäytin taas lautaselle tai siltä se ainakin näytti ulkopuolisen silmin katsottuna. Paljoa siitä ei vatsaan päätynyt vaikka yritys oli kova. Ehkä jonain päivänä...

Loppunähtävyys oli tuulessa huojuva, pitkä teräsvaijerisilta, jonka päästä päähän käveleminen kävi ihan mukiinmenevästä kokemuksesta. Sillan laudat natisivat pahaenteisesti ja koko höskä keinui jalkojen alla mukavasti tasapainoaistia häiriköiden. Lahjoitin huimat 50 yeniä sen ylläpitoon. Koko matkasta takataskuun jäi uskallus puhua japania taas vähän enemmän, koska se viime kuukausina on jäänyt aika vähälle. Tietysti uudempiin ja vanhempiin tuttavuuksiin tutustuin taas enemmän. Ei paha, ei paha.

Kotosalla pastabolognese odotti jo pöydällä ja seinillä melkein hyppivä vaimo odotti halausta. Ei pahempi tapa palata matkalta.

-Jasse

Oon rekkamies

2006-08-31T08:39:00.000+03:00

Silmiä painaa, ei uni anna lainaa... Täten ilmoitan, että olen palannut toiselta kesäreissulta, joka tehtiin laboratorion väen kera. Tänään silmiä painaa univelan takia, vaikka viime yö tulikin nukuttua hyvin. Jahka jaksan ja kykenen, niin lajittelen viime reissun kuvat ja kirjoittelen teille vähän iltojen tapahtumista.
Labran reissun kuvista on puolet vielä professorin kannettavassa, joka on miekkosen mukana Osakassa, joten nekin kuvat viipyvät vielä hetken.

Nyt istun labrassa silmät puoliksi kiinni ja koetan kahvikupillisilla nousta uneliasuuden syövereistä.

-Jaakkokaakko

Gifu -prefektuurin kierros Osa 3 / 3

2006-08-27T15:00:00.000+03:00

Kauaa ei seurue istunut bussissa hotellin jäljiltä, sillä tarkoituksena oli katsella nähtävyyksiä samaisessa Takayaman kaupungissa. Viime aikoina on käynyt selväksi, että joka kaupungissa virtaa jossain joki, ja tämän joen varrella sijaitsi tällä kertaa jonkilainen torikatu kojuineen ja kauppoineen. Kassiin tarttui muutama persikka ja tuliainen kotona tylsistyksissään diplomityötään naputtelevalle vaimolle. Onhan tässä kuitenkin kuulumiset soiteltu reissulta, joten ei se ihan allapäin olevalta kuulostanut. Toivottavasti.
Alueella on tietty japanilaisen säntillisesti muutama temppeli, jotka pikaisesti vilkaisemalla kävimme katsomassa, koska kiertelyyn oli taas varattu tiukka aikataulu.

Bussi vei vielä jonkin matkaa eteenpäin ja pysähtyi tutunoloiselle alueelle reissun aiemmalta päivältä. Kappas! Kyseessä oli parkkipaikka hienoisen rinteen juurella, jonka yläosassa sijaitsee aiemmin bussin ikkunasta nähty linna. Gujo Hachiman linnalle on kylttien mukaan noin 20 minuutin matka serpentiiniteitä, mutta itse asiassa tämä tie on autoille tarkoitettu asfalttivastine, jota halkovat kävelijöille tarkoitetut oikopolut. 10 minuuttia myöhemmin osa porukasta oli jo huipulla ihailemassa maisemia, tosin selkä hiessä, koska aikaa on annettu ruhtinaallisesti 40 minuuttia ennen lähtöä ja siitäkin suuri osa tuhlattiin pähkäilyyn tulisiko linnalle mennä. Pääsylippu oli vaivaiset 300 jeniä, joten samapa tuo oli käydä tarkastelemassa maisemat myös linnan tornista käsin. Tarjolla oli luettavaksi myös linnan historiasta kylttien muodossa enemmän aikaa omaaville, mutta tyydyin vain nappaamaan esitteet mukaani ja lukemaan ne joku toinen päivä.
Alamäki sujui sutjakkaasti varjoisassa metsikössä, mutta ilma tosin hipoi 30 paremmalla puolen pitkälti, joten selkään liimautuvia paitoja näki katukuvassa ja bussissa.

Loppumatkasta pysähdyimme vielä nauttimaan japanilaistyylisen lounaan, joka meni vielä huonommin alas kuin aamiainen. Linja-auto täyttyi nuokahtelevista ihmisistä, ja ennen pitkää saavuimme takaisin yliopiston pihalle, jossa herättelyprosessi bussihorroksesta aloitettiin. Kotiin oli mukava saapua.

Viikonlopun jälkeen huomenna eli maanantaina tapahtuu aikainen lähtö laboratorion kesäreissulle Wakayamaan, jossa vietetään toiset kolme päivää. Toivottavasti ohjelmassa ei ole liialti tekemistä jotta reissulla voitaisiin vetää välillä vähän lonkkaa ilman kelloja kaulassa. Muuten tuo aiempi reissu oli oikein hyvä ja sain vähän tutustuttua uusiin ihmisiin.

-Jaakko

P.S. Kuvat tuolta reissusta tulevat myöhemmin vilkuiltavaksi.

-Jaakko

Gifu -prefektuurin kierros Osa 2 / 3

2006-08-27T13:33:00.000+03:00

Heräsin viereisen sängyn omistajan kellon pilipalointiin eikä aamuaurinkokaan paistanut silmään Oulussa totuttuun tapaan. Nappasin kuitenkin särkylääkkeen, koska labra maksoi edellisen illan aikana nautitut alkoholipitoiset juomat. Tämä osoittatui kukkarolle ilouutiseksi, sillä asiaa emme illan aikana tienneet.
Hammastensuojauskäsittelyn jälkeen nautin aamiaisen vuoristoisen maiseman äärellä ja tungin lautasen täyteen mystistä ruokaa, jota myös muualla voitaisiin luulla pekoniksi, munakokkeliksi, nakeiksi ja perunoiksi. Ai kuinka tällainen ruoka onkin pitkästä aikaa hurjan hyvää. Toisaalta Kate on kokkaillut asunnossa vaikka mitä tuttuja ja maittavia ruokia, mutta tällaista aamiasta ei ole viime aikoina kotonakaan tehty.
Vuoristoinen viileä ilma oli mukavaa, ja alue toi mieleen ainakin Arilla jonkin keskisuomalaisen korpimaiseman. Ilmasto tuntui suomalaisen kesäiseltä, jota muut valittelivat kylmäksi ja lokakuiseksi.

Matkaa ei jatkettu kuin vajaa parikymmentä minuuttia, kunnes lepopaikan huoltamon takaa paljastui ensimmäinen vierailukohde, Miboro -järvi. Suurin osa ihailuajasta kului autuaan tietämättömänä huoltamon sisällä ja käsienpesutiloissa. En siis voinut rentoutua järven äärellä, vaan kameran kera pari kuvaa talteen ja kipin kapin takaisin omalle paikalle.

Jokea seuraavien teiden reitti kulkee vuorten rinteillä ja osittain niiden sisällä, ja jostain omituisesta syystä, ovat tunnelit toisinaan vain yhden isomman ajoneuvon mentäviä. Kuskit tööttäilevät hieman ennen tunnelin alkua ja vilkuttavat valojaan tiedoksi toisen pään mahdolliselle ajoneuvolle sisäänajosta. Silloin tällöin tilanteet otetiin vuoristoteillä hieman vauhdikkaasti, jolloin bussin turvavöiden käyttöä kannattaa harkita vakavasti. Mielessä liikkuu vain visioita siitä miten toimia bussin syöksyessä kalliolta alas. Bussin istuimelta katsellessani ei näkökenttääni osunut tuttuja suomalaisia vasaroita, joilla ikkunoita voisi rikkoa.
Positiivisina seikkona on nähtävä henkeäsalpaavat vehreät vuorimaisemat, joissa toinen toistaan suuremmat maamassat kasvattavat puita rinteillään. Iltahämärässä näiden vuorten ylle laskeutui kauniisti, kuin peittona, pilvien massa, jonka tallentaminen kävi hetken mielessä, mutta kuva ei olisi kuitenkaan tehnyt näkymälle oikeutta.
Yläilmoista oli helppo tarkkailla myös hienon näköistä vanhojen rakennusten kansoittamaa kylää, johon ilokseni matka pysähtyi ja meille annettiin puolisentoista tuntia aikaa tallustella hieman gallialaistyylisten asumusten seassa.
Tämän Shirakawa-kylän kierteleminen lämpimässä kesäsäässä jäätelö kädessä maittoi mainiosti ja kameran rajallinen muistitila väheni entisestään. Porukka hajaantui omille poluilleen, mutta kerääntyi ajoissa jatkamaan matkaa tulevaan ruokailupysäkkiin.
Ruokailupysäkki paljastui näköalatasanteeksi laaksossa sijaitsevan, vierailemamme kylän rinteellä, josta rakennusten sijoittelun näki selkeästi. Muutama kuva itse kullekin muistoksi ja ylös parvelle nauttimaan japanilaistyylinen ateria kaikennäköisellä pikkusyötävällä.

Eikä tässä vielä kaikki! Ohjelmassa vaarallisten teiden lisäksi myös Hida Furukawa kaupungin katujen astelua. Omassa tahdissa itse kukin. Kartan tuijottelu jätettiin muiden halukkaiden tehtäväksi ja seurasimme Arin kanssa muiden ihmisten jalanjälkiä. Toki kylä tarjosi mielenkiintoisia pieniä kujia ja temppeliaukioita, mutta pieni aikataulu ei riittänyt kovin tarkkaan kiertelyyn. Sen sijaan suuri osa kuvista tuhlattiin joka paikassa uiskentelevien karppien taltioimiseen, sillä kaupunkia halkoi kapea ja pitkä, kaartuva tekopuro, jonka uumenissa näitä pulleroita ja kuuluisia kaloja oli. Ahnaasti niille näytti tarjotut leivät kelpaavan ja sain ainakin osasta ihan hyviä malleja kameran linssille.

Ilta päättyi kun bussi kaarsi keskellä Takayaman kaupunkia sijaitsevan hotellin pihaan. Tämä Hidatei Hanaogi Ryokan vaikutti heti ensi silmäyksellä erittäin laadukkaalta paikalta. Vastassa tontin ulkopuolella oli heti yukatassaan vastaanottovirkailijatar, joka hommasi kaikkien matkalaukut sisälle ja huoneiden eteen. Sisään astuttaessa oli jokainen pieni yksityiskohta mietitty, jolloin ympäri hotellia oli kiva käveleskellä ajankohdasta riippumatta. Matka jatkui aluksi omaan huoneeseen Arin ja Noahin kera, sillä jostain syystä huonejaottelua oli muutettu ja meidät ihan länsimaisimmat pojat laitettiin samaan koppiin, tosin erittäin hienoon.
Illalliseksi järjestettiin suuressa ja japanilaisessa salissa liian monen ruokalajin ateriointi, jossa melkein kaikilla reissun jäsenillä oli yukatat päällä. Tietty rohkeus ei riittänyt itsellä moisen asun pukemiseen, jolloin olo oli hetken aikaa hieman orpo, mutta kohtalotovereita saimme myös Thaimaasta ja Skotlannista (ai juu, olihan siellä yksi skottimies Campbell. Erittäin skottilaisen kuuloinen). Aterian aikana nautittiin kalaa, tofua, vihannesta, juuresta, naudanlihaa ja joitain keittoja. Pääasia oli, että vatsa tuli täyteen ja kokemus japanilaisista ruoista kasvoi entisestään.

Illan päätteeksi siirryimme alakerran kylpylään, jonka koko ei ollut kummoinen. Pitkien kävelyretkien ja bussissa istuttujen tuntien jälkeen tämä seikka ei haitannut pätkääkään, ja hetken päästä olin erittäin raikkaassa ja raukeassa olotilassa. Päälle vilahti ennen kylpylävisiittiä yukata jokaiselle, joten enää ei persoonallisuus pistänyt silmään, kun osa seurueesta suuntasi baariin laulamaan karaokea. Ainoina asiakkaina eivät kappalevalintamme päässeet haittaamaan muita vierailijoita talossa, mutta ikäväksemme paikka sulkeutui jo kahdentoista maissa. Hotelliin saavuttiin myöhään ja ruokailussa meni suunnattoman kauan, joten tämä asia vähän harmitti. Olisihan tuota voinut vähän pitempään iltaa istua, mutta futon patjan päälle oli helppo nukahtaa.
Aamusella nautittiin tällä kertaa japanilaistyylinen ateria, joka ei kylmänä toiminut ihan parhaalla tavalla, joten osa annoksesta jäi lautaselle. Pieni hetki jäi aikaa vielä oikaista jalat omassa huoneessa ja pakkailla tavarat kasaan, mutta pian oli bussilastillisen meikäläisiä jatkettava matkaa.

-Jaakko

Gifu -prefektuurin kierros Osa 1 / 3

2006-08-27T12:04:00.000+03:00

NAIST ei ole unohtanut vaihdossa täällä hiimailevia ulkomaalaisiaan, joten kahdeksan aikaan aamusta olin odottamassa reppu pakattuna bussin lähtöä yliopiston pihasta kohti tuntemattomia korpimaisemia. Vaikka matka olikin vaihto-oppilaille ilmainen, niin Katelle se olisi kustantanut kolmisenkymmentätuhatta jeniä, joten päätimme hieman säästää menoissa ja retkeillä kahdestaan joku toinen kerta.

Matkalle lähtivät lisäkseni tietty Ari ja jo tutuksi tullut amerikkalainen hujoppi Noah, joka tietysti ennakkoluuloistani poiketen on ollut täysin päinvastainen kuin labrani amerikkalaismies, eli rehellinen, mukava ja helposti lähestyttävä. Muu seurue koostui malesialaisista, indonesialaisista, kiinalaisista, sekä bulgarialaisesta ja jordanialaisesta naisesta. Yleiskielenä toimi syystä enimmäkseen japani, vaikka muita kurkkuääniä kuultiin pitkin matkaa.

Ensimmäinen kohde johon pysähdyimme oli Sanyo Solar Ark eli aurinkopaneelitutkimuskeskus, jonka edessä lepäsi valtava aurinkopaneeli viereisen Shinkansen -luotijunalinjan matkustajien ihailtavaksi. Paria diaa ja vaikeasti ymmärrettävää puhetta myöhemmin, olimme kävelleet ympäri keskusta ja suuntasimme takaisin bussiin. Tosin puoli porukkaa koetti vaihtelevin lopputuloksin saada avaruusaluksen ja bumerangin ristisiitosaurinkopaneelia kameralla talteen ennen kuin bussikuski operoi kaasujalkaansa. Suosittelen käymään katsomassa. Jos ei muuten, niin edes nämä kuvat siitä.

Tie vei listalta poiketen veitsentekijän juttusille, joka kovin tottuneeseen tapaansa selitti tiivistäen veitsenteroituksen hienouksia japaniksi. 95 prosenttia ymmärsi jutut, joista minä edustin sen 2.5 prosenttia niistä pihalle jääneistä. Kauppa sisälsi silti mielenkiintoisen kokoelman erilaisia veitsiä, joko kynsiin, keittiöön, kukkien käsittelyyn tai kylkiluihin. Omaan kokoelmaan olisin voinut valita muutaman keittiöveitsen, mutta hintalaput pistivät miettimään toisen kerran. Rikkaana miehenä olisin poiminut mukaani parin miljoonan hintalapulla varustetun ikivanhan katanan, jota liikkeen omistaja esitteli varmoin ottein.

Bussi jatkoi kiivasta tahtia pitkin kapeita teitä vehreiden vuorten juurella, seuraten jokea, jolla oli ilmeisesti sama määränpää, eteenpäin. Joen jatkaessa matkaansa, me päätimme pysähtyä tekemään oman paperinpalan kotiin vietäväksi paikalliseen paperimuseoon. Museon sisätiloissa oli näyttelytilat muinaisista paperintekomenetelmistä, ja itse kukin sai loppupuolella vierailua essun ylleen ja laitteen ja pääsi hieman soveltamaan muinaisia tekniikoita itse. Mukaan siis hieno lampun koriste paperista ja takaisin bussiin nököttämään maisemia ihaillen.

Pienen kaupungin kapeille kaduille ei meinannut bussi mahtua, mutta ilmeisen kokenut kuski hoiti homman kotiin. Pienen ja kiemurtelevan kävelymatkan päätteeksi saavuimme hieman merkityksettömän museon äärelle. Kyseinen liike/museo tarjosi ihmisille mahdollisuuden tiirailla erilaisia muovista tehtyjä ruokalajeja, sillä Japanissa kovin moni ruokapaikka esittelee omaa ruokatarjontaansa etuikkunan muovisilla korvikkeilla. Paikka vain oli mahdottoman pieni, eikä bussilastilliselle turisteja ollut kovin paljoa nähtävää tai koettavaa. Kaupunki tarjosi kuitenkin hienoja näkymiä ja selkeästi seesteisemmän tunnelman verrattuna vaikkapa Osakan ainaiseen vilinään (paitsi aamyöstä).

Jossain vaiheessa matkan ensimmäinen ilta alkoi, joten saavuimme korvia paukuttelevien ja ylös alas vievien teiden päätteeksi vuoristoiseen mökkikylään nauttimaan illasta grillaten. Jokaiseen ravintolan ulkoilmateltassa sijaitsevaan pöytään oli sijoitettu grilli, jonka kuumalle ritilälle aseteltiin isoja rapuja vai liekkö hummeria, kun en moisia ruokia ole maistanut. Viisaammat kommentoikoot kommenttiosastolle, sillä kuvat löytyvät kuvapankista. Lisäruokina oli kalaa, joka oli aika lähellä siikaa. Todella vaikea syödä tikuilla.
Selkeästi eniten aikaa uhrattiin häränlihalle, koska sitä sai syödä puoleentoista tuntiin niin paljon kuin halusi. Loppupuolella iltaa eivät viimeiseksi säästetyt ravut enää meinanneet mennä alas, eivätkä tarjolla olleet vihannekset päätyneet grilliin ollenkaan.

Lyllertäen takaisin ylös omalle paaluilla seisovalle mökille sujui lyhyen välimatkan vuoksi ilman välikohtauksia ja jokainen siirtyi viettämään aikaansa olohuoneeseen. Televisiosta tuli nurinkurisesti Iron Chef America, jota ei jostain syystä oltu dubattu piloille kuten japanilaista alkuperäisversiotaan. Shokkina amerikkalaishaastaja vieläpä meni voittamaan itse japanilaisen Iron Chefin. Tuska ja parahdus sentään.
Itse jaoin oman makuuhuoneeni thaimaalaisen jampan "Top":n kanssa, koska en nyt millään sitä oikeaa konsonanttien ja vokaalien sekamelskaa muista. Top on asian itsekin huomannut ja jakaa mieluummin lempinimeään. Ilta sujui keskustellen Thaimaasta ja Suomesta, sekä mystisesti Suomen armeijan koulutuksesta. Kävi ilmi, että huonetoveri sattui tuntemaan jonkun suomalaisen ennen minuakin. Veikeää.

-Jaakko

Haiku

2006-08-23T05:02:00.000+03:00

Suomensin diplomityötä varten yhden haikun. Kirjoittaja on kuuluisin japanilainen haikujen kirjoittaja, joka eli vuosina 1644-1694. Suomentamiseen käytin apuna Jaakkoa, sanakirjoja, ja englanninkielisiä versioita samasta haikusta. Englanniksi haikuista kuitenkin häviää tuo kuuluisa tavutus 5-7-5. Ei ollut kovin helppoa tuo kääntäminen kuitenkaan, mutta olen aika tyytyväinen lopputulokseen.

菊の香やならには古き仏達

(kiku no ka ya | Nara ni wa furuki | hotoke tachi)

Narassa tuoksuu
keisarin kukat kera
muinaisten Buddhain

Basho syksyllä 1694 (suom. K. Hyry)

Jaakko lähti tänä aamuna vaihtareiden reissulle Gifu-prefektuuriin. Paluu on perjantaina klo 17.25. Maanantaina Jasse lähtee labran reissulle. Toivottavasti saadaan paljon kuvia.

-Kate

Lisää luvattuja kuvia luvatusta maasta

2006-08-21T16:27:00.000+03:00

Tässä tarjolla sunnuntaipäivän kameratallenteita. Järjestyksessä Kinkakuji, Ryoanji, Daitokuji ja Ginkakuji.

2006 -08 Kioto temppelipäivä

Aug 20, 2006 - 98 Photos

-Kate ja Jaakko